Death metallia tekevä kanadalaisyhtye Kataklysm asetti torstaina nettiin katsottavaksi pari teaseria tulevalta DVD-julkaisultaan, jonka Nuclear Blast Records tuo esiin tulevan kevään aikana nimellä "Iron Will: 20 Years Determined". Useasta DVD-kiekosta koostuva levyjulkaisu tulee käsittelemään Kataklysmin pitkän uran nousu- ja poutakausia, sekä jokseenkin tuoretta videomateriaalia viime vuoden Summer Breeze -festivaalin konsertista. Keikkataltiointi nauhoitettiin Saksassa elokuussa 2011. Vuonna 1991 startannut yhtye tulee julkaisemaan tältä DVD:ltä singlen "The Iron Will". Se nauhoitettiin bändin kotipitäjässä, Montrealissa, ja miksattiin Tanskassa Tue Madsenilla. Lohkaisu ilmestyy musiikkivideon kera iTunesissa kuukauden päivät ennen DVD:tä.
Kanadalainen Rooman imperiumista tarinoiva Ex Deo tiedottaa julkaisevansa varhain vuoden 2012 alussa seuraavan eeppisen metallilevyn. Sillä yhtye lupaa tarjota intensiivisintä ja eeppisintä metallimusiikkia, jota on lähihistoriassa ilmestynyt. Kiekkoa tullaan nauhoittamaan syksyllä Kanadassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevien studioiden tiloissa. Äänite tullaan julkaisemaan nimellä "Caligula" itävaltalaisen Napalm Recordsin kautta seuraajaksi kesällä -09 esiin pöllähtäneelle "Romulus"-rykäisylle. Nuclear Blast Recordsin tuella esiin tuotu "Romulus" on tämän bändin debyyttialbumi. Ex Deon nokkamies Maurizio Iacono aikoo maanitella useita vierailevia muusikkoja seuraavallekin levylle. Kansitaiteen tulee valmistamaan Septicfleshin riveissä toimiva, mutta graafikkonakin ansioitunut, Seth. Kanadalaisyhtye ei ole vielä paljastnaut kansitaidetta eikä levyn soittolistaa.
Julkaistaan 13.8.2010
Kanadan Montrealista kotoisin oleva Kataklysm kertoi eilen keskiviikkona aikovansa julkaista 13. elokuuta Euroopassa uuden studioalbumin. "Heaven’s Venom" -niminen pitkäsoitto ilmestyy bändin kotiseudulla ja muualla Pohjois-Amerikassa vasta 24.8.2010 Nuclear Blast Recordsin toimesta. Tämä oheisessa kuvassa näkyvä luomus on seuraaja vuonna 2008 julkaistulle "Prevail"-kiekolle. Extreme metal -yhtye paljasti uusimman kiekkonsa etukannen kuukausi sitten. Uusi levy nauhoitettiin Kataklysmin oman kitaristi Jean-François Dagenaisin valvonnassa ja miksattiin tanskalaisen Tue Madsenin toimesta. Bändi tulee soittamaan pitkäsoittonsa biisimateriaalia elävän yleisön edessä huomenna perjantaina kotimaassaan ja kesän myötä myös Yhdysvalloissa, jossa miehistö soittaa kiertueen elokuussa. Keikkakalenteriin sekä edellisten levytysten hedelmiin voi tutustua bändin MySpace-profiilissa.
Ruotsalainen death metal -bändi Unleashed (www.unleashed.se) aikoo lähteä kiertämään Eurooppaa Belphegor-bändin seurassa. Kiertueen nimi on "Midvinterblot European Tour Part II" ja se aloitetaan toukokuun 12. päivä Irlannista — kiertue päättyy kesäkuun alussa. Reissussa on mukana toukokuun 15.–25. päivä tehtävien keikkojen aikana myös Kataklysm-bändi, sekä Arkhon Infaustus aikavälillä 26.05.–02.06.