Huomioi, että tämä on sivu 296 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
5. pitkäsoitto valmis
Australian Melbournessa majaileva The Berzerker tiedottaa julkaisseensa uransa viidenneltä albumilta, jonka nimi on lupaavasti "The Reawakening", oman levy-yhtiönsä Berzerker Industriesin nettisivuilla kaikista kappaleista ääninäytteet. Minuutin pituiset otokset kiekon kappaleista voi kuunnella osoitteessa www.berzerkerindustries.com. Yhtyeen keulahahmo Luke Kenny on todennut uskovansa ääninäytteiden jakamisen ennen albumin ostamista olevan hyvä päätös, sillä fanit voivat ennakkoon miellyttääkö levyn biisit kuuntelijaa ennen albumin ostamista. Muusikko uskoo, ettei perinteisiin levyarvosteluihin välttämättä ole juurikaan luottamista.
The Berzerker aikoo julkaista albumistaan normaalin CD-version lisäksi 12"-vinyylipainoksen. Kiekko on seuraaja bändin viime vuonna julkaisemalle pitkäsoitolle "Animosity".
New Yorkissa pääkallopaikkaansa pitävä Brutal Truth (www.brutaltruth.com) kävi konsertoimassa helsinkiläisen Rock Town -klubin lavalla syyskuun ensimmäisellä viikolla. Edellisen kerran yhdysvaltalaisyhtye vieraili Suomessa vuonna 1994. Illan aikana keikkalavalla kuultiin ja koettiin myös kotimaisten The Scourgerin ja Total Devastationin joukkojen esiintymiset.
The Scourger polkaisi illan käyntiin suuren odotuksen jälkeen, eikä aloituksesta vauhtia puuttunut! Miesten shown aikana yritettiin tietenkin myös pienimuotoista moshipittiäkin, tosin vaivaisten kahden miehen voimin. Faniläheisiä Scourgerin jätkät tuntuvat olevan, sillä kävivätpä yhtyeen jäsenet hakemassa yleisön seasta viskihuikan.
Julkaisu 14.11.2008
Tukholmalainen black metal -joukkue The Ugly (www.the-ugly.com) kertoo kirnuavansa 14. marraskuuta alkaen debyyttialbuminsa CD-versiota fanikunnan kouriin Dental Recordsin voimin. Levy julkaistaan aluksi ainakin Euroopassa. Yhtyeen esikoisalbumin, jonka nimi on "Slaves to the Decay", 1000 kappaleeseen rajoitettu ensipainos prässätään yhtyeen mukaan varsin ylellisiin digipak-kuoriin. Bändi nauhoitti albuminsa Necromorbus-studiossa, jossa ovat aikaisemmin musiikkiaan muovailleet Watainin lisäksi Mörk Gryningin joukot. The Ugly ryhtyi nauhoittamaan debyyttialbumiaan maaliskuun alkupuolella. Levyn äänitysurakan päättymisestä bändi kertoi toukokuun alussa.
Tulevan albumin kansitaide
Ruotsalainen perinteistä heavy metallia soittava Cryonic Temple tiedottaa tulevansa tuuppaamaan tähän maailmaan uuden pitkäsoiton Metal Heaven Recordsin kautta 21. marraskuuta 2008. Uuden albumin nimi on yksinkertaisesti "Immortal". Albuminsa yhtye äänittä kesällä. Kiekon kymmenen kappaleen miksausvaihe vietiin päätökseen kesäkuun viimeisellä viikolla. Bändi ei ole vielä listannut luomansa levyn kappalelistaa tai päättänyt mitä kappaleita mahdetaan käyttää bonusvärssyinä. Edellisen kerran bändi julkaisi musiikkia "In Thy Power" -nimisen pitkäsoiton muodossa kolme vuotta sitten. "Immortal"-levy tulee olemaan jo neljäs pitkäsoitto vuodesta 1996 lähtien toimineelta CT:ltä.
Elokuun alussa avattu Equal Dreams (www.equaldreams.com) -musiikkipalvelu on tarjolla paitsi englanniksi nyt myös suomeksi ja myöhemmin lokakuussa myös saksaksi ja ruotsiksi. Monikielisyyden myötä yritys laajentaa toimintaansa myös Suomen ulkopuolelle.
Palvelumme on ollut lähtökohtaisestikin kansainväliseksi tarkoitettu, ja siksi oli luontevaa toteuttaa se aluksi englanninkielisenä. Musiikkia tehdään kuitenkin muillakin kielillä kuin englanniksi, ja haluamme tämän näkyvän myös palvelussamme. Kansainvälisyyden ohella paikallisuus ja kotimaisuus ovat meille tärkeitä arvoja, ja haluamme tarjota parasta mahdollista palvelua suomalaisille asiakkaillemme, myös toisella kotimaisella
, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Kärkkäinen.
Hollannin hirmut, nimittäin God Dethroned (www.goddethroned.com), kertoo vieneensä pian viimeisimmän musiikkiprojektinsa päätökseen. Uusi albumi on valmis äänitettäväksi. Äänitteen nimi on "Passiondale" ja se sisältää yhteensä kahdeksan biisiä. Kiekkoa bändi kuvailee konseptialbumiksi, joka kertoo tapahtumista ensimmäisessä maailmansodassa. Albumi aiotaan julkaista huhti-toukokuussa 2009 Metal Blade Recordsin avulla. Sen soittolistalla kuullaan kappaleet "Under A Darkening Sky", "Behind Enemy Lines", "Drowning in Mud", "No-Man’s Land", "Passiondale", "Poison Fog", "Fallen Empires" ja "Artifacts of the Great War".
Pariisilainen black metal -bändi Glorior Belli uutisoi eilen aikovansa julkaista uransa järjestyksessä kolmannen albumin maailmanlaajuisessa mittakaavassa Candlelight Recordsin kautta ensi vuoden puolella. Uuden albumin nimi on "Meet Us At The Southern Sign". Kolmen hengen miehittämä ranskalaisbändi aikoo siirtyä studioon äänittämään levyn soittolistalle sullottavia biisejä, joita on yhteensä 11 kappaletta, lähitulevaisuudessa.
Glorior Bellin uusin albumi on "Manifest The Raging Beast" -albumi. Opus ilmestyi 19.6.2007. Tuorein julkaisu yhtyeeltä on syyskuun alussa kuluvana vuonna julkaistu uusintapainos "Ô Lavdate Dominvs" -nimisestä debyyttialbumista. Esikoisalbuminsa yhtye julkaisi alunperin toukokuussa 2005. Kokonaisia kappaleita miehistön varhaisesta tuotannosta löytyy Glorior Bellin MySpace-sivuilta.
Unkarilainen metalliryhmä Overload (www.overloadmetal.com) uutisoi suoraan Metallimusiikki.netin kautta aikovansa julkaista uransa järjestyksessä toisen albumin, nimeltään "Under The Heel", kuluvan vuoden talvella Nail Recordsin kautta. Kiekon unkarinkielinen versio on nimeltään "Zsarnok". Pitkäsoitto sisältää yhteensä 18 biisiä. Siitä julkaistaan englannin- ja unkarinkieliset versiot. Levyään yhtye ryhtyi nauhoittelemaan viime vuoden heinäkuussa bändin kitaristi-vokalisti Gábor Fülöpin omassa JuiceKiller Studiossa. Lukuisia ääninäytteitä debyyttialbumin seuraajan soittolistalta on sullottu Overloadin virallisten MySpace-sivujen musiikkisoittimeen.
Debyyttialbumi tulossa
Itävallan Wienissä majaileva heavy metal -bändi Ecliptica (www.ecliptica.at) tulee julkaisemaan debyyttialbumins "Impetus" joulukuun 5. päivä Frontiers Recordsin voimin. Levynsä yhtye kävi nauhoittamassa kuluvan vuoden tammikuussa Hinterhof Studioiden tiloissa kotikaupungissaan. Levy sisältää bändin mukaan 10 biisiä, jotka ovat suoraviivaisia ja melodisia värssyjä, joissa yhdistyy Ecliptican jäsenten taipumukset progressiiviseen metalliin ja perinteiseen 1980-luvulla kuultavaan heviin. Albumin nimeksi valittu sana "Impetus" tarkoittaa Ecliptican mukaan voimaa, nopeutta ja energiaa.
Bändiin värvättiin viime viikolla uusi kakkoskitaristi, nimeltään Alen "Van Alen" Duriric. Miehen ensimmäinen keikka uuden bändinsä kanssa koetaan 11.10. Wienissä. Ecliptica toivottaa täydennysmiehen sydämellisesti tervetulleeksi bändiin. Yhtye aikoo käyttää kitaristinaa myöhemmilläkin keikoilla kuluvan vuoden puolella.
Kansikuva: Jonas Darnell
Oslolainen Trollfest (www.trollfest.com) uutisoi julkaisevansa uransa järjestyksessä kolmannen studioalbumin, jota yhtye kutsuu nimellä "Villanden", ennen tämän vuoden umpeutumista Omvina-nimisen levy-yhtiön kautta. Levyn julkaisema musiikkipulju on black metalliin erikoistunut ja se tunnettiin aikaisemmin nimellä Solistitium Records. Trollfest solmi vain pari päivää sitten levytyssopimuksen myös Twilight Vertriebin kanssa. Uusi "Villanden"-albumi on seuraaja "Brakebein"-kiekolle. Edellinen albumi julkaistiin 24. toukokuuta 2006. "Villanden"-levyn luomistyöstä norjalaiset kertoivat ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden heinäkuussa, jolloin levyn äänitystyöt olivat jo hyvässä käynnissä. Albumi masteroitiin Oslossa sijaitsevan Strype Audion tiloissa.