Huomioi, että tämä on sivu 439 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Amerikkalainen thrash-yhtye Testament (www.testamentlegions.com), jonka kokoonpanoon kuuluu Nick Barker (entinen Dimmu Borgirin ja Cradle Of Filthin rumpali), on tällä hetkellä luomassa uutta materiaalia tulevaa CD-julkaisua varten. Bändi työstää uutta materiaalia Barkerin kanssa. Miehet luovat old-school -mättöä, joista luvataan "killereitä". Tähän mennessä bändi on saanut valmiiksi kuusi biisiä. Jossain vaiheessa yhtyeen laulaja, Chuck Billy, luo kappaleita varten sanoitukset, jonka jälkeen Testament pääsee siirtymään studioon. Rummut on tarkoitus äänittää kesäkuussa.
Insision (www.insision.com) -yhtyeen basisti, Daniel Ekeroth, julkaisi hiljattain kirjan ruotsalaisesta death metal -skenestä. Kirjan nimeksi hän antoi "Swedish Death Metal". Se on osoittautunut erittäin suosituksi teokseksi, sillä kirja kipusi helmikuussa korkeimmalle sijalle AdLibris-kaupan myyntitilastoissa Ruotsissa. AdLibris on Ruotsin suurin suurimpia kirjakauppoja. Daniel kertoo, että jos kirjan myynti jatkuu samalla tavalla, opus on loppuunmyyty kuukaudessa.
Kotimainen goottimetallibändi Poisonblack (www.poisonblack.com), jonka kokoonpanoon kuuluu entisen Sentenced-yhtyeen laulaja ja kitaristi VIlle Laihiala, on vahvistettu saapuvaksi tämän vuoden Sauna Open Air -festareille. Tapahtumaa vietetään Tampereella kesäkuun 7.–9. päivä.
Saunan nettisivut sijaitsevat osoitteessa www.sauna-open-air.fi.
Australialainen progressiivista metallia soittava Vanishing Point (www.vanishing-point.com.au) -yhtyeen uusi musiikkivideo kappaleesta "Surrender" on nyt saatu kuvattua. Musiikkivideo filmattiin australialaisessa Demo Clipsissa. Biisi kappaleesta "Surrender" on tarkoitus kuulla VP:n uudella studioalbumilla, joka julkaistaan myöhemmin kuluvana vuonna.
Tanskan thrash-ryhmä Hatesphere (www.hatesphere.com) uutisoi nettisivuillaan viime keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa aikovansa lähteä kiertämään Skandinaviaa. Bändi esiintyy yhdessä norjalaisen Stonegard-bändin kanssa. Rytmiryhmät keikkailevat toukokuussa ainakin Tanskassa ja Norjassa — kiertueaikatauluun voi hyvinkin tulla lisää esiintymispaikkoja.
Norjalainen bm-pumppu Mayhem (www.thetruemayhem.com) on paljastanut uuden albuminsa kappalelistan. "Ordo Ab Chao" -nimeä kantava levy sisältää kahdeksan biisiä ja se julkaistaan Season Of Mistin kautta huhtikuun 23. päivä.
Bändi on suunnitellut lähtevänsä Pohjois-Amerikkaan keikkailemaan. Tällä hetkellä bändi on vahvistanut vain yhden keikan Virginian-osavaltiossa, Springfieldissa. Bändi soittaa siellä 24. päivä heinäkuuta. Lisää esiintymispäivämääriä on tarkoitus julkaista lähiaikoina.
Metalliryhmä HammerFall (www.hammerfall.net) kertoo nettisivuillaan miksi basisti päätti erota. Yhtyeen bassotaituri, Magnus Rosén, jätti yhtyeen voidakseen keskittyä paremmin omiin projekteihinsa. Bändille Rosénin eroaminen tuli yllätyksenä, mutta se ei kuitenkaan HammerFallia järkyttänyt, sillä miehen mieliala bändissä on ollut aikaisemmin melko tyytymätön. HammerFall toivottaa Magnusille hyvää jatkoa.
Sauna Open Air (www.sauna-open-air.fi) -festarin tämän vuoden esiintyjäkaartiin on vahvistettu useita bändejä, joiden joukossa on mm. amerikkalainen Type O Negative ja Megadeth. Kotimaista musiikkitarjontaa edustavat Kotipelto, Korpiklaani, Entwine, Sonata Arctica ym.
SOAMF järjestetään tänä vuonna Tampereella kesäkuun 7.–9. päivä. Festarin pääsyliput tulevat myyntiin keskiviikkona 14.3. Lippupalveluun ja Tikettiin.
Tanskalaisen Konkhra ( www.konkhra.com) -yhtyeen kitaristi ja laulaja, Anders Lundemark, uutisoi bändin edistyneen uuden albumin työstämisessä. Tällä kertaa Konkhra sai äänitettyä uuden albumin yhdeksännen biisin, jonka nimeksi on alustavasti leimattu "Nothing is Sacred", rummut. Tuleva albumi on järjestyksessä bändin kuudes pitkäsoitto.
Ruotsalainen metalliryhmä, Sonic Syndicate (www.sonicsyndicate.com), tulee julkaisemaan uuden albumin Nuclear Blast Recordsin kautta toukokuun 18. päivä. Albumi on järjestyksessä SS:n toinen täyspitkä ulosanti. Kiekon nimeksi on ristitty "Only Inhuman" ja se sisältää 11 metallipitoista biisiä.
Kiekko äänitettiin ruotsalaisessa Black Lounge Studioilla, joka sijaitsee Avestassa. Levyn tuottajana toimi Jonas Kjellgren, joka on tuottajan toimen ohella Scar Symmetry -nimisen rytmiryhmän kitaristi.