Metallimusiikki.net

Nocturnal Rites -kitaristi soitti 20 vuotta — nyt ei jaksa.

  • Julkaistiin maanantaina 23.06.2008.
  • Luettu 1208 kertaa
  • Bändit:

Valokuva viisipäisestä Nocturnal Ritesistä, johon kuuluvilla hevimiehillä on yllään mustaa vaatetta ja kullakin päässään pitkät hiukset. Valokuva on ylivalottunut, kirkas. Miehistö seisoo rykelmänä jonkinlaisessa hallissa tai katoksen alla.Kuva: Olle Carlsson

Ruotsalaisen Nocturnal Rites -yhtyeen kitaristi Nils Norberg uutisoi ottavansa taukoa koko musiikkibisneksestä. Mies erosi melodista metallia soittavan yhtyeen riveistä ja aikoo jatkossa keskittyä bänditoiminnan sijaan johonkin muuhun. Hän kertoo julkaisemassaan lausunnossa kokevansa kyllästymisen tunteita kitaran soittoa kohtaan. Hän muistuttaa eroamispäätöksen bändistä johtuneen vain ja ainoastaan em. syystä, eikä hänen ja bändiin jääneiden jäsenten välillä ole erimielisyyksiä tai konflikteja. Norberg kertoo viettäneensä valveaikansa viimeisten 20 vuoden ajan kitaraa soitellen, joten nyt hän haluaa keskittyä johonkin muuhun.

Nocturnal Ritesin, joka on kotoisin Ruotsin Umeasta, pitkäaikainen kitaristi soitti bändissä viimeisten 12 vuoden ajan. Hän kokee yhtyeen olleen hänelle kuin toinen perhe. Mies kertoo jättävänsä ns. jalan oven väliin — hän saattaa joskus myöhemmin hamassa tulevaisuudessa jälleen liittyä Nocturnal Ritesin tiimiin. Muusikko tunnustaa musiikkialasta eroamisen olevan hankala teko, joten hän tulee tavalla tai toisella jatkamaan musiikin soittamista. Julkaisemassaan tiedotteessa Norberg kiittää bändiä kaikista hyvistä hetkistä, kiittää fanejaan ja tapaamiaan ihmisiä.

Yhtyeeseen jäljelle jääneet jäsenet kiittävät Nilsiä ja toivottavat hänelle parhainta jatkoa ja menestystä elämässään. He kunnioittavat ex-kitaristinsa eroamispäätöstä, mutta toivovat samalla hänen vielä joskus löytävän tiensä takaisin musiikkimaailmaan. Samaan hengenvetoon NR julistaa etsivänsä korvaavaa muusikkoa. Kitaristin vakanssista kiinnostuneita henkilöitä pyydetään ottamaan sähköpostitse yhteyttä ja lähettämään bändille demoäänitteitä, joissa hakijat demonstroivat omia soittotaitojaan. Bändin sähköpostiosoite ilmoitetaan sen nettisivustolla.

NR:n uusin äänite on albumi, nimeltään “The 8th Sin“. Se julkaistiin vuoden 2007 puolella Century Media Recordsin voimin. Kiekko kipusi ilmestymisensä jälkeen Japanin albumilistalla korkeimmillaan sijalle n:o 68 ja saman maan kansainvälisellä musiikkilistalla sijalle n:o 28.

“The 8th Sin” -albumin kappaleet:

  1. Call Out To The World
  2. Never Again
  3. Not The Only
  4. Tell Me
  5. Not Like You
  6. Leave Me Alone
  7. Till I Come Alive
  8. Strong Enough
  9. Me
  10. Pain & Pleasure
  11. Fools Parade (Outro)

Nocturnal Rites on:

  • Nils Norberg (kitara)
  • Nils Eriksson (basso)
  • Fredrik Mannberg (kitara)
  • Owe Lingvall (rummut)
  • Jonny Lindkvist (laulu)

Yhtye aloitti toimintansa kitaristi-laulaja Fredrik Mannbergin toimesta nimellä Necronomicon. Tämä tapahtui vuonna 1990. Saman vuoden aikana yhtye ehti kokemaan muutoksia elävässä voimassaan, joka johti yhtyeen hajoamiseen. Kaksi bändiin jäänyttä jäsentä; Fredrik ja rumpali Tommy Eriksson, päättivät laittaa bändiviritelmän pystyyn nimellä Nocturnal Rites. He värväsivät basistikseen Nils Erikssonin.

Samalla kokoonpanolla bänid loi uransa ensimmäisen ja ainoan virallisen demoäänitteen, joka on vuonna 1991 ilmestynyt “The Obscure”. Äänite sisältää neljä kappaletta, joiden ansiosta yhtye sai huomiota independent-levymerkeiltä. Ryhmä ei tyytynyt saamaansa vastaanottoon, joten päätti luoda uuden promojulkaisun. He kehittivät kaksi kappaletta käsittävän nauhoitteen, joka edusti aikaisempaa kevyempää musiikkimateriaalia. Ryhmän musiikillinen tyyli alkoi tallustella death metallin suunnalta kohti melodisempaa metallia. Myöhemmin rumpalina toiminut Eriksson erosi ryhmästä ja Ulf Andersson korvasi hänet. Samaan syssyyn ryhmä täydensi mieslukuaan ottamalla kakkoskitaristiksi Mikael Söderströmin.

Vuoden 1993 päivät Nocturnal Rites kirjoitti biisejä, jotka muistuttivat tyyliltään Iron Maidenin ja Judas Priestin edustaman genren antia. Yhtye kokee suunnanvaihdon melodisesta metallista kohti perinteisempää heavya olleen luonnollinen kokeiluvaihe RT:n etsiessä omaa tyyliään. Saman vuoden syksyllä yhtye koki kasanneensa kylliksi materiaalia uutta promoa varten. Miehistö älysi jossain välissä, ettei vokalisti Fredrikin käyttämä laulutyyli sopinut Nocturnal Ritesin silloiseen musiikkityyliin, joten he värväsivät Anders Zackrissonin hoitamaan äänihuulten kurittamisen. Sama mies oli aiemmin soitellut ruotsalaisessa Gotham City -bändiprojektissa. Nocturnal Rites kertoo lähettäneensä vuoden 1993 promoja useille eri levy-yhtiöille kuunneltavaksi huolimatta siitä, ettei yhtyeen luomat biisit edustaneet orkesterin “todellista minää”. Demokasetti kuitenkin siivitti tietä levytyssopimuksen saamiseen ruotsalaiselta Dark Agelta. Sopimuksen yhtye allekirjoitti vuoden -94 loppuvaiheilla. Dark Agen suunnitelmaksi NR kertoo kuuluneen bändinsä albumin lisensoimisen suuremmalle levymerkille, joka kykenisi jakelemaan kiekkoa suurelle yleisölle mahdollisimman tehokkaasti. Näin kävikin, kun Dark Age ryhtyi harjoittamaan yhteistyötä Megarock Recordsin kanssa, jonka kautta Nocturnal Ritesin debyyttialbumi “In a Time of Blood and Fire” laskettiin suuren yleisön kuunneltavaksi. Kiekko ilmestyi vuonna 1995. Rytmiryhmä kokee pitkäsoiton markkinoinnin epäonnistuneen täysin, joka johti levyn saamaan vähäiseen huomioon.

Kitaristi Mikael Söderström erosi yhtyeestä siinä välissä, kun Nocturnal Rites -tiimi teki seuraajaa debyyttialbumilleen. Söderström korvattiin Nils Norbergilta. Yhtye hehkuttaa Norbergin olevan sekä lahjakas muusikko että biisintekijä. Hän osallistui ensimmäistä kertaa uuden bändinsä biisien kirjoittamiseen vuoden 1997 “Tales of Mystery and Imagination” -albumilla. Kiekko julkaistiin ensin Japanissa, mutta Euroopan alueella sen jakelun suhteen ilmeni ongelmia, sillä Megarock ei Dark Agen mukaan kyennyt toimimaan kyllin tehokkaasti. Dark Age joutui etsimään parempaa jakelijaa Euroopan markkinoille. Myöhemmin orkesteri solmi levytyssopimuksen Century Median kanssa, jonka kautta uusi albumi julkaistiin eurooppalaiselle kuuntelijakunnalle maaliskuussa 1998. Nocturnal Rites on ollut Century Media Recordsin leivissä vuodesta 1998 lähtien.

“Tales of Mystery and Imagination” -kiekon kunniaksi bändi aloitti kiertueen Euroopan alueella ja ryhtyi sen päätyttyä rustaamaan oitis uusia biisejä uransa järjestyksessä kolmatta studioalbumia varten. Syntyi “The Sacred Talisman”. Se julkaistiin vuonna 1999. Nocturnal Ritesin legioonat kertovat biisimateriaalin ao. albumilla olevan kypsempää ja vakaampaa kuin aikaisemmin. Se lisäksi toi ensimmäistä kertaa esiin bändin rumpali Owe Lingvallin tarjoamaa rumputulta. Sama mies paukuttaa peltejään ja pönttöjään bändissä näinäkin päivinä. Kun “The Sacred Talisman” oli julkaistu, kului pari viikkoa, kunnes Nocturnal Rites aloitti suurimittaisen Euroopan-kiertueen yhdessä Nevermoren ja Lefayn kanssa. Reissun päätyttyä vokalisti Anders Zackrisson ja yhtyeen muut jäsenet kokivat “kasvaneen toisistaan erilleen”. Tämä johti siihen luonnolliseen lopputulokseen, että Anders erosi. Hänet korvattiin pian Jonny Lindqvistilla. Uutta vokalistia kuullaan ensimmäistä kertaa vuosituhannen alussa ulostuneella “Afterlife”-kiekolla.

Myöhemmin Nocturnal Rites teki ahkerasti keikkoja Euroopan seudulla yhdessä sellaisen metallibändin kanssa kuin Iron Savior. Live-esiintymisten jälkeen ryhmä siirtyi nauhoittamaan vuonna 2002 ilmestynyttä “Shadowland”-albumiaan. Sen jälkeen bändiltä on ilmestynyt seuraavat teokset:

  • 2004: “New World Messiah”
  • 2005: “Lost in Time”
  • 2005: “Grand Illusion”
  • 2007: “The 8th Sin”
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.