Metallimusiikki.net

Nummirock 24.6.–26.6.2010

Tässä on yhteenveto vuoden 2010 Nummirockista. Kahdelle päivälle ja yhdelle illalle ulottuva metallimusiikkitapahtuma on jokavuotinen riento Kauhajoen Nummijärvellä. Festivaalia on vietetty vuodesta 1987 alkaen. Järjestyksessä 24. kertaa vietetty Nummirock käynnistyi viime torstaina puoli yhdeksältä Foster’s Live -lavalla, joka oli torstaina ainoa käytössä oleva esiintymislava. Torstain bändeistä pääsivät nauttimaan vain kolmen päivän lipun ostaneet. Kiuas veti taatun löylytyksen lavalla illalla aloittaen soittamisen kello 22:30 maissa. Perjantain puolella Korpiklaani aloitti puoli tuntia myöhässä noin yhden aikoihin. Sähköt katkesivat pariin otteeseen, mutta kotimainen folk metalli ehti soida kuuden biisin ajan. Sen tämän vuoden versioon oli hankittu esiintymään Kiuaksen ja Korpiklaanin lisäksi parikymmentä muutakin nimeä, kuten Finntroll, Sepultura, Sotajumala, Mokoma ja Venom.

Perjantaina 25.6. esiintymisen aloitti Purified demolavan statuksen saaneella Foster’s Livellä. Vajaan tunnin päästä rantahietikon läheisyydessä sijaitsevalla Inferno-lavalla aloitti kotimainen power metal -bändi Blackstar Halo. Tunnin sisään sisältyi parhaat palat kokoonpanon uusimmalta levyltä “Illuminated”. Yleisön herätti henkiin mukavasti albumin nimikkobiisi keikan loppupuolella.

Nurmikosta todennäköisesti nimensä saaneella Vihreällä Lavalla aloitteli jyväskyläläinen doom metal -bändi Swallow the Sun heti Blackstar Halon jälkeen. Yhtyeen taattu soitanta houkutteli väkeä koloistaan. Lahdesta kotoisin oleva hardcoreyhtye St. Hood karjui Inferno-lavalla 16:30.

Kotimaisilla artisteilla jatkettiin vielä 17:30, kun paljon odotettu äijämetallikoonpano Tarot aloitti keikkansa Vihreällä Lavalla. Marco Hietala viihdytti kuuntelijoilla niin laulullaan, kuin hauskoilla välispiikeillään, samalla kun Zachary Hietala viihdytti kitaroinneillaan. Legendaariseksi sanonnaksi jäi Marco Hietalan tokaisema “äitis oli ‘Wings of Darkness‘” vastauksena yleisöstä huudettuun toiveeseen.

Inferno-lavalla tapahtui 19:30, kun industrial metallia soittava 2 Times Terror aloitti adrenaliinintäytteisen keikkansa. Hurja (Shade Empire, Deathchain, Ajattara), MC Raaka Pee ja HC CSD antoivat tyypillisen kätilömäisen sadomasokistisen shown. Keikan puolivälissä eräs fani pääsi lavalle ruoskittavaksi ja kuristettavaksi. Loppupuolella koskettimet ilmeisesti hajosivat koskettimen jäädessä soittajan käteen. Ohjelman päätteeksi koskettimet saivatkin kyytiä paiskautuessaan palasina maahan kosketinsoittajan toimesta. Keikalla MC Raaka Pee myös kosi HC CSD:tä kysymällä koko kansan edessä “Menetkö kanssani naimisiin?”, johon HC vastasi “Totta kai menen!”. Tämä oli mielestäni yksi parhaista keikoista koko festareilla.

Puoli yhdeksältä tunnelma kohosi, kun Vihreällä Lavalla nähtiin ensimmäinen ulkomainen esiintyjä, ruotsalainen Dark Tranquillity. Dark Tranquillityn hienolla keikalla kuultiin kappaleita niin uusilta kuin vanhoiltakin albumeilta “Gallery”-levyn antiin asti. Yleisön räjäytti “Misery’s Crown”, joka on allekirjoittaneenkin lempikappaleita. Faniystävällinen hymyilevä solisti Mikael Stanne ilmoitti tykkäävänsä siitä, että Nummirockia vietetään kaukana sivistyksestä luonnon keskellä.

Nummirockin yksi odotetuimmista esiintyjistä, amerikkalainen vanhan koulukunnan kuolometallibändi Six Feet Under soitti keikkansa Vihreällä Lavalla vähän ennen puolta yötä. Ennen Six Feet Underia Inferno-lavalla esiintyi Finntroll auringon laskiessa.

Isompien yhtyeiden välissä demolavalla soitti perjantain aikana Crimson Sun, Ravage Machinery, Kalmisto, ja perjantain ohjelmiston päättänyt Graveborne.

Lauantaina päivän aloitti Overstraind Foster’s Live -lavalla. Kello 13:45 keikkansa soitti Inferno-lavalla dark metal -yhtye Throes of Dawn, joka keräsi yllättävän vähän kuulijoita. Soittolistalla oli suurimmalta osin uutta materiaalia, eikä “Pakkasherra”-biisiä kuultu toiveista huolimatta. Bändi soitti kuitenkin ainakin omat lempparini, kuten kappaleet “Vertigo” ja “Ignition of the grey sky”.

Insomnium soitti perussettinsä puoli neljältä. Sotajumala keräsi paljon yleisöä puoli viideltä. Moshpit oli valtava, ja perinteisesti tapahtui myös Wall of Death kuolinjulistuksen saattelemana.

Vähän yli kuusi soitti brasilialainen thrash metal -ihmetys Sepultura, joka oli Mokoman lisäksi lauantain suurin yleisömagneetti tämän vuoden Nummirockissa.

Puoli kahdeksalta esiintyi ruotsalainen Thyrfing. Bändi iloisesti ilmoitti nauttivansa Suomessa esiintymisestä, ja Nummijärven luontomaisemasta. Erityisesti järvinäkymä oli vokalistin Jens Rydénin mieleen. Yhtye soitti enemmän uutta materiaalia. Itse olisin enemmän halunnut kuulla biisejä vuonna 2000 julkaistulta “Urkraft”-albumilta, mutta lohduttauduin sillä että he soittivat viimeisenä kuitenkin “Mjölner”-viisun.

Puoli yhdeksältä nähtiin Gravebornen lisäksi ainoa black metalia loihtiva Enochian Crescent Foster’s Live -lavalla. Lauantain pääesiintyjistä brittiläinen Venom aloitti soiton klassikkokappaleella “Black Metal”. Yleisö oli hyvin mukana. Nummirockin viimeisen päivän kruunasi Mokoma, Sonata Arctica, ja Altaria jossa kitaraa tiluttaa entinen Sonata Arctican jäsen Jani Liimatainen.

Festivaalit sujuivat kaikin puolin hyvin, eikä isompia järjestyshäiriöitä ilmaantunut. Ensimmäiset rokkarit saapuivat alueelle jo 20.6. sunnuntaina. Perjantaina päivän suurimmat yleisömagneetit olivat Vihreällä Lavalla Swallow the Sun ja Tarot. Inferno-lavalla 2 Times Terror keräsi hyvin väkeä piiskaniskuisiin juhannustansseihinsa. Hyvä hellesää suosi rokkaajia koko viikonlopun, sillä sadetta saatiin sietää vain perjantain ja lauantain välisenä yönä. Metallimusiikki.netissä julkaistaan pian 2 Times Terrorin ja Throes of Dawnin väen kanssa Nummirockissa tehdyt haastattelut.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Roni Laukkarinen julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , , , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.