Metallimusiikki.net

Nightwish ei juuri turhaan haastatteluja jakele. Olen odottanut tätä hetkeä jo vuosia. Nyt viimein juttuhetki tarjoutui, Nightwishin uuden levyn tiimoilta. Syksyn vihmoessa ulkona, juttelin rennon oloisen Holopaisen kanssa promootioyhtiön kokoushuoneessa. Haastattelussa keskitytään lähinnä yhtyeen nykytilanteeseen. Laitoin nauhurin pyörimään, ja aloitimme juttelun. Jättihaastattelu kertoo uuden studioalbumin lisäksi yhtyeen ensi vuonna valkokankaille heijastettavasta elokuvaproduktiosta, uskomuksista ja biisien säveltämisestä.

En halua hirveästi käydä läpi Nightwishin historiaa, mutta muutamalla kysymyksellä haluaisin valottaa lukijoille yhtyeen alkutaivalta. Eli miksi aloit aikoinaan tehdä musiikkia?

Se sattui kyllä aivan vahingossa, sillä musiikki ei ole minulle minkäänlainen kutsumusammatti. Olen kyllä soittanut pianoa 6-vuotiaasta lähtien, ja klarinettia seitsenvuotiaasta. Mutta tässä vaiheessa musiikki oli vain harrastus. Enemmän minuun vetosivat luonnontieteet, kuten biologia, fysiikka ja matematiikka. Halusin aina olla biologi, tai jokin semmoinen Ilkka Koivisto -henkinen hahmo. Sitten lukiossa minua pyydettiin soittamaan erääseen hevibändiin. Siitä aukesikin uusi ura. Itse asiassa löysin koko hevimusiikinkin vasta 15–16-vuotiaana. No siinä lukioaikoina oli useampikin bändi, ennen kuin syntyi tällainen Nightwish-projekti, jossa halusin kokeilla, millaista olisi tehdä itse biisejä. Se tuntui heti alkuun omalta jutulta, ja aukaisi minulle ihan uudet maailmat. Tämä vaikutti myös hyvältä tavalta kanavoida omia tunteita ja muita juttuja.

Miten sinulle hahmottui musiikin tyyli? Oliko se selvä heti alussa?

Diggasin kaikenlaisesta metallista silloin, mutta eniten vetosi juuri tällainen naislauluvetoinen atmosfäärimetalli. Tear of Tragedy ja Gathering olivat kovia sanoja, ja ajattelin, että haluaisin itsekin tehdä jotain samanlaista. Samaan aikaan ilmestyi myös Ulverin Kveldssanger, akustinen nuotiolevy. Se sytytti minut todella. Akustista, atmosfääristä musiikkia. Siinä oli koko Nightwishin alkuperäinen idea: akustinen kitara, koskettimet ja naislaulu!

Palaillaanpa sitten nykypäivään. Millainen tilanne laulajanvaihdos oli teille — kävikö mielessä jopa lopettaminen?

Ei käynyt, koska sisu ei antanut yksinkertaisesti periksi! En kertaakaan miettinyt lopettamista. Sitä vähän mietittiin, että voimmeko jatkaa samalla nimellä, mutta jälleen kerran: ylpeys ei antanut periksi. Päätimme jatkaa uuden laulajan kanssa. Bändi itsessään oli lähempänä hajoamista vuonna 2001, koska silloin oli kaikenlaista hässäkkää, ja myös basistin vaihdos. Eikä meillä ollut siinä välissä manageriakaan, vaan piti itse hoitaa kaikki jutut. Itse kullakin oli loppuunpalamisfiilikset, mutta onneksi siitäkin selvittiin.

Kun teitte uuden laulajan kanssa levyä, oliko se myös jonkinlaista musiikillista uudistumista?

Itse asiassa eipä juurikaan. Monet tosin sanovat, että muutuimme laulajanvaihdoksen myötä, mutta mielestäni me muutuimme jo edellisellä Once-levyllä. Sen ja Dark Passion Playn ero ei ole niin suuri, muussa kuin vokaaleissa.

Missä vaiheessa nuo suuret orkestraatiot alkoivat kiehtoa sinua?

Se oli varmaan siinä Century Childin ja Oncen aikaan. Oncella työskentelimme ensimmäistä kertaa Lontoon Sinfoniaorkesterin, ja paikallisten kuorojen kanssa. Se avasi jälleen kerran aivan uusia uria, että: voi vitsi miten hienolta kuulostaa, ja että tähän suuntaan voisimme muutenkin kehittää musiikkiamme.

Valotetaan vähän sanoitusmaailmaanne. Mitä haluat pohjimmiltaan sanoa teksteissäsi?

Me emme ole koskaan olleet mikään kantaaottava bändi. Viimeinen asia, mitä haluamme tehdä, on kertoa ihmisille totuuksia. Eikä puuttua mihinkään yhteiskunnallisiin-, tai ympäristöongelmiin. Sellainen U2-tyylinen paasaaminen ei vain ole meidän juttumme, mutta eihän siinä muuten mitään pahaa ole. Pikemminkin kerron satuja ja tarinoita omasta elämästä — ikään kuin kertoisi oman elämänsä päiväkirjaa, musiikin ja lyriikoiden muotoon.

Onko sanoitusmaailma muuttunut eri levyjen aikana?

Fantasiamaailma, tietty kryptisyys, asioiden kertomisessa on ollut aina läsnä, mutta fantasiakaan ei ole ollut ihan perinteistä, paitsi Wishmasterilla nyt oli pari "miekka ja lohikäärme" -tyylistä rallia. Tekstit tulevat myös hyvin hyvin syvältä sielun syövereistä ja ovatkin näin kuin omia lapsia.

Tämä on ehkä hölmö kysymys, mutta joskus olen ollut aistivinani Nightwishin teksteissä tiettyjä kristillisiä vivahteita, joten mikä on suhteesi uskontoon?

Minä olen kyllä ihan agnostikko, enkä allekirjoita mitään maailman uskontoja. Uskonnot kyllä kiehtovat minua. Niistä löytyy hienoa symboliikkaa, ja opetuksia. Kyllähän kaikki, mitä Jeesus Raamatussa sanoo, on sellaista, jonka allekirjoitan moraalipohjalta. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että nämä uskonnot ovat syypäitä aika moneen pahaan maapallolla. En halua tuomita ketään, mutta kaikenlainen fundamentalismi, ja literaalisuus, ovat pahoja asioita ja suurimpia syypäitä maailman tämän hetkiseen tilaan.

Uskonnasta takaisin musiikkiin. Vuorossa klassinen kysymys: miten biisisi syntyvät?

Minulle tärkein asia on se, että tarvitsen aina ensin idean, tai tarinan, johon sitten alan säveltää. Monet tekevät biisinsä jammailemalla ja katsomalla mitä tulee, mutta minulla pitää olla idea. Esimerkiksi, että nyt teen biisin vaikka intiaaneista, tai jopa laulajan vaihdoksesta. Sitten mietin miten tarina tulisi parhaiten kerrotuksi, eli että olisiko se metallia, akustista, tai vaikka jazzia. Sitten vain maalaan tarinan ympärille värit musiikilla. Tykkään myös leikkiä yksityiskohdilla. Teen biisin tykönäni niin valmiiksi, kuin omat rahkeeni riittävät. Sitten, kun tunnen, että tähän biisiin minulla ei ole enää mitään annettavaa, esittelen tuotoksen muille bändiläisille. Sovitamme niitä sitten kimpassa. Siinä vaiheessa biisit voivat vielä muuttua paljonkin, tai sitten eivät yhtään. Esimerkiksi edellisen levyn The Poet And The Pendulum ei muuttunut yhtään, kun taas Nemo ja Amaranth muuttuivat aivan hirveästi.

Teetkö biisejä jossain piilopirtissä, vai voivatko ideat tulla vaikka kaupungilla?

No ideat voivat tulla missä tahansa, vaikka kaupan kassajonossa tai keikkabussissa. Mutta varsinaiseen tekemiseen tarvitsen sen oman rauhan. En voisi kuvitella tekeväni juttuja keikkabussissa tai hotellihuoneessa. Kyllä se on se kodin rauha, missä ne syntyvät. Ja kiireettömyys, koska olen hidas biisinkirjoittaja. Sellainenkin ilmiö on vielä, että kaikki uuden levyn biisit ovat syntyneet aamulla, koska tykkään herätä aikaisin. Yleensä kello 16–17 jälkeen ei enää synny mitään uutta.

Pienenä välikaneettina, mistä esimerkiksi Eva kertoo?

Se kertoo niinkin arkisesta asiasta kuin koulukiusaamisesta. Se on ihan karmea aihe, ja vaikka en olekaan itse joutunut läpikäymään sellaista, olen joutunut seuraamaan vastaavaa sivusta. Asiaan pitäisi puuttua tosissaan, koska tuollaiset lapsuuden asiat määrittelevät koko loppuelämäsi. Eli biisi on fiktiivinen tarina koulukiusatusta Eva-tytöstä.

Missä vaiheessa teet kappaleisiin orkestraatiot?

Ihan jo biisinkirjoitusvaiheessa. Minusta on hyvin tärkeää, että orkestraatiot sulautuvat osaksi biisiä, eivätkä kuulosta missään vaiheessa päälle liimatuilta.
Orkesteri on minulle kuin kosketinsoitin, jos minulla olisi kymmenen kättä. En haluaisi kritisoida, mutta esim. Metallican S&M-levyllä mielestäni orkesterit on laitettu alkuperäisten biisien päälle miettimättä asiaa sen kummemmin. Ne kuulostavat minun korvaani vähän irrallisilta. Sellaista haluan meidän musiikissamme välttää. Nykyteknologiallahan orkestraatiot saa jo biisintekovaiheessa kuulostamaan aika luonnollisilta syntetisaattorilla, mutta Luojan kiitos ei aivan, joten se oikea soitin on aina oikea soitin. Ehkä kymmenen vuoden päästä on jo toisin, mutta ainakin toistaiseksi näin.

Puhutaan hieman uudesta levystänne. Oliko tässä minkäänlaista "näytön paikkaa", koska edellisestä levystänne on kuitenkin jo useita vuosia?

Jokainen levyhän on aina näytön paikka. Mutta tässä tosiaan oli pisin tauko uramme aikana, ja se johtui pitkälti tuosta pitkästä, kahden vuoden kiertueesta. Enemminkin edellisellä levyllä oli näytön paikka, koska oli uusi laulaja. Niin, että ei tässä niin suuria paineita ollut.

Kuinka kauan sävelsit uuden levyn materiaalia?

Sellainen puolitoista–kaksi vuotta siinä meni. Enhän toki säveltänyt tuota aikaa aivan kokopäivätoimisesti, mutta kuitenkin. Ylimääräistä materiaalia ei juuri tullut. 13 demoa tein levylle, ja 13 julkaistiin. Edellisellä levyllä tuli kaksi "bonusbiisiä", eli 15 sävelsin ja levylle tuli 13.

Entäpä miten itse arvioisit uutta levyä, verrattuna koko tuotantoonne, ja miten se eroaa edukseen?

Kaikkihan aina pitävät viimeisintä levyään parhaana. Olisikin kaupallinen itsemurha nimittää tätä esimerkiksi neljänneksi parhaaksi levyksi. Tällä hetkellä se tuntuu parhaalta, samoin kuin aina ovat muutkin levyt tuntuneet, joten siinä mielessä en osaa asettaa levyjä paremmuusjärjestykseen. Tämä on selkeä jatkumo edelliseen levyyn, mutta suuntana on vielä enemmän teatraalisuutta, tiettyä virnettä, ja pilkettä silmäkulmassa. Siinä on myös enemmän elokuvamaisuutta.

Elokuvasta puheen ollen: sinulla on ollut ilmeisesti tämä elokuvaprojekti haaveena jo kauan?

On se ollut jo pitkään mielessä ja nyt oli viimeinkin resursseja ryhtyä sitä tekemään. Meininkinä oli, että elokuva tehdään, ja musiikki sävelletään sille soundtrackiksi. Stobe Harju ja Mikko Rautalahti ovat kirjoittaneet elokuvan alkuperäisideani pohjalta. Idea oli lähtenyt kytemään jo vuonna 2007. Minulla oli selkeä visio siitä, miltä filmin pitäisi näyttää. Eli minulla oli 12 erillistä lyhytelokuvaideaa — yksi joka biisiin. Sen pohjalta Stobe lähti työstämään juttua. Hänen mielestään tästä pitäisi tehdä ihan pitkä näytelmäelokuva, jossa on erillinen score ja näyttelijät dialogeineen, ja siihen me sitten päädyttiin. Kykenin kuitenkin pitämään kaikki 12 alkuperäisideaa käsikirjoituksessa mukana. Tuloksena on aikamoinen hybridi.

Onko elokuvamusiikin säveltäminen erilaista kuin tavallisen levyn?

No ei se kyllä ole. Koska aina aiemminkin on ollut ekaksi tarina, joka on maalattu musiikilla. Näin uudellakin levyllä. Jazz-tunnelma vaatii jazz-biisin, ja kummitussirkus omanlaisena. Emmie osaa sitä sen paremmin sanoa.

Millaisia odotuksia sinulla on elokuvan suhteen?

Oikeastaan kaikkein suurin haave on jo toteutunut, kun olemme päässeet tekemään leffan, ja se on näyttänyt ainakin tähän asti törkeän hyvältä. Puoli vuotta vielä editointia ja lopputulos on valmis. Tässä vaiheessa minulla on kuitenkin vahva usko tulokseen.

Miten Nightwishin näköinen elokuva on?

Ehkä vähemmän kuin jengi odottaa. Olemme koko ajan puhuneet musiikkifantasiasta, mutta siinä on kyllä ihan draamallinen juoni. Isä–tytär-suhde, jossa on paljon dialogia ja draamaa. Veikkaisin, että se tulee yllättämään monet, mukaan lukien itsenikin. Suomessa se saadaan uskoakseni laajalti teattereihin, niin kuin myös Kanadassa, jossa se muuten on tehty. Kaikki jakelijat haluavat kuitenkin nähdä trailerit, ennen kuin mitään sovitaan. Tämä tapahtuu tammikuussa.

Onko teillä enää mitään voitettavaa?

Jokaisesta päivästä pitää edelleenkin selvitä. Valtavasti on suunnitelmia. Mietinkin jo seuraavan levyn teemoja. Unelmia aina on, ja suunnitelmia, ja sitten jos niitä ei jonain päivänä ole, ovat asiat huonosti. Onneksi tässä vaiheessa ei ole kiire mihinkään. Roope Ankan elämä ja teot -kirjan musiikillinen kuvittaminen on myös unelma. Samoin akustisen "nuotiolevyn" tekeminen.

Haastatteluun varattu aika oli lopuillaan ja juttuahan olisi vielä piisannut. Oli kuitenkin aika päästää Tuomas kahden päivän haastatteluputken jälkeen rentoutumaan. Kiitos kaunis hänelle suomastaan ajasta!

Nightwish on:

• Anette Olzon (laulu)
• Erno "Emppu" Vuorinen (kitara)
• Tuomas Holopainen (kosketinsoittimet)
• Marco Hietala (basso ja laulu)
• Jukka Nevalainen (rummut)