Apocalyptica on joutunut perumaan aikaisemmin ilmoittamansa live-esiintymisen Helsingin Olympiastadionilla, jossa yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Metallican seurassa heinäkuun 15. päivä. Esiintymisen perumisen syyksi kerrotaan iltapäivälehti Ilta-Sanomien mukaan Apocalyptican Perttu Kivilaakson sormen vaurioituminen. Mies muljautti sormensa USA:ssa valokuvaussession aikana. Lääkärin määräyksestä Kivilaakso ei pääse osallistumaan bändin toimintaan seuraavien kolmen kuukauden aikana.
H.I.M.:in ja Apocalyptican oli tarkoitus toimia amerikkalaisen Metallican Helsingin-esiintymisen avaajina. Tällä hetkellä jälkimmäisen “lämppärin” tilalle ei ole vahvistettu korvaajaa. Tapahtuma on myyty loppuun.
Metallimusiikki.net paljasti toukokuussa bändin tulevista live-esiintymissuunnitelmista kattavan keikkalistauksen. Listalta löytyy tämän vuoden loppuun asti suunniteltuja esiintymisiä. Yhtye reissaa ahkerasti Euroopassa lokakuun alusta aina joulukuun puoliväliin asti.
Bändin vuoden 1996 aikana julkaisema debyyttialbumi “Apocalyptica Plays Metallica by Four Cellos” sai aikoinaan runsaasti huomiota ja herätti kohua — levyn takaahan löytyi neljä helsinkiläisen Sibelius Akatemian opiskelijaa, jotka taltioivat valitsemiaan Metallican biisejä covereina.
Yhtye on tehnyt uransa aikana ainakin 500 konserttia yli 60 eri maassa, joiden joukossa on vierailut Meksikon, Venäjän, USA:n ja Japanin suuntaan.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin apocalyptica, metallica. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.