Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 418 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Opeth: kitaristi Peter Lindgren erosi.

  • Julkaistiin lauantaina 19.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1699 kertaa
  • Bändit:

Kitaristi vaihtuiMustavalkoinen ryhmäpotretti Opeth-yhtyeen kokoonpanosta joitakin vuosia sitten. Kuvassa viisi miestä, jotka seisovat tiiviissä rivissä luonnon helmassa. Maassa on nurmikkoa, kuvan oikeassa laidassa risujen oksia.

Opeth (www.opeth.com) -bändin kitaristi Peter Lindgren kertoo astuneensa alas bändin kitaristin valtaistuimelta hoidettuaan sitä viimeisten 16 vuoden ajan. Mies kertoo tämän nimenomaisen päätöksen olleen hänen koko tähänastisen elämänsä raskain päätös tehdä. Lindgren tuntee kuitenkin päätöksen olevan oikea ja pysyvä.

Hän nimeää eroamisensa syyksi sen, ettei hänellä ole enää inspiraatiota ja innostusta bänditoiminnan suhteen — molemmat tunteet ovat haalistuneet vuosien varrella. Kitaristi on kuitenkin aina rakastanut musiikkia, ja se on aina ollut Opethin primus motor, mutta henkilökohtaisella tasolla hän ei koe enää Opethissa soittamisen haluttavana. Pitkät keikkaputket vaativat veronsa.

Lue koko julkaisu…

Homo Iratus: basisti / laulaja erosi.

  • Julkaistiin lauantaina 19.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 836 kertaa
  • Bändit:

Perustettu vuonna 1998Kolme miestä seisoo hietikolla, jossa isompiakin kivimurikoita. Tässä on Homo Iratus -yhtyeen kokoonpano. Etummaisena oikeassa laidassa mies, jolla t-paita ja maastohousut jalassa. Hänellä myös aurinkolasit silmillä.

Kreikkalaisen em-yhtye Homo Iratuksen basisti ja laulaja Angelos kertoo eronneensa bändin riveistä äskettäin. Vietettyään seitsemän vuotta bändissä, antauduttuaan sen vietäväksi niinkin pitkäksi ajaksi, hän on nyt päättänyt erota ryhmästä. Mies kertoo eroamisensa perimmäiseksi syyksi sen, ettei hän koe HI:n nykyistä musiikillista linjausta miellyttävänä. Hän kertoo lisäksi bändin jäsenten musiikkimakujen olevan niin toisistaan poikkeavat, että siinä on liikaa kontrastia. Angelos pitää luonnollisena erota bändistä kun kerran siinä soittaminen ei enää tunnu mukavalta.

Lue koko julkaisu…

Lord Belial: Romanian keikka peruttu.

  • Julkaistiin perjantaina 18.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1241 kertaa
  • Bändit:

Lord BelialNeljä Lord Belial -bändin jäsentä seisoo ruostuneen rautaisen seinän edustalla. Miehillä yllään lyhyet mustat nahkatakit, heillä mustat housut ja pitkät hiukset. Osalla heistä myös partaa ja viikset.

Black / death metal -yhtye Lord Belial (www.lordbelial.com) tiedottaa joutuneensa perumaan Romaniaan kaavaillun keikan, mikä oli tarkoitus soittaa lauantaina 19. toukokuuta. Bändi kertoo keikan peruuntuneen sen vuoksi, ettei maan viranomaiset salli sitä järjestettävän samana päivänä kuin kansanäänestys on käynnissä. Valitettavasti LB ei mahda tälle ikävälle yllätykselle mitään, vaan toivoo näkevänsä romanialaiset faninsa joskus myöhemmin — yhtye yrittää järjestää keikan Romaniassa myöhempänä ajankohtana.

Lue koko julkaisu…

Slayer pahoittelee Ruisrockin peruuntumista.

  • Julkaistiin perjantaina 18.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1403 kertaa
  • Bändit:

Skandinavia peruttuSlayer-bändin neljä jäsentä seisoo rivissä jonkinlaisen katoksen alla. Ulkona on kesäinen sää. Katoksen alla varjoisaa. Oikeassa laidassa mies, jolla pitkä pujoparta. Hänellä silmien edessä aurinkolasit.

Yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Slayer (www.slayer.net) pahoittelee joutuneensa perumaan Suomen Turkuun kaavaillun esiintymisen Ruisrockissa. Bändin piti soittaa Ruisrockissa, jota vietetään heinäkuun 6.–7 päivä ja Tanskan Roskildessa, joka järjestetään 5.–8. päivä heinäkuuta, mutta odottamattomien ongelmien vuoksi kummatkin Skandinavian keikat peruttiin. Bändi kommentoi kaikkien Slayer-jäsenten olevan pettyneitä siitä, ettei yhtye nyt pääsekään Skandinaviaan. Bändi on kertomansa mukaan pitänyt Skandinaviaa aina yhtenä suosikkipaikkanaan tässä maailmassa, sillä orkesteri on saanut täällä yleisöltä hyvän vastaanoton aikaisempina vuosina.

Lue koko julkaisu…

Volbeat esiintyy Saksassa ja Sveitsissä.

  • Julkaistiin perjantaina 18.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1863 kertaa
  • Bändit:

Tanskalainen VolbeatVolbeat-bändin neljä jäsentä oleskeluhuoneessa. Miehet istuvat. Osa istuu sohvalla, mutta vasemmassa laidassa näkyvä mies istuu tuolilla ja ojentelee jalkoja pöydän päällä. Hänellä on siniset farkut jalassa ja musta t-paita yllään. Käsivarressa tatuointej

Tanskalainen metallipumppu Volbeat (www.volbeat.dk) vahvisti luettelon uusia keikka-aikoja, jotka yhtye tekee syyskuun aikana lähinnä Saksassa. Kiertue sisältää myös yhden live-esiintymisen Sveitsin Prattelnissa.

Yhtyeen keulahahmo Michael Poulsen värvättiin tanskalaisen FHM-lehden kirjoittajaksi. Poulsen tulee kirjoittamaan lehdessä joka kolmas kuukausi rock-musiikista yleisellä tasolla. Julkaisun tuorein painos (n:o 44) ilmestyi kuluvan kuukauden 10. päivä.

Volbeat tulee tukemään amerikkalaista hard rock -bändi Metallicaa heinäkuun 13, jolloin ryhmä esiintyy Tanskan Århusissa. Samassa tapahtumassa esiintyy myös Mnemic.

Lue koko julkaisu…

Limbonic Art: "Legacy Of Evil".

  • Julkaistiin torstaina 17.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 963 kertaa
  • Bändit:

Daemon ja MorfeusLimbonic Art -bändin kaksi hevihemmoa seisoo mustaa taustaa vasten pukeutuneena tummiin vaatteisiin. Molemmilla partaa ja viikset, sekä mustat aurinkolasit silmillä. Oikeassa laidassa näkyvä mies näyttää pirunsarvimerkkiä.

Sinfonista bm-musiikkia soittava Limbonic Art aikoo julkaista comeback-albumin, jolle annettii nimeksi "Legacy of Evil", 27. päivä syyskuuta Nocturnal Art Productionsin kautta. Albumi on bändin mukaan voimakkaampi, intensiivisempi ja pahaenteisempi kuin mikään aikaisempi LA:n julkaisu.

Bändin kaksi jäsentä, Daemon ja Morfeus, päättivät herättää yhtyeen henkiin 6. päivä kesäkuuta vuonna 2006. He solmivat oitis levytyssopimuksen Nocturnal Art Productionsin / Candlelight Recordsin kanssa.

Lue koko julkaisu…

Maninnya Blade tekee biisejä.

  • Julkaistiin torstaina 17.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1042 kertaa
  • Bändit:

Bändi 1980-luvullaManinnya Blade -bändin kokoonpano 1980-luvulla otetussa mustavalkoisessa bändikuvassa. Miehiä potretissa viisi kappaletta, joista jokaisella ajalle tyypillinen hiuspehko.

Pitkään tauolla muhinut ruotsalainen metalliryhmä Maninnya Blade päätti kerätä luunsa ja herättää bändin henkiin. Nyt yhtye tekee materiaalia uutta albumia varten, joka on tarkoitus julkaista myöhemmin kuluvan vuoden puolella.

MB on yksi ensimmäisistä ruotsalaisista thrash metal -ryhmistä. Ennen kuin bändi hajosi, se ehti julkaisemaan singlen "Barbarian / Ripper Attack" ja täyspitkän albumin, joka sai nimekseen "Merchants In Metal". Viime vuonna bändiltä julkaistiin myös kokoelmalevy "Undead, Unborn, Alive". Kokoelma sisältää kappaleita live-esiintymisistä vuoden 2002 puolelta, jolloin orkesteri soitti yhdessä ensimmäisen keikan pitkään aikaan. Kokoelmajulkaisun soittolistalla kuullaan lisäksi runsaasti demoäänitteitä.

Lue koko julkaisu…

Nifelheim tukee Venomia Skandinaviassa?

  • Julkaistiin torstaina 17.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1386 kertaa
  • Bändit: ,

Black metal -bändiMustavalkoinen bändikuva Nifelheim-yhtyeen kolmesta jäsenestä. Kuva on hieman ylivalottunut. Miehillä on corpse-maskit kasvoilla, runsaasti niittirannekkeita käsivarsissaan. Miehillä myös pitkät hiukset.

Ruotsalainen black metal -bändi Nifelheim (www.nifelheim.co.nr) aikoo keikkailla yhdessä brittiläisen bm-pioneeri Venomin (www.venomslegions.com) sen tulevalla "Scandinavian 7 Dates Tour" -kiertueella. Nifelheimin lähtöä reissuun ei ole virallisesti vahvistettu, mutta siitä on kuitenkin tiedotettu useissa nettijulkaisuissa sekä tapahtumiin lippuja myyvien järjestäjien suunnalla. Venomin Skandinavian suuntaan luoma silmäys käsittää esiintymisiä myös Suomessa — bändin voi nähdä elävänä Helsingissä ja Oulussa, jonne mahdollisesti myös Nifelheim saapuu takomaan epäpyhää sanomaansa.

Lue koko julkaisu…

Nile: "Ithyphallic".

  • Julkaistiin keskiviikkona 16.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1320 kertaa
  • Bändit:

Uusi albumi heinäkuussaNile-bändin kolme jäsentä seisoo pöydän äärellä. Taustalla seinä, jonka kuviointina on valko-sinapinkeltaista shakkiruudukkoa. Miehillä yllään mustat t-paidat, heillä pitkät hiukset.

Amerikkalainen death metal -yhtye Nile (www.nile-catacombs.net), jonka musiikki käsittelee Egyptin mystiikkaa, historiaa, uskontoa ja taidetta, on saanut uuden albuminsa lähes julkaisukuntoon. Albumi ilmestyy Saksassa Nuclear Blast Recordsin kautta 20. päivä heinäkuuta. Muualla Euroopassa "Ithyphallic" kohtaa päivänvalon 23. päivä samaa kuukautta. Albumi äänitettiin Sound Lab Studioilla USA:ssa yhdessä tuottaja Neil Kernonin ja Bob Mooren kanssa. Kernon tunnetaan aikaisemmista kytköksistään sellaisiin rytmiryhmiin kuin Nevermore, Cannibal Corpse ja Deicide.

Lue koko julkaisu…

Venom jakaa nimikirjoituksia Tukholmassa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 16.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1330 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa VenomVenom-bändin kolme jäsentä seisoo erittäin tummasävyisessä valokuvassa. Kaksi miestä seisoo kuvan laidoissa, etualalla ja keskimmäisenä kyyristelee mustahiuksinen mies, joka irvistelee.

Brittiläinen black metal -pioneeri Venom (www.venomslegions.com) jakaa nimikirjoituksia torstaina 24. toukokuuta Sound Pollutioninssa Ruotsin Tukholmassa. Tapahtuma alkaa kello 18:00 ja päättyy tuntia myöhemmin. Sound Pollution sijaitsee osoitteessa Stora Nygatan 18.

Venom astuu "Scandinavian 7 Dates Tour" -kiertueelle, joka starttaa Tanskan Kööpenhaminasta 23. päivä kuluvaa kuukautta. Kiertue kestää nimensä mukaisesti seitsemän päivää ja sisältää saman verran keikkoja, joista Suomessa Venom tekee seuraavat live-esiintymiset:

  • 26. toukokuuta: Teatria (Oulu)
  • 27. toukokuuta: Nosturi (Helsinki)

Lue koko julkaisu…