Metallimusiikki.net

Hateform: There Will Be None.

  • Julkaistiin perjantaina 29.10.2010.
  • Luettu 1229 kertaa
  • Bändit:

"Origins of Plague" -albumin kannessa yläosassa Hateformin logo ja alaosassa albumin nimi. Kuvan taustalla lähikuva kalpeista ihmisen kasvoista, joissa toinen silmä ommeltu umpteen ja toinen silmä auki.Julkaistiin 6.10.2010

Kuuden vuoden ajan toiminut Hateform julkaisi lokakuun toisella viikolla uuden studioalbumin. Levyn nimi on “Origins of Plague” ja siltä saatiin aikaiseksi myös videon tynkää. Bändin treeniksellä, Vomitoriumissa, kuvattiin “There Will Be None” -kappaleesta jotain nähtävää myös yleisömassoille. Samaa tukanpyöritystä ja irvistelyä voi tarkastaa myös livenä yhtyeen keikoilla. Bändi soittaa tänään Forssan Blue Poolissa ja lauantaina Porin Baarikaapissa. Yhtye nähdään marraskuun 26. päivä Turun Klubissa ja sitä seuraavana päivänä Jyväskylässä Pub Katseessa.

Hateform sai vuonna 2008 Finnish Metal Awardseissa palkinnoksi Vuoden Tulokas -pystin. Uuden albumin ryhmä nauhoitti Ansa-studioilla yhdessä Jori Haukion kanssa. Syyskuussa yhtye kertoi kiekon luomisesta seuraavaa Tällä kertaa prosessia yritettiin olla kiirehtimättä ja ajan kanssa saatiinkin aikaiseksi juuri sitä mitä haluttiinkin; entistä äkäisempää ja polveilevampaa modernia death metallia.

“Origins of Plague” -albumin kappaleet:

  1. Hate Equals Salvation
  2. Foundry
  3. Abhorrent Reincarnation
  4. Rise Of The Deceived
  5. Remain Unbound
  6. Non Compos Mentis
  7. There Will Be None
  8. Needles Be Driven
  9. Set Out The Sun

Hateform on:

  • Petri Nyström (laulu)
  • Tomy Laisto (kitara)
  • Tom Gardiner (kitara ja Chapman stick)
  • Joni Suodenjärvi (basso ja taustalaulu)
  • Tuomo Latvala (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.