Metallimusiikki.net

varg

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen varg liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin varg. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin varg liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Varg: "Guten Tag"

  • Julkaistiin sunnuntaina 16.09.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 820 kertaa
  • Bändit:

Valkoinen tausta, jonka päällä piirros kahdesta irvistelevästä sudesta, joiden keskellä punainen kolmiosymboli ja sen yllä Varg-logo.Julkaistaan 5.10.2012

Saksalainen Varg (www.varg.de) tiedottaa viidennen albuminsa ilmestyvän lokakuun alussa jokseenkin harhaanjohtavan sympaattisella nimellä: "Guten Tag". Viikinkimetallia sisältävä levy ilmestyy NoiseArt Recordsin kautta tarkalleen perjantaina 5. lokakuuta seuraajaksi viime vuoden "Wolfskult"-menestyslevylle. Varg toi ennen uutta albumiaan esille kattavan EP-levyn "Legacy", jonka avausraitana kuullaan "Guten Tag" -kappale. EP sisältää bändin vanhempaakin tuotantoa edustavia raitoja ja tarjoaa noin 57 minuutin edestä metallia. Uusi pitkäsoitto sisältää 13 biisiä, joista osa on muristu saksaksi, osa englanniksi.

Lue koko julkaisu…

Varg: "Wolfskult".

  • Julkaistiin lauantaina 05.02.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 946 kertaa
  • Bändit:

Punertava taustaväri ja sen päällä harmaalla ihmisen pääkallo, jonka laidoissa irvistelevät sudet. Kuvan yläosassa Vargin logo punaisella ja alaosassa mustalla "Wolfskult".Julkaistaan 4.3.2011

Saksalainen viikinkimetallibändi Varg (www.varg.de) tuo vuoden takaiselle "Blutaar"-albumilleen seuraajan maaliskuun alussa, kun NoiseArt Records julkaisee "Wolfskult"-nimisen opuksen. Siitä prässätään bändin kotimaata, sekä Sveitsiä ja Itävaltaa varten kahden levyn spesiaaliversio. Muulle maailmalle tarjotaan yhden levyn versiota. "Wolfskult"-kiekon ohessa näkyvän kansitaiteen toteutti Thomas Ewerhard. Levyn äänimaailman tuotti Andy Classen, joka on bändin kanssa aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä samoissa merkeissä, Saksan Kasselissa sijaitsevassa Stage One Studiossa. Bändi kertoi aikaisemmin olevansa erittäin hämmästynyt siitä "killerituotannosta", jonka Classen levylle kykeni toteuttamaan.

Lue koko julkaisu…

Varg julkaisee "Blutaar"-albumin tammikuussa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 01.11.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 944 kertaa
  • Bändit:

Vuonna 2005 perustettu viikinkimetalliyhtye Varg (www.varg.de) uutisoi julkaisevansa 22. tammikuuta "Blutaar"-albuminsa Nuclear Blast Recordsin kanssa. Bändi solmi levy-yhtiönsä kanssa levytyssopimuksen lokakuun lopussa. Saksalaisten seuraava kiekko tulee olemaan jatkoa kolme vuotta sitten julkaistulle debyyttialbumille "Wolfszeit" ja viime vuonna päivänvaloon pamahtaneelle "Schildfront"-splitalbumille. Syyskuussa 2008 julkaistun splitin toisen puoliskon tarjosi Minas Morgul. Tähän mennessä Vargin tulevan albumin yksityiskohdista on tiedossa vain sen nimi. Yhtye on vihjannut myös saattavansa laittaa levylleen sellaisia biisejä kuin "Viel Feind Viel Ehr", "Blutaar", "Invictus", "Blutdienst II (Des Adlers blut’ge Schwingen)".

Lue koko julkaisu…