Metallimusiikki.net

Pitkän linjan, jo 1980-luvulla uransa aloittanut metallijyrä Tarot , oli siirretty Sauna_-festarien alkuillasta festaripäivän iltapuolelle “paikkaamaan” tapahtumasta estynyttä Ratt-yhtyettä. Minulla oli harvinaislaatuinen tilaisuus tavata Tarotin ja Nightwishin napamiehiin kuuluva Marco Hietala Hämeenpuiston Cumulus-hotellin aulabaarissa. Otimme kahvit nokan eteen ja uppouduimme pehmeisiin nojatuoleihin, ohikulkevien hotellivieraiden ihaillessa ohimennen Marcon upeaa partaa, ja hiuksia. Mies osoittautui erittäin mukavaksi ja lupsakaksi veikoksi, jonka kanssa rupattelua olisi voinut jatkaa loputtomiin. Mutta seuraavassa jutustelua Tarotin tiimoilta!

Kerro vähän millaista Tarotin alkuaika oli? Tehän aloititte muistaakseni ainakin kamojen puolesta aika suurieleisesti?

Kyllä, niitä hoidettiin niin, että saisi sellaisen suht‘ kivan seinän sinne lavalle muusikoiden taakse. Sen oli ihan tarkoitus vastata ulkomaalaisia määreitä, mutta siinä mielessä olimme hiukan “vihreitä”, ettemme älynneet tilata tyhjiä kaiutinkaappeja joita ulkolaisilla bändeillä oikeasti oli. Mutta kyllä se ihan komealta näytti.

Muilta osin bändi lähti ihan hyvin liikkeelle. Eka levy, ja tokakin, myi ihan hyvin. Niitä nimettiin esimerkiksi Soundi-lehden vuoden tulokkaaksi ja bändi- yms. listoilla pärjättiin ihan hyvin. Se oli vähän sellaista alkuhuumaa, josta kyllä sitten hommat vähän hidastuivat. Tämä johtui vähän siitäkin, että sitten kun oltiin muutama vuosi toimittu, alkoi puskea päälle thrash ja kaikenlaista kuolometallia, kun me taas oltiin alussa tyyliltämme “new British heavy metallia”. Se sitten vähän söi meiltä pohjaa. Lisäksi muutamat perustavanlaatuiset virheet, joita alussa teimme.

Jouduitteko tekemään paljon demoja ennen kuin pääsitte levyttämään?

Kyllähän niitä joku pari vuotta tehtiin. Kun Spede tuli rumpuihin -84, niin kelattiin, että nyt meillä on sellainen ydinryhmä kasassa, jonka avulla voidaan mennä sitten pidemmällekin. Sitten parin vuoden jälkeen saatiin kiinnitys. Kesti vielä pari vuotta, ennen kuin oli albumi ulkona.

Miten vertaisit itseänne muihin sen aikaisiin kotimaisiin metallibändeihin, joita olivat muun muassa Oz ja Zero Nine?

Zerot ovat tosiaan hyviä. Heillä on kanssa vähän sellaista vanhan liiton hard rock -taustaa. Ozista on vaikea sanoa mitään. Siinähän oli kanssa kova yritys alussa, mutta homma jäi jotenkin puolitiehen. Olimme ehkä vähän enemmän metallia, kuin esimerkiksi Zerot.

Oliko teillä ulkomaille yritystä siihen aikaan?

Kyllähän sitä oltiin sellaisilla festareilla, jonne oli tullut toimittajia kaukaakin, että saumaa olisi ollut. Luulen, että sen aikaisen levy-yhtiön know-how oli luokkaa nolla — sen ulkomaanviennin osalta. Että se tietotaito siitä, miten bändi viedään ulkomaille, tuli vasta Spinefarmin myötä pitkälti. Siellä oli kuitenkin jätkiä, jotka kierteli kaikenlaisia ulkomaisia messuja sun muuta, ja tuuppasivat promoa joka koloon. Mielestäni se oli esimerkillistä levy-yhtiön toimintaa.

Miten arvioit tänä päivänä niitä vanhoja levyjänne ja tekemisiä?

Joitain asioita olisi voinut tehdä toisinkin. Albumeista puhuttaessa niin kyllä ne varmaan olivat aikansa mittapuulla mitattuna Suomessa uraauurtavia. Tietyt biisit ja jutut kestää kyllä kuuntelua tänäkin päivänä. Sellainen poikamainen uho, into ja meininki on niillä levyillä sellainen, jota pyrkisin säilyttämään tänäkin päivänä. Kyllähän sitä tietysti on jollain lailla seestynyt, ja kumma kyllä myös raskautunut, niistä päivistä, mutta tosiaan meininkiä pyrkisin vaalimaan niin pitkälle kuin mahdollista.

Onko bändi ollut tämän ajan, ennen teidän uutta tulemistanne, telakalla, vai onko ollut toimintaa koko ajan?

Sanotaan näin, että se on ollut telakalla, mutta ei kuitenkaan koskaan kuopattu lopullisesti. Mutta siinä 1990-luvun taitteessa oli huonoja aikoja entisen levy-yhtiön kanssa, joka olisi vaatinut linjanmuutoksia. Yksikin juttu oli että puhelimessa kysyttiin tyyliin: “Oletteko kuulleet sitä uutta bändiä, Europea?” Yrittivät viitata, että tällaiseen suuntaan tulisi mennä, koska rankemman heavyn aika oli muka ohitse. Sitten kun tuli jyrinällä kaikki Metallicat sun muut, niin tajusimme, että ei nää levy-yhtiön jätkät ole ihan katutasolla. Sieltä tuli kenkää, kenties onneksi, ja seuraavan yhtiön saaminen taakse kesti sen neljä vuotta, jonka jälkeen tuli kyllä taas pidempi breikki kun muutin pois Kuopiosta ja tein vähän muita hommia ja kävin soittelemassa muissa bändeissä, kuten Sinergyssä. Sitten tuli Nightwishin pestikin. Mutta kipinä kyti kuitenkin koko ajan ja olimme tehneet vuosittain ehkä kaksi keikkaa. Käskin muidenkin alkaa työstämään ideoita. Nightwishin “Century Child” -rundin jälkeen tuli sellainen hetki, jolloin tiesi että nyt on monta kuukautta, eikä muita bändejä aktiivisina, joten käytiin istumassa iltaa, juomassa kaljaa, ja puhumassa periaatteet selviksi. Siitä se sitten lähti!

Miten biisit synnytetään?

Minä, Saku ja Janne teemme biisit yleensä. Me tehdään kaikki itsenäisesti demoja eri ideoista ja vaihtelemme niitä sitten. Siitä huomataan, että tästä ja tästä jutusta voisi tulla jotain. Kokoonnumme sitten Jannen studiopajalle niitä jatkojalostamaan. Niistä biisinraameista huomaa melko pian, mikä on kaikkien mielestä “jees”. Se onkin tärkeää, että musiikki miellyttää itseä. Näillä virkavuosilla ei enää jaksa lähteä tekemään mitään, mitä ei itse allekirjoita. Eikä me mitään hittejä lähdetä hakemaan, saatika ryhdytä mihinkään mainstream-puuhiin missään tapauksessa. Biisit ovat myös studioon mennessä jo pitkälti valmiita ja sovitettuja ja sitä myöten myös treenattu.

Koetteko olevanne vaikuttajia nuoremman polven metallibändeille?

En mää kyllä siitä osaa sanoo. Se on niin siitä kiinni, keneltä kysyy. Kyllähän jotkut on sanoneet, että olemme vaikuttaneet, kovastikin, ja toiset taas eivät tiedä meistä hevon vittuakaan.

Sen verran tässä haastattelussa on sivuttava Nightwishiä, vaikka tiukkailmeinen manageri vahtii toimittajan kysymyksiä, että utelen: Onko Tarot sinulle sivuprojekti?

Ei kyllä ole. Kumpikin bändi on mulle äärimmäisen tärkeitä. Tarotin tapauksessahan mä pääsen todella paljon määräämään lopputuloksesta kun kirjoitan esimerkiksi kaikki tekstit. Olen eräällä tavalla lopullinen vastuunkantaja. Tosin Nightwishissäkin on sama juttu kuin Tarotissa, että tyypit on hyviä kavereita, henkilökemia toimii. Siinä bändissä on sitten itsellä hieman rennompi ja vastuuttomampi olo. Tietysti siinäkin tulee aika paljon keulalla lauleltua, mutta pystyy kuitenkin välillä panemaan korvan bassokaappia vasten, ja antaa vaan palaa, noin soitannollisesti. Eikä tarvitse vastata siitä keulakuvana olosta läheskään niin paljon.

Tunnustaudutteko perfektionisteiksi, studiossa?

Ei oikeastaan olla. Ei tosin ole myöskään sitä, että eka onnistunut otto ja homma olisi siinä. Me haetaan enemmän sellaista kantavaa meininkiä ja groovea. Eräänlaista vanhan liiton meininkiä, jossa kuuluu musiikin elävyys, se miten asioita kasvatetaan alkupisteestä loppuun. Sellainen elävän miehen paine ja raivo, niin otetaan se haltuun. Siihen olemme Tarotissa pyrkineet. Otetaan eräänlainen 1970-luvun meininki ja puetaan se 2010-luvun kuosiin.

Kerro vähän uusimman “Gravity of Light” -albumin tekoprosessista?

Tää oli ehkä helpoin albumi tehdä, mitä on koskaan ollut. Biisien demoilu, niiden ideoiden vaihto, niitä oli ihan helvetisti. Niistä piti vain katsoa, että tuossa on hyvä juttu, johon saan hienot laulumelodiat ja kertsit. Toisessa taas mahtava kitarariffi. Varsinainen demobiisien puhtaaksi kirjoittaminen oli sellainen kahden–kolmen viikon tiukka rupeama. Että milloin vain alkoi tulla mielestä tavaraa, niin sitä tuli sitten paljon. Synnytys oli ihan helvetin kivuton. Ainoa mitä oli, niin pari tietokone-bragausta studion puolella, mutta siinä ne tuskallisimmat hetket sitten olivatkin. Mutta se on tätä nykypäivän levyntekoa.

Olemme myös tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Siinä on helvetin hyviä biisejä, mutta tietenkin on aina kohtia, jotka olisi halunnut tehdä toisin. Niin tässäkin. Kokonaisuutena se on aika pitkälti sellainen mitä lähdettiin tavoittelemaan.

Olin lueskelevinani, että teillä olisi keikkaa Moskovassa ja Yhdysvalloissa. Onko näin?

Pitää paikkansa. Se Moskovan keikka on jollain klubilla, jonka kokoa en oikein tiedä. Oisko ollut 1200 henkeä. Sen piti olla jo huhtikuun lopulla, mutta kuinka ollakaan toi islantilainen tulivuori oli meidän kanssa eri mieltä. Ei sitten menty kun ei päästy. Se siirtyi tuonne Ankkarockin jälkeiselle päivälle (elokuun puoliväliin, toim.huom.). Sit syyskuun puolella lähdetään Yhdysvaltoihin, Atlantaan, josta sitten Mexico Cityyn, jossa on muutama veto. Sieltä suuntaammekin Etelä-Amerikkaan. Nuclear Blastin USAn toimistohan hoitaa meidän levyjakelua sinne, joten pullat ovat hyvin uunissa. Eli Brasilia, Argentiina ja Kolumbia olisivat kohdemaita. Sit tullaan kotiin muutamaksi viikoksi, jonka jälkeen lähdetään tekemään Keski-Eurooppaan sellainen kolmen viikon pätkä.

Miten näet Tarotin tulevaisuuden? Onko teillä mitään saavutettavaa enää?

No, bändillä on hyvin paljonkin saavutettavaa, koska eihän toi maailmanlaajuinen sukseekaan mikään hirveä ole ollut, että kyllä mielelläni veisin bändiä sen verran maailmalle, että pääsisi muutkin jäbät näkemään, millaista se on. Koska meikäläinen on nähnyt jo aika paljonkin.

Koska olemme sinun kanssasi samaa ikävuotta, haluaisin sinun vielä luonnehtivan, millaista on olla tämän ikäinen hevimies?

Oikeastaan tuntuu ihan hyvältä. Ei mulla ainakaan ole enää sellaista hirveää puristamisen painetta, että tarvitsisi osoittaa hirveästi kellekään kuka, tai mitä on. Siinä vaiheessa kun nousen myöhemmin tänään tuonne lavalle, ei mulla ole paineita mihinkään suuntaan!

Manageri kertoo haastatteluajan loppuneen. Minun on päästettävä Marco omille teilleen, ja lähdettävä tarpomaan pienessä, vihmovassa sateessa kohti festivaalialueen iloja! Huomatkaatten, että Saunan kurjasta säästä johtuen tämän artikkelin kuvitus on kuvattu Tuska-festivaaleilla!

• Kuvat:
• #1
• #2
• #3
• #4
• #5
• #6
• #7
• #8
• #9

Tarot on:

• Tommi Salmela (laulu)
• Marco Hietala (laulu ja basso)
• Zachary Hietala (kitarat)
• Janne Tolsa (kosketinsoittimet)
• Pecu Cinnari (rummut)