Vader: "Welcome to the Morbid Reich".
- Julkaistiin keskiviikkona 16.03.2011.
- Luettu 1593 kertaa
- Bändit: vader
Puolalainen extreme metal -bändi Vader aloitti uuden albumin ikuistamisen viime maanantaina. Sen äänitystyöt käynnistyivät rumpurakennelmien asentamisella Puolan Bialystokissa sijaitsevaan Hertz Studioon. Samassa studiossa on luotu aikaisemmin myös Behemothin levyjä. Vader käytti maanantai-iltapäivän rumpujen asentamiseen ja uusitun studion arkkitehtuuriin tutustumiseen. Tiistaina oli ensimmäinen varsinainen nauhoituspäivä. Yhtye suunnittelee nauhoittavansa yhdeksän tai 10 uutta biisiä albumille. Lisäksi luvassa on kolme bonusraitaa, joista yksi on uudistettu versio Vaderin klassikkokappaleesta ja loput kaksi ovat covereita. Lainakappaleiden yhtye povaa olevan melkoisen yllättäviä valintoja. Vader aikoo julkaista kotisivuillaan studiopäiväkirjassaan levyn luomisesta kertovia uutisia. Ensimmäinen työrupeama päättynee maaliskuun loppuun mennessä.
Vader kutsuu nyt nauhoitettavaa studio-opusta nimellä “Welcome to the Morbid Reich”. Se aiotaan julkaista myöhemmin vuonna 2011. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Soittolistalle äänitettävien biisien työnimiä ovat:
- Lords of Thorns
- I Am Who Feast Upon Your Souls
- Only Hell Knows
- Return to the Morbid Reich
- I Had a Dream
Enintään pari biisiä aiotaan esitellä live-esiintymisissä yleisölle ennen albumin varsinaista julkaisupäivää. Kappaleita aiotaan esittää kesäajan festivaalikeikoilla. Yhtyeen uusin albumi on “Necropolis“. Se julkaistiin vuonna 2009. Albumin perusversio sisältää 10 kappaletta. Erikoispainokselle sisällytettiin kaksi bonusvärssyä ja -DVD.
Vader on:
- _Peter (laulu ja kitarat
- Vogg (kitarat)
- Reyash (basso)
- Paul (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin vader. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.