Metallimusiikki.net

Kuka on Suomen kovin rokkikukko?

Kuka on mielestäsi Suomen kovin rokkikukko? Lue alta parhaimmat

Oletko koskaan pohtinut, kuka on Suomen kovin rokkikukko? Asiaa on vuosien saatossa puitu keskustelupalstoilla, ja onpa iltapäivälehdissä järjestetty myös kyselyjä lukijoiden mielipiteiden kartoittamiseksi. Yksiselitteistä vastausta ei kuitenkaan ole, joten laadimme listan, johon kokosimme liudan Suomen pöyhkeimpiä rokkikukkoja.

Mikä ihmeen rokkikukko?

Rokkikukko-käsite sai alkunsa 1991 ilmestyneen yhdysvaltalais-brittiläisen elokuvan myötä. Leffassa yhdisteltiin paitsi kuvattua myös piirrettyä elokuvaa.

Englanninkielisessä alkuperäisversiossa rokkikukolle antoi äänensä Elviksenkin levyillä kitaraa soittanut Glen Campbell (1936–2017). Suomenkielisenä Trubaduurina ääneen pääsi Kirka (Kirill Babitzin, 1950–2007), jonka kuolema järkytti koko Suomea tammikuussa 2007.

Rokkikukko-elokuva kertoo maatilalla asuvasta Trubaduuri-nimisestä kukosta, joka kuvittelee itsestään suuria. Kyseinen kukko muun muassa ajattelee, että auringonnousu on kiinni vain ja ainoastaan hänen kiekaisustaan. Kiekaisu jää kuitenkin väliin eräänä aamuna, kun Trubaduuri joutuu Yön Herttuan väkivaltaisen iskun kohteeksi. Aurinko nousee, vaikka kukko ei pihahdakaan.

Tämän seurauksena muut maatilan eläimet kyseenalaistavat kukon ylivertaisuuden ja pilkkaavat tätä. Kukko päättää hylätä maatilan ja lähtee etsimään uusia tuulia Enkelten kaupungista. Huipulle tähtäävä Trubaduuri ei tyydy vähään, ja onnistuukin raivaamaan tiensä aina Elvikseen perustuvaksi Kingiksi saakka.

Monipolvisen tarinan tuoksinassa Yön Herttua langettaa maapallolle ikuisen pimeyden ja ainoastaan Trubaduurin kiekaisu voi pelastaa maailman. Mutta onnistuuko tämä?

Suomalaiset rokkikukot

Suuressa maailmassa on muutamia ikonisia rokkikukkoja ja bändejä, kuten vuonna 1973 perustettu Kiss. Myös Suomi on tuottanut vuosikymmenten saatossa jopa vientituotteiksi kelvanneita rokkibändejä, joissa on vaikuttanut varsin värikkäitä hahmoja.

Vuosikymmenet vierivät, mutta rokkikukkojen elkeissä on ajattomia yhtäläisyyksiä. Rokkarielämä pitkine rundeineen on kuitenkin kuluttavaa, ja moni rokkari vaihtaakin jossain vaiheessa nestemäisen raiderin terveellisimpiin vaihtoehtoihin.

Myöskin sauvakävely tai jooga osoittautuu useimpien starojen kohdalla ennen pitkää hotellihuoneiden hajottamista kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi, mutta sehän ei kukon pöyhkeyttä vähennä.

Laadimme listan niin kotimaisilla kuin ulkomaisilla estradeilla esiintyneistä (ja esiintyvistä) Suomalaisista rokkikukoista, jotka erottuvat niin taidoillaan, olemuksellaan kuin asenteellaan — olkaapa hyvät!

Michael Monroe

Michael Monroe

Helsingissä syntynyt Michael Monroe (Matti Fagerholm, synt. 1962) tuli tunnetuksi vuonna 1979 perustetun Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana.

Rokkarielämää niin Jenkeissä kuin ympäri maailmaa viettänyt Monroe on sittemmin asettunut Suomeen. Nuoremmille sukupolville vaaleatukkainen liehuletti on tullut tutuksi lähinnä X Factoryn hyväntahtoisena tuomarina.

Andy McCoy

Andy McCoy, kuva: Nadi Hammounda

Antti Hulkko (synt. 1962), joka tunnetaan paremmin Andy McCoyna, ponnahti julkisuuteen samaisen Hanoi Rocksin myötä. Legendaarisista toilailuistaan tunnettu cityrokkari on viime kuukausina ollut otsikoissa lähinnä Karkkilassa asumisen seurauksena eskaloituneen aviokriisinsä myötä.

McCoy on räiskyvä persoona, joka on onnistunut selättämään monivuotisen heroiinikoukkunsa ja muut rokkarielämän varjopuolet kuin ihmeen kaupalla.

Pate Mustajärvi

Pate Mustajärvi

Jokainen lienee kuullut Popedaa tai Popedasta, halusipa tai ei. Popedan keulahahmona on raspikurkkuillut jo vuodesta 1977 lähtien aivan omaa luokkaansa oleva Pate Mustajärvi (synt. 1956).

Popeda kuuluu Tampereeseen kuin mustamakkara konsanaan, eikä kaupunki pääse hevillä irti kummastakaan tunnusmerkistään.

Ismo Alanko

Ismo Alanko

Vuonna 1979 perustetun Hassisen Koneen ajoista lähtien musiikkia tehnyt Ismo Alanko (synt.1960) ei ehkä nykyisellään täytä perinteisen rokkikukon kriteerejä.

Merkittävän uransa aikana Alanko on kokeillut erilaisia musiikkityylejä ja yhdistellyt rokkiin ennakkoluulottomasti niin kone-, kansanmusiikki- kuin pop-vaikutteita. Alanko tunnetaan Hassisen Koneen ohella Sielunveljet- ja Ismo Alanko Säätiö -yhtyeistään.

Ismo Alangon pikkuveli Ilkka Alanko (synt.1969) tunnetaan puolestaan Joensuussa vuonna 1982 perustetun Neljä Ruusua -yhtyeen laulajana.

Archie Cruz

Archie Cruz

Archie Cruz (Arttu Kuosmanen) on päässyt viime vuosina otsikoihin lähinnä viinanhuuruisen yksityiselämänsä myötä. Musiikilliset ansiot ovat rokki-imagon rinnalla kuitenkin varsin vakuuttavia, sillä Cruzin luotsaama Santa Cruz -yhtye on keikkaillut vuosien saatossa ympäri maailmaa. Vuonna 2007 perustettu bändi on julkaissut toistaiseksi neljä albumia.

Vuonna 2021 Cruz ihastutti ja vihastutti suurta yleisöä muun muassa Jaana Pelkosen juontamassa, koko perheen ”All Together Now Suomi” -musiikkiohjelmassa.

Eikä pidä unohtaa myöskään Kirkaa, joka on monen mielestä yksi legendaarisimmista rokkikukoista Suomessa.

Tiesitkö että rokkikukkoja on myös kasinopeleissä?

Rokkikukkoja on myös kasinopeleissä, esimerkiksi Lemmy Motörhead-kolikkopelissä.

Vaikka hullulta se kuulostaakin, niin erilaiset kasinopelit ovat saaneet vaikutteita ja inspiraatiota rokkimaailmasta ja musiikkiaiheisia pelejä voi veivata sydämensä kyllyydestä lähes millä tahansa katu-uskottavalla nettikasinolla.

Omat pelinsä ovat saaneet muun muassa Guns N’ Roses (Axl Rose on kova kukko), Jimi Hendrix, Ozzy Osbourne ja Motörhead (Lemmy ehkä yksi kovimmista rokkikukoista). Unohtaa ei sovi myöskään ZZ Top Roadside Riches -, Alice Cooper and the Tome of Madness -, Elvis Lives – ja Hammerfall-pelejä.

Musiikkiaiheisissa kolikkopeleissä yhdistyvät ensiluokkainen visuaalisuus, huippuluokan jännitys ja loistava ääniraita. Keikka- ja festaririntamalla on ollut viime aikoina valitettavan hiljaista, joten kolikkopelit biiseineen ja videoklippeineen ovat omalta osaltaan helpottaneet kaipuuta ”normaaliin” arkeen.

Nähtäväksi jää, että pääseekö joku Suomalainen rokkikukko vastaavanlaisen pelin tähdeksi? Hanoi Rocks -kyllä voisi olla mainio vaihtoehto skulaamaan skebaa ja rokkaamaan tämmöisessä pelissä. Rock ’n’ roll!

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Artikkelit sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.