Iced Earth: "Dystopia".
- Julkaistiin torstaina 14.07.2011.
- Luettu 1566 kertaa
- Bändit: iced earth
Rässiä ja power metallia yhdistävä Iced Earth tiedottaa studiopäiväkirjansa välityksellä seuraavan studiokiekkonsa rumpu ja rytmikitararaitojen nauhoittamisen päättyneen aikataulun mukaisesti. Levy tulee samaan osakseen nimen “Dystopia”. Sille nauhoitettaneen tusinan verran biisejä. Tähän mennessä levyn lauluosuuksien hiomista ja krediittien kirjoittamisia viimeistellään. Opuksella, joka julkaistaneen vielä vuoden 2011 aikana, tullaan kuulemaan ainakin sellaisia biisejä kuin “Dystopia”, “Anthem”, “Days of Rage”, “Soylent Green”, “V” ja “Boiling Point”. Albumi tulee olemaan seuraaja Iced Earthin kolmen vuoden takaiselle “The Crucible Of Man — Something Wicked Part II” -opukselle.
Yhtye nähdään ensi lauantaina Joensuussa esiintymässä osana Ilosaarirockin ilakointia. Sen lisäksi joulukuun ensimmäiseksi päiväksi bändi on buukattu Helsingin Nosturiin. Nämä ovat toistaiseksi yhtyeen ainoat esiintymiset Suomessa. Jenkkibändin keulahahmo Jon Schaffer listaa albumille päätyvän jossain järjestyksessä ainakin seuraavat työnimet:
- Dystopia
- Anthem
- Days of Rage
- Soylent Green
- V
- Boiling Point
- Tragedy and Triumph
- Anguish of Youth
- Iron Will
Äänite julkaistaneen loppuvuodesta 2011 Century Media Recordsin kautta. “Dystopia”-albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Iced Earthin uutta laulajaa, Stu Blockia, joka liittyi yhtyeeseen paikatakseen bändistä eronneen Matt Barlowin. Barlow tosin tulee osallistumaan bändin kaikilla kesäajan festivaaleilla täällä Euroopassa.
Iced Earth on:
- Stu Block (laulu)
- Jon Schaffer (kitarat ja taustalaulu)
- Troy Seele (kitara)
- Freddie Vidales (basso)
- Brent Smedley (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin iced earth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.