Metallimusiikki.net

Dream Evil: Fire! Battle! In Metal!

  • Julkaistiin perjantaina 21.12.2007.
  • Luettu 946 kertaa
  • Bändit:

Mustaa taustaa vasten näkyvä Dream Evil -bändin logo valkoisella tekstillä kirjoitettuna tikkukirjaimin. Kirjain 'D' on suuremmalla fontilla kuin muut kirjaimet. Sanojen välissä on punaisella viivalla ympyröitä ylösalaisin käännetty viisisakarainen tähti.Bändin uusi logo

Ruotsalainen power metal -bändi Dream Evil julkaisi viime vuoden lokakuussa albuminsa “United”, jonka soittolistalta tämä soitossa oleva kappale löytyy. Kyseinen albumi on orkesterin järjestyksessä neljäs. Se tarjoaa melodista metallimusiikkia varustettuna intensiivisellä vokalistin ulosannilla.

Bändi koki dramaattisen käänteen kun vuoden 2004 loppuvaiheilla yhtyeen toinen perustajajäsenistä, Gus G., päätti panostaa jatkossa vain Firewindiin ja hylkäsi täten Dream Evilin. Gus korvattiin Mark Blackilla, joka oli jo aiemmin paikannut Gusia muutamaan otteeseen live-esiintymisten osalta. Gusin poistumisen jälkeen yhtye koki vielä vuonna 2005 huomattavia muutoksia kokoonpanossaan. “United”-albumi on ensimmäinen yhtyeen uudella miehityksellä äänitetty tekele.

Bändi tulee julkaisemaan ensi vuonna “Gold Medal in Metal” -nimisen kiekon, joka on kyllästetty uusin ja vanhoin biisein, sekä varustettu DVD-levyllä. DVD:lle bändi laittoi viime vuoden marraskuussa Göteborgissa tekemänsä live-esiintymisen taltioinnin. “Gold Medal in Metal” tullaan julkaisemaan alustavien suunnitelmien mukaan huhtikuussa 2008.

“United”-albumin kappaleet:

  1. Fire! Battle! In Metal!
  2. United
  3. Blind Evil
  4. Evilution
  5. Let Me Out
  6. Higher on Fire
  7. Kingdom at War
  8. Love is Blind
  9. Falling
  10. Back from the Dead
  11. Doomlord
  12. My Number One (Elena Paparizou -cover)
  13. Pain Patrol (Japanin-version bonuskappale)
  14. Lady of Pleasure (Japanin-version bonuskappale)

Dream Evil on:

  • Niklas Isfeldt (laulu)
  • Daniel Varghamne (kitara)
  • Fredrik Nordström (kitara ja kosketinsoittimet)
  • Peter Stålfors (basso)
  • Pat Power (rummut)

Bändi perustettiin Ruotsissa vuonna 1999, jolloin tuottajanakin tunnettu Fredrik Nordström sai päähänsä idean perustaa heavy metal -bändin. Hän vieraili vuoden 1999 puolella Kreikassa, jossa hän tapasi Firewind-bändin kitaristi Gus G.:n, jonka kanssa Nordström ryhtyi soittelemaan. Tuohon aikaan Gus oli jo suunnitellut muuttamista Göteborgiin, Ruotsiin. Kun muutto-operaatio oli viety päätökseen, hän marssi oitis Fredrikin omistamalle Studio Fredmanille kirjoittelemaan biisejä Dream Evil -projektia varten.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.