Huomioi, että tämä on sivu 290 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Wasara vuonna 2008
Uusimaan Wasara (www.wasara.net) on vetäytynyt studioon pitkän hiljaiselon jälkeen. Aikeissa on työstää toistaiseksi nimeämätön Wasaran kolmas pitkäsoitto. Albumin äänittäjän ja tuottajan titteliä kantaa Wasaran vanha ystävä Ilpo Satuli. Yhtye kertoo uuden levyn myötä luvassa tulevan olemaan raskaampaa, rankempaa ja silti folk-voittoista materiaalia. Maistiaisia saa kuunnella kahden demobiisin (kappaleet "Kuollut on kuollut" ja "Saunalaulu") muodossa osoitteesta www.myspace.com/wasaraband. Albumin bändi kertoo julkaisevansa vuonna 2009. Metallimusiikki.net uutisoi Wasaran toimista edellisen kerran kesäkuussa kuluvana vuonna, jolloin ilmoitettiin nettisinglen ilmestymisestä.
Julkiastan 24.11.2008
Italialainen Several Union (www.severalunion.it) aloittaa levytysuransa julkaisemalla debyyttialbuminsa "A Look in the Mirror" 24. päivä marraskuuta englantilaisen Copro Recordsin / Casket Musicin kautta. Yhtye nauhoitti levynsä, kuten miksasikin, Italian Ravenassa sijaitsevan Studio 73:n tiloissa tuottaja Riccardo Pasinin avustuksella. Pasini on aiemmin viritellyt musiikkia ainakin Slowmotion Apocalypselle, Ephel Duathille sekä Figure Of Sixille. Bändi kertoo työstävänsä tällä hetkellä musiikkivideota albumin soittolistallakin kuultavasta kappaleest "Waiting For". Debyyttialbumin ilmestymistä yhtye juhlistaa 13. joulukuuta kotikaupungissaan Cesenassa järjestämällä julkaisujuhlan Vidia Clubilla. Illan aikana musiikkia soittavat ainakin Creep ja Dine in Hell.
Several Unionin soittama musiikki on bändin omien puheiden mukaan jonkinlaista modernia metallimusiikkia, mutta sellaista, joka nojaa vahvasti hard rockin suuntaan.
Kansitaide: PC Groove
Norjalainen black metallia soittava Vreid (www.vreid.no) päätti laskea uuden studioalbuminsa, jonka nimeksi yhtye kastoi "Milorg", ensi vuoden tammikuussa. Levy julkaistaan Indie Recordingsin kautta 5.1.2009. Levy on järjestyksessä neljäs studiolevy Vreidiltä. Edellisen albuminsa, "I Krig" (suom. "Sodassa"), Norjan Sogndalissa majaileva bändi julkaisi viime vuoden toukokuussa Indie Recordingsin avustuksella. Bändiin kuuluu jäseniä edesmenneen Windir-yhtyeen kokoonpanosta.
"Milorg"-levyn äänitystöiden päättymisestä bändi ilmoitti lokakuun alussa, jolloin levy oli jo ehditty miksaamaankin. Lokakuussa yhtye masteroi levyn, jonka jälkeen se vietiin Berliiniin esiteltäväksi Popkomm-tapahtumaan, jossa musiikkialan edustajat ja kuluttajat tapasivat toisiaan.
Debyyttialbumin kansi
Jyväskyläläinen goottimetalliyhtye Beyond The Dream (www.beyondthedream.info) isännöi tulevan "The Sin Against The Sinners" -albuminsa ennakkokuuntelutilaisuutta Jyväskylän Bar Soolossa 27.11.2008 kello 21:00 alkaen. "The Sin Against The Sinners" on orkesterin ensimmäinen täyspitkä äänite ja seuraaja noin puolitoista vuotta sitten julkaistulle "The Beginning" -minialbumille. Ennakkokuuntelutilausuudessa on levyn kuulemisen lisäksi mahdollisuus voittaa ainoastaan kyseistä tilaisuutta varten tehtyjä ja numeroituja "The Sin Against The Sinners" -t-paitoja. Ennakkokuuntelun tuntumassa bändi soittaa myös kaksi keikkaa Jyväskylässä; ensin 26.11. Lutakossa ja sitten 29.11. Pub Katseessa.
Helmikuussa 2009
Puolalainen aggressiivista black/death metallia, jossa sinfonisen metallin elementtejä, soittava Hermh (www.hermh.pl) julkaisi eilen maanantaina uuden pitkäsoittonsa, nimeltään "Cold+Blood+Messiah" Mystic Productionsin voimin. Albumi aiotaan julkaista maailmanlaajuisessa mittakaavassa ensi vuoden alussa yhteistyössä Regain Recordsin kanssa. CD-DVD:nä ilmestynyt pitkäsoitto on bändn mukaan erittäin uniikki — ainutlaatuinen kaikin mahdollisin tavoin. Bändin mukaan levyä nauhoitettiin lähes puolen vuoden ajan Hertz-studiossa. Uudella albumilla kuullaan kakkoskitaristina Maaria, joka on muusikko myös sellaisissa bändeissä kuin Via Mistica sekä Abused Majesty. Albumilla kuullaan myös uutta rumpalia, nimeltään Zuber. Hän soittaa vakituisesti Hermhin lisäksi myös Cinis-projektissa. "Cold+Blood+Messiah"-levyn kosketinsoitinkuviot toteutti Marek Papaj, joka on ex-jäsen Dominiumissa. Bändin edellinen kosketinsoittaja, Flumen, ja rumpalina toiminut Icanraz, päätettiin poista yhtyeen miesvahvuudesta MCD-levyn "After The Fire — Ashes" julkaisemisen jälkeen.
Julkaistaan 19.11.2008
Suomalainen SaraLee (www.saraleeweb.com) aikoo julkaista uuden studioalbuminsa keskiviikkona 19. päivä kuluvaa kuukautta Firebox Recordsin kautta. Albumista julkaistaan suomalaista fanikuntaa varten sellainen versio, joka sisältää varsinaisen albumilevyn lisäksi bonus-DVD:n. "Damnation to Salvation" -kiekko tullaan levittämään helmikuussa 2009 myös muualle Eurooppaan. Albumista keskiviikkona ilmestyvän version DVD:lle on laitettu dokumenttielokuva pitkäsoiton luomisprosessista. DVD:llä koetaan myös musiikkivideot kappaleista "Dance" ja "Scars". CD-DVD -versio on rajoitettu 1000 kappaeeseen. Goottimetallistit aikovat juhlistaa uuden lätyn ilmestymistekoa jyväskyläläisen Lutakon tiloissa 20.11.
Ilmestyy 16.1.2009
Brittibläkkäri Fen aikoo julkaista debyyttialbuminsa "The Malediction Fields" Code666 Recordsin kautta ensi vuoden tammikuussa. Parin vuoden ajan toimineen metalliryhmän esikoinen ilmestyy 16.1.2009. Yhtyeen mukaan "The Malediction Fields" tarjoaa perinteisen raivokkaan black metal -mylvinnän ohessa lempeitäkin akustisia osuuksia. Kiekko pyrkii muuttamaan ääneksi eristäytyneisyyden, menetyksen ja ajattoman toivottomuuden tunteet. Fenin joukot joutuivat lykkäämään opuksen julkaisuhetkeä syyskuun 17. päivä, jolloin bändi siirsi kiekon ilmestymistä marraskuusta ensi vuoden tammikuuksi. Yhtye kertoo, ettei sillä itsellään tai levy-yhtiö Code666:lla ollut mitään tekemistä lykkäyksen takia, vaan syypää löytyy albumin jakelusta vastaavasta tahosta. Esikoisalbumin valmistamisesta bändi kertoi ensimmäistä kertaa elokuussa, jolloin yhtye tilitti purkittaneensa "The Malediction Fields" -levyn omassa studiossaan. Valtaosa rytmisoitinten raidoista on soitettu livenä ilman suurempia taukoja tai pätkittelyä, sillä Fen pyrkii tällä tavoin tarjoamaan kuuntelijalle mahdollisimman luonnollisen kuuntelukokemuksen.
Vampyyrimetallia
Italian Roomasta käsin goottimetalliaan maailmalle tuova Theatres des Vampires (www.theatres-des-vampires.com) ilmoittaa yhtyeen joutuvan pakon sanelemana viettämään toistaiseksi hiljaiseloa, sillä bändin vokalisti Sonya Scarlet kärsii tällä hetkellä hermoromahduksesta. Bändin toiminta takkuili jo kuukausi sitten, jolloin yhtye joutui perumaan lukuisia konsertteja Italiassa ja Iso-Britanniassa henkilökohtaisten ongelmien takia. Ongelmien perisyy on nyt valjennut Theatres des Vampiresin paljastettua Sonyan kärsivän stressistä ja perhe-elämäänsä liittyvistä murheista, jotka johtivat lopulta hermoromahdukseen.
Julkaistaan 25.11.2008
Virolainen thrash metallia muriseva Nitrous tiedottaa tulevansa julkaisemaan debyyttialbumilleen "Dominant Force" seuraajan 25. päivä kuluvaa kuukautta. Tuolloin ilmestyy "Outlaw Racer" -niminen pitkäsoitto, joka bändin puheiden mukaan edustaa huimaa kehitysvaihetta niin sanoituksellisesti kuin sävellystensäkin osalta verrattuna kaksi vuotta sitten ilmestyneeseen esikoisalbumiin. Nitrous vannoo uudenkin levyn olevan uskollinen perinteiselle thrash metallille, mutta tarjoavansa uudella opuksella extreme-elämyksiäkin. Nitrous kertoo olevansa maailman ensimmäinen drag racing -henkinen thrash metallia mättävä rytmiryhmä. Uusi albumi sisältää sellaisia kappaleita kuin "Black Cargo Cult", "Core of Molten Fire" ja "Summons to Hephaestus". Kuukauden lopussa ilmestyvällä levyllä kuullaan vierailevina muusikkoina Kaido "Draconic" Haavandia biisissä "Black Cargo Cult", sekä Pille Randia ja Mari-Liis "Kurimari" Jakobsonia kappaleessa "Servitor".
Debyyttialbumin kansi
Tamperelainen death metal -yhtye Fleshkraft julkaisi debyyttialbuminsa "First Harvest" ilmaiseksi netissä. Albumin voi ladata kokonaisuudessaan osoitteesta www.fleshkraft.com. Yhtye perustelee pitkäsoittonsa julkaisemista ilmaisesti ladattavassa muodossa sillä, että tällä tavoin Fleshkraft pystyy erottumaan sakeasta bändimassasta. Levy julkaistiin Internetissä, sillä se on tehokkain tapa tavoittaa Fleshkraft-materiaaliin mieltyneet kuuntelijat. Bändin nettisivustolla on myös tuore musiikkivideo kappaleesta "Bred Undead". Videon toteutti Routafilmi, joka on tehnyt samankaltaisia töitä myös Kilvelle, Entwinelle, Manzanalle ja The Scourgerille.