Tuomas Saukkosen sooloprojektina alkanutta Black Sun Aeonia voisi kuvailla yhdistelmäksi Katatoniaa ja Dimmu Borgiria. Black Sun Aeonin raskas, melodinen doom/death-metalli on laadukasta, moniulotteista ja omaleimaista, joka tuo esiin Saukkosen kaikista pimeimmän ja samalla surumielisimmän puolen. Albumi on Suomen MySpacen viikon albumi 25.3.–1.4. välisen ajan ja koko tämän ajan kuultavissa kokonaisuudessaan bändin MySpace-sivuilla osoitteessa www.myspace.com/aeonoftheblacksun. Albumille kaikki soittimet on soitettu Tuomas Saukkosen toimesta. Laulajina Saukkosen lisäksi ovat toimineet Sinamoren Mikko Heikkilä, Amorphiksen Tomi Koivusaari, Moonsorrowin Ville Sorvali ja Sotajumalan Mynni Luukkainen.
Black Sun Aeonin albumi nauhoitettiin suurimmaksi osaksi Juho Räihän luotsaamana Soundspiralissa ja One Man Army -studiossa. Tomi Koivusaaren lauluosuudet nauhoitettiin Jaani Peuhun ohjauksessa Studio Kekkosessa. Albumin kansitaiteen loi Matti Sinkkinen ja bookletissa nähtävät kuvat ovat Shelley Jambresicin ottamia.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin black sun aeon. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.