Huomioi, että tämä on sivu 473 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Norjalainen black metal -musiikin saralla legendaksi muodostunut Satyricon (www.satyricon.no) -yhtye julkaisi 2. päivä kuluvaa kuukautta nettisivuillaan englanninkielisen uutisen, jossa bändi kertoo sen hiljattain Venäjällä tekemien keikkojen olleen mahtavia. Pietarin keikan kerrotaan olleen lähes kokonaan loppuunmyynty — tiedotteessa bändi kuvailee Pietaria monumentaaliseksi kaupungiksi, joka bändin mukaan edustaa sitä minkälainen Venäjä oli Neuvostoliiton aikana. Moskovan keikan kerrotaan olleen myyty loppuun ja että kyseinen keikka viivästyi parin tunnin verran, jotta kaikki lipun ostaneet saatiin mahdutettua keikkapaikalle. Yleisön ja tunnelman kerrotaan olleen erikoisen mahtavia. Satyricon aikoo palata Venäjälle.
Ruotsalainen metallipoppoo Dreamland (www.dream-land.nu) kertoo nettisivuillaan julkaistussa studioreportissa, että bändi on nyt vihdoin ja viimein saanut äänitettyä tulevan albuminsa. Albumilla ei ole vielä nimeä. Levy on tarkoitus julkaista ensi vuoden tammikuussa Dockyard 1:n kautta. Tämä Dreamlandin levy, joka on järjestyksessä bändin toinen albumi, käytiin äänittämässä Moonshine Studiossa ja Los Angered Recording -paikassa, jossa CD on tällä hetkellä miksattavana.
Kotimainen rokkibändi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (http://netti.nic.fi/~mattlar1/nis…) tiedottaa nettisivuillaan 1. päivä kuluvaa kuukautta julkaistussa uutisessa, että bändi on nyt päättänyt panna pillit pussiin. Tiedotteessa kerrotaan, että vuonna 2004 tuolloin määrittelemättömäksi ajaksi keikkatauolle jäänyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ei enää palaa studioon tahi esiintymislavoille. Bändi kertoo tiedotteessa näkevänsä parhaimmaksi lopettaa hyvissä ajoin, eikä jatkaa hapuillen.
Kotimainen eeppistä pakanametallia soittava Moonsorrow (www.moonsorrow.com) on julkaissut nettisivuillaan bändin uuden albumin kansikuvan. Albumin nimi on "V: Hävitetty" ja sen kansitaiteesta vastaa Travis Smith. Levy on tarkoitus julkaista näillä näkymin Spikefarm Recordsn kautta ensi vuoden tammikuun 10. päivä. Uuden albumin julkaisun ohessa uusitaan bändin nettisivut, jotka laitetaan kaiken kansan katseltavaksi ensi vuoden tammikuussa.
Venäläinen Darkside-verkkolehti on julkaissut tuoreita valokuvia norjalaisen Satyricon (www.satyricon.no) -yhtyeen Venäjässä tekemistä keikoista. Satyricon esiintyi Pietarissa kuluvan kuukauden 27. päivä ja Moskovassa 28. päivä. Bändin biisilista em. keikoilla sisälsi 13 kappaletta, joista "Hvite Krists Dod" ja "Mother North" olivat encore-biisejä. Bändihän julkaisi lisäksi hiljattain uuden musiikkivideon kappaleestaan "The Pentagram Burn", jonka voi käydä katsomassa myös täällä Metallimusiikki.net:in puolella.
Evanescence (www.evanescence.com) -yhtyeen Japanin kiertue sisältää kuusi keikkaa Japanissa ensi vuoden tammi-helmikuussa. Bändi tulee esiintymään mm. Tokiossa ja Osakassa. Evanescence on hiljattain paljastanut, että se antaa Paul Fedorin kuvata bändin musiikkivideon kappaleesta "Lithium". Fedor on tehnyt töitä myös Deftones-, Alice In Chains- ja Adema-yhteille. Tuleva musiikkivideo on jo toinen, jonka Evanescence tekee tuoreimman albuminsa, "The Open Door", kappaleista.
Unkarilainen black metal -kokoonpano Vorkuta (http://vorkuta.uw.hu) on solminut sopimuksen Paragon Records -yrityksen kanssa. Bändin nettisivuilla kuluvan kuukauden 19. päivä julkaistu uutinen kertoo, että Vorkuta on solminut yhdysvaltalaisen Paragon Recordsin kanssa kaksi albumia kattavan sopimuksen. Ensimmäinen levy, nimeltään "Into the Chasms of Lunacy", julkaistaan lähiaikoina.
Kotimainen melodista black metallia soittava Catamenia (www.catamenia.net) -yhtye kertoo nettisivuillaan julkaistussa englanninkielisessä tiedotteessa, ettei bändin kosketinsoittaja Tero Nevala kuulu enää bändiin. Tiedotteella bändi halusi katkaista huhuilta siivet ja vahvistaa sen tosiasian, että Nevala ilmaisi aikovansa erota bändistä Catamenian ollessa Venäjän-kiertueella.
Metallipoppoo Burning Point (www.brnpoint.com) julkaisi 28. päivä kuluvaa kuukautta englanninkielisillä nettisivuillaan tietoja bändin tulevasta "Burned Down the Enemy" -julkaisusta. Kyisenen albumi on järjestyksessä bändin kolmas. Levy julkaistaan Japanissa joulukuun 20. päivä Soundholicin kautta ja se tulee sisältämään kaksi bonuskappaletta. Albumi julkaistaan Metal Heaven Recordsin kautta Euroopassa ensi vuoden tammikuussa — tarkka päivämäärä ilmoitetaan BP:n nettisivuilla myöhemmin.
Kotimainen death/trash -metallia soittava Deathchain (www.deathchain.com) -yhtye on solminut uuden sopimuksen Dynamic Arts Recordsin kanssa. Samalla bändi on aloittanut kolmannen albuminsa äänittämisen. Levyn nimi on "Cult of Death" ja se tulee bändin mukaan olevan synkkää death/trash -metallia.