Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 347 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

The Bereaved editoi musiikkivideota.

  • Julkaistiin sunnuntaina 03.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 697 kertaa
  • Bändit:

Melodista death-thrash metallia mättävä The Bereaved (www.thebereaved.com) kertoo olevansa erittäin tyytyväinen sakki saavutuksistaan studiossa viime vuoden puolella. Uusi albumi on tarkoitus julkaista tämän vuoden kesällä. Nyt yhtye valmistautuu järjestämään CD:n ilmestymistä varten julkaisujuhlan kotimaassaan Ruotsissa, Örebron kaupungissa. Tarkoitus on soitella uutta musiikkimateriaalia Satin-rakennuksen tiloissa, joita The Bereaved kertoo suorastaan rakastavansa. Myös muita suunnitelmia yhtye kaavailee suorittavansa tämän vuoden puolella. Työn alla on elokuussa mahdollisesti tehtävä kiertue Yhdysvalloissa. Sitä ennen bändi aikoo julkaista musiikkivideon. Yhtye kuvasi hiljattain videon singlellä kuultavasta kappaleesta "Alter the Image". Video on nyt editointivaiheessa.

Lue koko julkaisu…

Darkthrone: "Dark Thrones And Black Flags".

  • Julkaistiin sunnuntaina 03.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1447 kertaa
  • Bändit:

Norjalaisen Darkthrone (www.darkthrone.no) -yhtyeen puhemiehen virkaa nyt toimittava Nocturno Culto uutisoi bändin antaneen uudelle albumilleen nimen. Kiekkoa he kutsuvat nimellä "Dark Thrones And Black Flags". Levylle on äänitetty tähän mennessä jo neljä biisiä. Levyn nimi ajateltiin pitää aluksi salassa viime hetkeen asti, mutta Nocturno Culto ehti paljastamaan sen jo kertaalleen Metal Hammerille, ja nyt hän vahvistaakin em. tittelin olevan pitkäsoiton virallinen nimitys. Levyllä kuultavat kappaleet ovat Culton mukaan tuttua metallimättöä, eikä luvassa ole muutoksia punkahtavampaan suuntaan. Riffivetoista tavaraa luvassa. Nocturno Culto kertoo, että levyn äänitystyöt aiotaan viedä päätökseen viimeistään heinäkuuhun mennessä.

Lue koko julkaisu…

Prey: "Knight of the Revolution".

  • Julkaistiin lauantaina 02.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1264 kertaa
  • Bändit:

Melodista metallimusiikkiaNeljä Prey-bändin miestä seisoo rivissä tummaa, lähes mustaa, taustaa vasten. Kolmella vasemmanpuoleisella pitkähköt hiukset, oikeassa laidassa seisovalla hepulla päässä huivi. Parilla tyypillä viikset ja partaa.

Ruotsin Prey (www.prey-nation.com) parahti ilmoille uuden albumin nimen. Kiekko tullaan tuntemaan nimellä "Knight of the Revolution". Siitä syntyy seuraaja Preyn debyyttialbumille, nimeltään "The Hunter", mikä julkaistiin syyskuussa 2005 Mauseleum Recordsin toimesta. Uusi pitkäsoitto aiotaan saada julkaistua tämän vuoden kesällä. Tarkempia tietoja opuksesta paljastetaan tuonnempana. Yhtye kertoo uuden musiikkimateriaalin vaikuttavan erittäin lupaavalta ja toivookin faniensa ymmärtävän viime aikoina harrastetun hiljaiselon johtuneen musiikin luomistyöstä. Prey on tähän mennessä saanut levynsä jo tuotantovaiheen loppumetreille saakka.

Lue koko julkaisu…

W.A.S.P. tulee Turkuun, Tampereelle, Ouluun ja Vantaalle.

  • Julkaistiin lauantaina 02.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2364 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltojen Kaliforniassa pari vuosikymmentä sitten perustettu W.A.S.P. (www.waspnation.com) on nimennyt uusia keikka-aikoja täällä Euroopan alueella. Bändi käy tekemässä liudan festivaaliesiintymisiä myös Suomessa. Ryhmän voi bongata kesällä Turussa, Tampereella ja Oulussa sekä Vantaalla. Ennen Eurooppaa yhtye kiertää Australiaa huhtikuun ajan. Bändi esiintyy heinäkuussa Turussa ja Tampereella, jonka jälkeen elokuun kaksi ensimmäistä päivää on varattu Oulun Teatria-klubia ja sitten Vantaan Ankkarockia varten.

W.A.S.P.–joukkojen tuorein albumi on nimeltään "Dominator". Se julkaistiin lokakuun alussa Demolition Recordsin toimesta sekä CD- että LP-formaateissa. CD:lle raavittu versio kiekosta on digipak-painos ja sen etukansi on erityinen 3D-hologrammi.

Lue koko julkaisu…

Gloria Morti julkaisee "Eryx"-albuminsa.

  • Julkaistiin perjantaina 01.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1226 kertaa
  • Bändit:

Heinolassa perustettuGloria Morti -bändin jäsenet seisovat junaradalla. Kuvassa kuusi henkilöä, joista yksi on nainen. Jokaisella mustat vaatteet. Kuva on sävyltään haalea violetti.

Extreme metal -pasuuna Gloria Morti (www.gloriamorti.com) hehkuttaa tyytyväisenä, ja syystäkin, solmimastaan levytyssopimuksesta Stay Heavy Recordsin kanssa. Kyseisen levy-yhtiön leiriin kuuluu tällä hetkellä sellaisia metallimasiinoita, kuten Before the Dawn, Cause for Effect ja horrokseen vajonnut Mustan Kuun Lapset. Bändin kitaristi-lauluntekijä, Juho Räihä, summaa yhteen tuntemukset kertomalla heidän olevan hyvin iloisia allekirjoittamastaan kontrahdista. Räihän mukaan Stay Heavy tarjosi Gloria Mortille niin hyvän diilin, että yhteistyötä levymerkin kanssa odotetaan kuumeisesti. SHR on osoittanut yhtyeelle hoitavansa osuutensa ammattitaitoisesti.

Lue koko julkaisu…

Sentiment vaihtoi basistin.

  • Julkaistiin perjantaina 01.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1814 kertaa
  • Bändit:

Helsinkiläinen Sentiment (www.sentimentband.com) tiedottaa etsivänsä vieläkin sopivaa levy-yhtiötä ja manageritoimistoa. Biisejäkin se pyrkii harjoittelemaan, mutta live-esiintymisiä ei ole luvassa ennen kuin uusi albumi on tuotu ihmisten ilmoille. Näiden kiireiden seassa bändin kokoonpanossa pääsi tapahtumaan nyrjähdys, kun basisti Janne Laaksonen värvättiin korvaavaksi muusikoksi Wille Terämän tilalle. Laaksonen on tuttu mies kytköksistään Kilvestä, The Rock City Bandista sekä Kings Of Balladsin joukoista. Sentiment luonnehtii uutta bassonikkariaan kelpo muusikoksi ja mukavaksi persoonaksi, jolla on mahtava huumorintaju. Hänet päätettiin ottaa bändiin, koska Willen kanssa toimiminen on osoittautunut turhan hankalaksi — mieshän asuu Itävallassa asti.

Lue koko julkaisu…

Saattue & Nitrous Riihimäellä.

  • Julkaistiin perjantaina 01.02.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1299 kertaa
  • Bändit: ,

Kuva: Jarno LindénMustanpuhuva Saattue seisoo metsän keskellä vanhojen kiviportaiden päällä ja edessä. Miehiä kuvassa kuusi kappaletta. Jokaisella yllään mustat housut ja mustat kiiltävästä nahasta tehdyt takit. Osalla pitkät hiukset, osalla partaakin.

Riihimäkeläinen Saattue (www.saattue.net) soittaa levynjulkaisukeikan kotikaupungissaan lauantaina 2. helmikuuta. Seurakseen Saattue on kutsunut tallinnalaisen Nitrouksen. Yhtyeessä vaikuttaa Viron drag race mestari Lauri Kuriks, jonka vaudikkaan harrastuksen vaikutus kuuluu selvästi myös yhtyeen thrash metal -pohjaisesta musisoinnista. Eesti drag race thrash metal vs. Suomi saattometalli 2. helmikuuta Ravintola Kellarissa, Riihimäellä. Tapahtumaan on 18-vuoden ikäraja.

Saattueen "Jäähyvästi"-niminen debyyttialbumi ilmestyi 23. tammikuuta ja sen julkaisusta vastaa Spikefarm Records.

Lue koko julkaisu…

Masterstroke Euroopan-kiertueelle.

Melodista metallia TampereeltaMustavalkoinen ryhmäpotretti Masterstroke-nimisen metallibändin miehistöstä, joka seisoo harmaata taustaa vasten mustalla kehystetyssä fotossa. Miehet rivissä, heistä osalla yllään lyhythihaiset paidat ja jokaisella mustat housut. Parilla hepulla pitkät h

Manselainen melodisen heavy metallin täsmäisku Masterstroke (www.masterstroke.info) suuntaa ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen todella kovassa suosiossa Euroopassa olevan Jon Oliva’s Painin kanssa. Kiertue alkaa Norjasta Karmøygeddon Metal Festivaleilta 25. huhtikuuta. Karavaani kulkee läpi Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan, Sveitsin, Italian, Espanjan ja Hollannin. Kiertue päättyy 14. toukokuuta Tilburgiin Hollantiin. Toisena lämmittelijänä kiertueella toimii Manticora Tanskasta.

Masterstroken toinen albumi "Sleep" julkaistiin Suomessa marraskuun lopulla. Keski-Euroopan julkaisu tapahtui 25. tammikuuta, Japanissa albumi julkaistaan maaliskuussa minkä jälkeen levy on saatavilla maailmanlaajuisesti. Masterstroke on kiertänyt tehokkaasti Suomen keikkapaikkoja ja nyt kiertäminen jatkuu myös rajojen ulkopuolelle!

Lue koko julkaisu…

Perfect Chaos vaihtoi basistin.

  • Julkaistiin keskiviikkona 30.01.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1362 kertaa
  • Bändit:

Toiminut vuodesta 2001Perfect Chaos -bändin jäsenet makaavat terässeinää vasten kirkkaanpunaisella matolla. Miehiä kuvassa viisi kappaletta. etummaisen aistuu heppu, jolla tatuoidut käsivarret ja pitkä pujoparta sekä kalju pää.

Kotimainen death metal -ryhmittymä, joka tituleeraa itseään nimellä Perfect Chaos (www.perfect-chaos.com), on lausuntonsa mukaan laskenut basisti Antti Holapan eläkkeelle yhtyeestä. Hänet korvattiin Olli-Pekka Karvosella, joka on tuttu mies Embrazesta, Maple Crossista sekä Normal Figuresin remmistä. Ex-basisti halusi jatkossa keskittyä muihin projekteihinsa, joten siirtyminen PC:n sisältä ulos onnistui kivuttomasti yhteisymmärryksessä bändin muiden jäsenten kanssa. Miehet ovat jatkossakin keskenään ystävyksiä.

Yhtye toi esiin ensimmäistä kertaa uuden basistinsa 19. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin Perfect Chaos teki keikan Seinäjoella.

Lue koko julkaisu…

Bullet for My Valentine julkaisee toisen albuminsa.

Perustettu vuonna 1997Neljä mustiin pukeutunutta miestä seisoo suurten kreikkalaisten pylväiden edustalla hyvin tunnelmallisessa ja värikylläisessä valokuvassa. Lattia on tummanpunainen, pylväät kivenvärisiä.

Walesilainen metalcore-yhtye Bullet for My Valentine (www.bulletformyvalentine1.com) julkaisee toisen pitkäsoittonsa tänään. Albumi kantaa nimeä "Scream, Aim, Fire" ja se pitää sisällään Opendisc-palvelun. Opendisc antaa ostajalle mahdollisuuden saada eksklusiivisia tietoja ja uutisia Bullet For My Valentinesta.

Albumin ensimmäinen singlelohkaisu oli nimikkokappale "Scream, Aim, Fire" ja se jaettiin radioille joulukuun alussa.

Bullet for My Valentine julkaisi debyyttialbuminsa, nimeltään "The Poison", vuonna 2005. Se toi bändille niin mainetta kuin kunniaakin; albumi myi maailmanlaajuisesti lähes miljoona kappaletta. Vuonna 2006 yhtye julkaisi live-DVD:n "Live at Brixton". Brittiläinen Kerrang!-lehti valitsi yhtyeen vuoden 2005 parhaaksi tulokkaaksi ja bändi valittiin myös vuonna 2006 ja 2007 Metal Hammer Golden God Award -gaalassa parhaaksi brittiläiseksi bändiksi.

Lue koko julkaisu…