Metallimusiikki.net

Nosturiin saapuessani tunsin, kuinka ajatuksiini hiipi hämmennys: Nosturissa ei ollut kuin kourallinen väkeä ja illan pääesiintyjä olisi kuitenkin niinkin iso nimi kuin Soilwork. Mietin, liekö viikon takainen yleisövaje tulee piinaamaan tätäkin keikkaa, koska Norther veti edellisellä viikolla mestoille vain sen verran populaa, että ainoastaan alakerta oli auki.

Siinä vaiheessa kun lämppäävä turkulainen Axegressor aloitti oman settinsä, saliin valui toinen kourallinen yleisöä. Bändin perinteinen thrashtykitys soi sujuvasti taustamusiikkina, muttei jaksanut innostaa allekirjoittanutta saati sitten edelleen vähälukuista metalliyleisöä. Asiaa ei auttanut yhtään se, että bändin jäsenet näyttivät laulajaa lukuun ottamatta juurtuneen paikoilleen. Kädet taskussa seisoneen yleisön puolesta sävelet olivat selvät: Soilworkkiä tänne oltiin tultu katsomaan.

Axegressor kärsi yleisön vähäisyydestä huolimatta lavalle muodostuneesta piinaavasta kuumuudesta ja laulaja Johnny Nuclear Winter tuskailikin, että lämpö on noussut saunalukemiin ja jättävänsä lauteet Göteborgin metalli-ihmeelle, Soilworkille. Itselläni ei ollut kovin kaksisia odotuksia Soilworkin keikan suhteen. Näin bändin viimeksi samaisessa keikkamestassa viime vuoden joulukuussa ja silloin show jäi keskinkertaiseksi. Osa uumoili silloin jopa, että bändin parhaat vuodet ovat jo takanapäin.

Mutta ei. Tänään oli luvassa jotain ihan päinvastaista ja se tuli selväksi jo kun ensimmäinen biisi, Follow the Hollow, räjähti käyntiin sellaisella sykkeellä, että Nosturin metallisaunan lämpötila nousi sekunnissa kuudestakympistä sataan. Eikä mittarin mukaan nähty juurikaan jäähtymisen merkkejä kuin kerran koko reilun tunnin löylysession aikana.

Laulaja Björn "Speed" Strid kosiskeli yleisöä alusta alkaen: välispiikeistä ei puuttunut suomalaisia sanoja, joista mainittakoon jaloviina, salmiakki ja perkele. Kaikki olennainen sanasto oli siis hallussa. Tämän päälle hän fiilisteli useampaan otteeseen aikaisempia Suomen keikkoja, joista hänen mieltään lämmitti eniten tämän kesän setti Myötätuulirockissa. Hän viihtyi myös melkein kosketusetäisyydellä yleisöön, eli keikkui lavan reunalla. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Strid kutsui itseään svedupelleksi, oli yleisö otettu.

Strid toimi siis löylymestarina ja tarjoili kauhallisella sellaista intensiteettiä, jota nähdään näissä piireissä harvoin. Laulu vaihteli tuttuun tapaan akselilla melodinen laulanta-örinä. Rumpali Dirk Verbeurenin kompit kiihtyivät alituiseen konekiväärin sarjatulimaiseen tykitykseen, mikä määritteli sen tahdin, johon yleisön sydämet hakkasivat ja nyrkit takoivat ilmaa. Kosketinsoittaja Sven Karlsson ja basisti Ola Flink eivät jääneet yhtään varjoon tunnelman luomisessa. Kitaristi Peter Wichers oli tämän keikan aikana kotisohvalla potemassa välilevyvauriota. Häntä oli tullut paikkaamaan Christofer Malmstöm Darkane-bändistä.

Koko bändi oli alituisessa liikkeessä ja siitä todistuksena nähtiin ainakin yksi "spaghetti incident", eli piuhat olivat lavalla tuhannen solmussa. Lisäksi Strid oli kietonut mikin johdon useaan otteeseen ranteensa ympäri, ettei mikki karkaisi käsistä pahimmassa rytäkässä.

Ihan sama, oliko kyseessä uudempi vai vanhempi tuotanto, yleisö jaksoi elää mukana joka hetken. Ainoa lämpötilakuoppa koettiin uuden levyn Epitome-biisin kohdalla. Mutta ei hätää. Se oli vain väliaikainen notkahdus. Kun seuraava ralli, Rejection Role, saatiin käyntiin, hulluus palasi ja grillaus jatkui. Pian päästiin taas siihen tilanteeseen, että salissa tihkunutta adrenaliini-testosteronihöyryä olisi voinut leikata saksilla. Yleisön seassa jäykinkin rautakanki-ihminen haki tahtia jalalla ja soolojen aikana kuultiin jatkuvaa "Hei, hei!" -huutoa. Yleisössä nähtiin sellainen moshpitiksikin kutsuttu metallikaruselli, jota ei usein pääse todistamaan. Kukaan ei kuitenkaan hypännyt yläkerrasta alas, vaikka Strid niin yritti provosoidakin. Jos joku alkoi välillä nuokkua, bändi potki jo seuraavassa kaarteessa nukkuneet hereille armottomalla meiningillään.

Ensimmäiset löylyt päättyivät biisiin Nerve. Totta kai bändi saapui vielä vetämään parit encorebiisit: Enter Dog of Pavlov ja Stabbing the Drama. Näistä ensimmäinen esitettiin nyt ensimmäistä kertaa livenä ja Strid jännäsikin, tulisiko yrityksestä surullisenkuuluisa Spinal Tap -hetki. Mutta hyvältähän sekin kuulosti. Kokonaisuutena settilista koostui bändin suosituimmista ralleista. Kaiken kaikkiaan näistä löylyistä riittänee puhumista jälkipolvillekin. En usko, että kukaan epäilee enää, että bändin aika olisi ohi. Päinvastoin. He ovat palanneet vahvempana kuin koskaan.

Settilista:

1. Follow the Hollow
2. The Crestfallen
3. Late for the Kill
4. Night Comes Clean
5. Like the Average Stalker
6. Sadistic Lullabye
7. Epitome
8. Rejection Role
9. The Chainheart Machine
10. Let This River Flow
11. Two Lives
12. As We Speak
13. Bastard Chain
14. Nerve
15. Enter Dog of Pavlov
16. Stabbing the Drama

• #1
• #2
• #3
• #4
• #5
• #6
• #7
• #8
• #9
• #10
• #11
• #12
• #13
• #14

Soilwork on:

• Björn "Speed" Strid (laulu)
• Peter Wichers (kitara)
• Sven Karlsson (kosketinsoittimet)
• Sylvain Coudret (kitara)
• Ola Flink (basso)
• Dirk Verbeuren (rummut)