Metallimusiikki.net

Yksi maamme jännittävistä death metal bändeistä, nimeltään Hateform , antoi keikkakiireidensä lomassa meille revolverihaastattelun. Yhtyeen toinen kitaristi, aikaisemmin Mors Principium Estin ja Scorched Earth Tacticsin riveissä vaikuttanut Tom Gardiner, paneutui bändin syvimpään olemukseen. Tässäpä tulokset!

Yhtye nähdään seuraavan kerran yleisön edessä esiintymässä huomenna perjantaina. Tuolloin bändi soittaa Kotkan Kairossa. Ajankohtainen Hateform-keikkakalenteri löytyy suoraan yhtyeen MySpace-sivuilta.

Kertokaa hieman bändin synnystä?

Hateform ei ole kenenkään sen jäsenen ensimmäinen bändi. Jäsenten ikä pyörii siinä kolmenkympin molemmin puolin, joten jokaisella oli entuudestaan reippaasti kokemusta keikkailusta ja demottelusta. Tomy, Joni ja Tuomas Vähämää halusi jatkaa bänditoimintaa heidän vanhan bändin hajotessa. Joukkoon liittyi laulajamme Petri, jonka jälkeen bändin runko oli valmis. Toisen kitaristin pesti nimitettiin allekirjoittaneelle siinä 2005–2006 taitteessa. Joitain turkulaisia kävi koesoitossa.

Ensimmäisellä demolla soitti Insomniumista tuttu Ville Vänni. Hateform olikin heti alusta asti liikkeellä, eikä jäänyt paikalleen seisomaan. Aivan alussa, kun itse en ollut vielä bändissä, muistan hämmästelleeni kuinka nopeasti pojat saivat pyörät pyörimään! Eipä mikään ihme, sillä komppisektiolla oli jo entuudestaan melkein kymmenen vuoden soittokemia hanskassa. Itselläni oli vielä viimeiset vuodet menossa vanhoissa bändeissäni. Meidän piti Tomyn kanssa järkkäillä kaiken maailman yhteiskeikkoja ja rundeja. Tomyn kanssa olemme tunteneet jo vuodesta 2003, ja siitä asti pidetty satunnaisesti yhteyttä, kunnes Vänni ilmoitti bändille, että aikoo muuttaa Joensuuhun ja keskittyä opintoihinsa sekä omaan bändiinsä, Insomniumiin. Tomy koitti kepillä jäätä, että olisinko kiinnostunut bändistä… Siihen löytyi helppo vastaus! Siitä syntyi Hateformin kokoonpano jolla teimme tokan demon, levytyssopimuksen, debyytin sekä muutama tusinaa keikkoja.

Vuosi sitten, juuri ennen kun aloitimme uuden levyn valmistelut, joukkoon liittyi Torture Killeristä ja Demigodista tuttu Tuomo Latvala! Kokoonpanomme on nyt vahvempi kuin koskaan; jokaisella bändillä on omat lapsentautinsa ennen kun pyörät alkaa kunnolla pyöriä, mutta Hateformilla kaikki on sujunut aina suht‘ kivuttomasti koska olemme siviilissä toistemme ystäviä! Tulemme kaikki samoista lähtökohdista, sekä musikaalisesti että soitto- ja bändihistorian puolesta!

Olette olleet kasassa kuusi vuotta. Oliko vaikeaa saada sopimus? Teittekö sen eteen paljon demoja?

Teimme kaksi demoa, joista kummatkin saivat erinomaista palautetta. Kuitenkin olemme olleet “levyttävä bändi” sillä mystisellä paperilla, levytyssopimuksella, jo vuodesta 2007. Ne kaksi demoa, kaikenmaailman bändikilpailuissa pärjäämiset ja Kuukauden demo -tittelit tulivat reilun kahden vuoden aikana. Joillekin bändeille asiat järjestyvät nopeammin ja helpommin, mutta kukaan ei voi väittää ettemmekö olleet ahkeria ja ettemmekö tehneet sen eteen töitä! Vuoden 2006 lopussa kun toinen demomme “Retaliate” pääsi arvioitavaksi, meille alkoi sadella niitä näitä “sopimustarjouksia”. Onneksi jokaisella oli entuudestaan vanhoista bändeistä tuttua tuo touhu, joten tiesimme vältellä niitä kebabtarjouksia. Muutama järkevämpi levy-yhtiö, jolla olisi ollut meille kiinnostusta, ei voinut ajankohdan takia kiinnittää meitä.

Meidän sopimus 7:45 Recordsin kanssa tuli todella hyvään aikaan. Saimme rauhassa muokata sopimusta meille sopivaksi. Levytyssopimuksen yksi tarkoitus on saada bändi seuraavalle tasolle. Jos se ei sitä saa aikaseksi, niin silloin se sopimus ei kannata! Saavutimme debyytillä juuri sen mitä halusimme: saimme bändin puskettua seuraavalle tasolle ja varmistettua, että meille on tulevaisuudessa kysyntää. Tuosta tulikin mieleen, että tässä yksi päivä mietinkin miten vaikeaa nykypäivänä on edes tehdä levyjä, saatika saada mitään järkevää sopimusta aikaseksi.

Levyteollisuus ei ole samaa mitä se oli aikoinaan, joten menestyksen tikapuut tulevat muuttumaan radikaalisti lähitulevaisuudessa. Varsinkin alotteleville bändeille tulee olemaan erittäin vaikeaa päästä sen ensimmäisen ison kynnyksen yli. Mielestäni pääsimme sen kynnyksen yli ensimmäisellä levyllämme, joten ei meidän levytyssopimus 7:45 Recordsin kanssa ollut mitenkään väärä siirto meille. Paljon töitä, uskoa omaan juttuun, muutama oikea kontakti sekä ripaus hyvää onnea. Tuolla reseptillä luulis bändien etenevän ajankohdasta ja genrestä riippumatta!

Mitä mieltä olette tänä päivänä “Dominance“-debyytistä? Onko pohjimmainen musiikillinen idea säilynyt samana?

Itselläni on melko ristiriitaiset tunteet meidän debyyttiin. Onhan se meidän eka, joten sillä on aina paikka sydämessä. Levy sai loistavan vastaanoton miltei joka paikassa. Levyllä on jo kohta kolme vuotta ikää. Monille ihmisille se on jo klassikko! Sit toisaalta jos ollaan rehellisiä, sen levyn tekemisen olosuhteet olivat melkoista helvettiä — ei mitään siihen nähden miten tämä uus levy tehtiin. Koko ajan oli kauhee kiire. Jotenkin en halua edes miettiä sitä syksyä kun ravattiin Porin konservatoriolla viikonloput ja sit samoilla silmillä maanantaina töihin. Albumilla oli ehkä kolme uudempaa biisiä, jotka valmistuivat saman vuoden aikana. Loput olivat vanhoja biisejä, jotka löytyvät jo demoilta. Siksi levyn ilmestymisen jälkeen ei tullut niin suurta helpotuksen oloa mikä tulee yleensä kun saa musiikkiansa maailmalle. Helpotus tuntui monessa muussa mielessä: nyt se on tehty ja voimme jatkaa eteenpäin.

Kuinka teillä biisit syntyvät, ja ketkä niitä tekevät? Ja kuinka tärkeää osaa tekstit näyttelevät?

Tomy ja minä sävellämme musiikin. Tekstit tulee pääasiassa laulajamme Petrin kynästä, mutta muutkin tekevät tekstejä. Itse kun asun eri kaupungissa kuin muut, äänittelen riffit ja ideat koneelle ja teen jotain alustavia sovituksia. Lähetän sellasen “raakileen” muille kuultavaksi ja rakennan loppuun jos pojilta tulee vihreää valoa. Tomy taasen käy välillä treeniksellä rumpalimme kanssa jammailemassa ideoita, jolloinka kannujen takaa saattaa myös tulla hyviä ehdotuksia. Sit kun pidämme koko bändillä treenit, voimme loput kuunnella “raakileet” ja osallistua sekä kommentoida ja rakentaa yhdessä. Ne raakileet on joko sitä, että Tomy ja Tuomo soittaa kaksin muille juttunsa, tai että kuunnellaan porukalla mun läppäriltä demoja, jota olen väsäillyt. Sitten raati haukkuu paskas ja vielä paskemmaksi, kunnes lopulta hyväksytään.

Jos meidän on joskus ollut pakollista saada levyttämätön biisi keikkasettiin, niin Petri on priorisoinut tekstien kirjoittamisen siihen tai niihin biiseihin. Muussa tapauksessa tekstit on viimeistelty studiossa, jossa pääsee vielä muokkaan lauserakenteita ja sanoja niin, että istuu paremmin musiikkiin. Itse en ole sitä tyyppiä, joka kauheesti lukee naama bookletissa sanoituksia, mutta pakko myöntää, että se on aivan älyttömän terapeuttista hommaa tehdä tekstejä. Hateform tuskin on sellainen bändi, jota ihmiset vielä kuuntelisi tekstien takia, mutta kyllä siellä riittää rivien välissä kaikkea pohdittavaa jos oikeen asiakseen ottaa. Uhoomista ja angstia riittää, koska heviähän tämä on. Sieltä löytyy niitä tyypillisiä voimasanoja — niin kuuluukin! Kyllähän se mua ainakin häiritsisi jos yhtäkkiä Kreatorin Mille alkais laulaan pilluista ja rantabileistä, ja jos Mötley Crüe alkais tehdä biisejä väkivaltaisista vallankumouksista. Mitäpä jos Alanis Morrisette alkais laulaan kannibalismista ja Britney Spears kirkkojen polttelusta?

Ainoa, joka pystyy uskottavasti laulamaan mistä asiasta vaan on Dave Mustaine! Meidän tekstiemme sisältö yleensä menee henkilökohtaisuuksiin, mutta kun sanoman tai tarinan piilottaa sinne angstin ja uhoomisen sekaan, se pysyy just sopivan piilossa ettei meidän ongelmat ja avautumiset häiritse hyvää moshpittiä. Olishan se aina plussaa jos tekstit toimii kahdella tasolla: keikalla käsi nyrkkiin ja huuteleen biisien kertsit vihankiilto silmissä, tai kotona pullo punaviiniä ja vaahtokylvyn kautta ihmettelemään kuinka paskoja me ihmiset oikeen olemme.

*Onko musiikillisten ideoiden löytäminen vaikeaa? Yritättekö ylipäänsä “uudistua”?

Kun viimeisteltiin porukalla kaksi viimeisempänä valmistunutta biisiä, “Needles Be Driven” sekä “Non Compos Mentis”, huomasimme, että vasta nythän me pääsimme alkuun! Sit viikon päästä studioon. Eli kyllä me saadaan kolmas ja neljäs levy aikaiseksi niin, ettei meidän tarvitse miettiä mitään “uudistusjuttuja”. Tomy ja minä emme ehkä seuraa metallia niin kuin joskus tenavana. Kai sekin on aika yleistä. Kun tarvii alkaa tekeen uutta materiaalia, niin jostain niitä ideoita vaan tulee. Allekirjoittanut on niin paljon kuunnellut muksuna kaikkee Anthraxista Kreatoriin, että yksi viidestä riffistä takuulla sopii Hateformille.

Miten vertaisit itseänne muihin death metal -bändeihin? Miten erotutte mahdollisesti eduksenne?

Kuuntelin just uutta Deathchainia kun olemme muutamalla keikalla heidän kanssa. Aivan mahtavan kuuloista tykitystä pojat saanut taas aikaseksi. Me olemme ihan poppia heihin verrattuna. Death metal taitaa olla vähän värikäs käsite nykyään! Riittää että laulaja örisee ja silloin bändi on luokiteltu death metalliksi. Sillä ei ole mitään väliä mitä kaikkee syntikoita ja säkkipillejä nykypäivänä änkee sekaan. Riittää, että on säröt edes välillä päällä, ja niin, että laulaja örisee!! Onhan se hyvä että kaikkea on kaikille, mutta death metal on genremääritelänä turhan geneerinen ilmaisu nitoakseen kaikki sen edustamat bändit samaan ryhmään. Jotkut tykkää niistä raskaammista bändeistä, toiset taas tykkäävät kun vähän musa hengittää ja astutaan hetkeksi säröpedaalin päältä pois. Toisia ei haittaa, että vaikutteet tulevat muualta kuin metallista, mutta sittenhän on aina niitä, joille musa ei kelpaa ellei ole total-faking-true-kvult-hevimetal-assault ja kaikki muu on gay.

Hateform ei missään nimessä ole kuolonmetallimusiikin raskaammasta päästä, mutta ei myöskään kevyimmästä päästä. Kai meillä on jonkinlaista tyylilajien sekoittelua ilmassa kun aina ihmiset jaksavat arvioissa siitä huomauttaa, hyvässä ja pahassa. Yleensä onneksi hyvässä. Itse emme sitä huomaa, kun teemme musiikin mahdollisimman rehellisesti sellaiseksi kuten sen päässä kuulemme, joten eiköhän se ole meille jonkinlainen etu. Luulen, että Hateform-diggareilta löytyy levyhyllystä muutakin kun death metallia. Olisihan se aina plussaa, että musiikkimme kelpais yksinhuoltajaäideille ilman, että tarvii ottaa Panu Larnos bändiimme.

Millainen tuo uuden levyn syntyprosessi oli? Oletteko perfektionisteja studiossa ja kuinka kauan vietitte siellä? Olivatko biisit jo valmiiksi hiottuja sinne mennessänne?

Vietimme studiossa noin 30 päivää, mutta se aika käytettiin kahdeksan kuukauden sisällä. Välillä oli kuukauden paussi ettei kukaan päässyt paikalle tekemään mitään. Ansa-studio ei ole kenenkään kotikaupungissa, joten sinne on aina oma hommansa mennä. Puhumattakaan siitä, että jengillä on päiväduunit ja lapset! Itse olen aika perfektionisti, mutta kyl sitä aina studiossa lipsuu jotain sormien välistä. Nyt varsinkin kun päätimme tehdä levyn saundimaailman sellaseksi perinteisen rosoiseksi. Ei jokaista virhettä jaksa korjata. Minkä sille mahtaa kun ei osaa. Biisit olivat 80-prosenttisesti hiottuja studioon mentäessä. Enempää ei edes tällasta musaa kannata hioa, jotta studiossa on vielä varaa muuttaa sointu sinne tai ääni tänne. Rakenteet pitäis olla tahtimäärällisesti päätetty ennen kun äänittää rummut. Kielisoittimissa tuli yllättävän hyviä parannuksia äänittäessä. Yleensä pyritään siihen, että Tomy ja minä oltais kummatkin paikalla niin voidaan “tuplatsekata” riffit. Tuon prosessin aikana tulee niitä viime tingan ideoita.

Miten vertaisit uusinta levyänne debyyttialbumiinne?

Kuus-nolla parempi! Ekalla levyllä oli yli puolet biiseistä niitä samoja demobiisejä, joita olimme myös livenä soittanut iät ja ajat. Kun levy tuli, tuntui siltä niin kun se olisi jo aikansa elänyt. Tämä on tietty vain artistin näkökulma. Monelle se oli se levy, joka esitteli bändin tyylin ja osaamisen. Jos me oltais tehty tämä levy ensin, ja nyt tekisimme “Dominance”-levyn, niin sehän haukuttais ihan paskaks! Onneksi siis “Dominance” tuli ensin. Meidän suustamme varmasti kuulostaa puolueelliselta, että tämä on parempi, mutta se on rehellinen vastaus. Jos tässä koittaa oikeen verrata, niin ainakin soundimailma on paljon parempi, Tuomon soittamat rummut ovat ihan dynamiittia ja biisit ovat paljon ajankohtaisempaa matskua. Tällä levyllä on paljon suurempi panos koko yhtyeeltä. Kuin sanoin aiemmin, studioon mentäessä tuntui siltä, että nythän me vasta päästiin vauhtiin. Levyllä on myös erittäin hyvä jatkumo; biisit ovat just oikeassa järjestyksessä, jolloinka se toimii kannesta kanteen hyvänä kokonaisuutena.

Voiko hyvä death metalli olla myös monipuolista ja koetteko itse olevanne monipuolinen bändi?

En jaksais yksipuolista musiikkia kuunnella, oli sitten death metallia tai ei, ja mikä on kenenkin mielestä monipuolista… Tarkoitetaanko sitä, että pitää sekoitella niitä tyylilajeja, vai sitä, että musikaalinen sisältö vaihtelee? Onko Nile yksipuolista? Entäs AC/DC?

Kummatkin ovat tyylilajissaan just sitä mitä on, eikä heilu. Biisien sisältö on se mikä ratkaisee. Mulle riittää, että homma pysyy “kontekstissa”! Mun puolesta biisissä saa olla vaikka sata riffiä jos kokonaisuus kuulostaa hyvältä. Joskus riittää että on vain se yksi osa tai teema, jonka ympärille on helppo rakentaa kokonainen biisi.

Missä määrin teillä on ollut keikkaa? Entä onko mitään “ulkomaan lämmityksiä”? Entäpä, onko levyllä jakelu ulkomailla?

Levyn julkaisun yhteydessä teemme pitkän keikkarykäisyn. Kahdeksan viikkoa ja niin, että melkein joka viikonloppu täynnä. Sitten pidämme pienemmän paussin. Keikkoja on tällä iällä kivempi tehdä niin, että monta keikkaa vaan tiiviisti putkeen ja sit paussi. Vituttais lähtee jonnekin pistokeikalle jos se olisi ainoa keikka kuukausiin. Toivottavasti keväällä teemme toisen vastaavanlaisen rykäyksen. Nyt juuri hieromme ulkomaan keikkamyyntiä, mutta on liian varhaista paljastaa mitä ja minne. Jakelusta en ole täysin perillä missä maissa meidän levyjä jaellaan, mutta siihenkin pitäis tulla toisen levyn myötä iso harppaus eteenpäin.

Millaista saavutettavaa yhtyeellä on, mitä tulevaisuudensuunnitelmia?

Jos me saisimme seuraavan kymmenen vuoden sisällä aikaiseksi enemmän kuin neljä pitkäsoittoa, niin se olisi meille kova saavutus. Tällä kemialla se ei ole mikään mahdottomuus. Uusien levyjen tekeminen ei sinänsä ole mikään uusi saavutus, mutta kyllä se olis paras asia artistille kuin artistille pyrkiä tekemään mahdollisimman kattava julkaisuhistoria. Kukaan ei voi ennustaa tulevaa, joten emme tiedä saavutammeko kaikkia niitä rock-unelmia mistä joskus ollaan pentuina haaveiltu. Eihän sitä tiedä mitä parin vuoden sisällä tapahtuu, mutta aika vähän pystymme tekemään omin käsin. Parempi keskittyä siihen, mihin pystyy ilman ulkopuolisten apuja, eli uuden musiikin luomiseen. Jos ikinä saavutetaan mitään muuta, niin voimme sit aina sanoa että meillä vaan kävi hyvä flaksi.

Kerro, miksi lukijan kannattaisi kuunnella Hateformia?

Siksi, koska Hateformin kuuntelu on todistetusti auttanut ruuansulatusongelmiin. Se tuli todettua viimeksi keikkabussissa Kouvolassa!

Hateform on:

• Petri Nyström (laulu)
• Tomy Laisto (kitara)
• Tom Gardiner (kitara ja Chapman stick)
• Joni Suodenjärvi (basso ja taustalaulu)
• Tuomo Latvala (rummut)