Amerikkalainen metalcoreyhtye Killswitch Engage julkaisi viidennen studioalbuminsa, nimeltään “Killswitch Engage”, 30. kesäkuuta 2009. Yhtye on nimennyt levyn oman nimensä mukaan. Selftiteleerattu nimi on herättänyt sekaannusta, sillä bändin ensimmäisellä albumilla on täsmälleen sama nimi — ensimmäisen ja viidennen albumin erottaa vain vuosiluvut 2000 ja 2009. Sekaannusta soppaan tuo myös se, että debyyttialbumista tehtiin vuonna 2005 uusintapainos. Uusimmasta albumista onkin käytetty vaihtoehtoista nimitystä “Killswitch Engage II” sekaannusten välttämiseksi.
Albumi sisältää 11 uutta kappaletta, ja Special Editionissa on näiden yhdentoista lisäksi vielä neljä ennenkuulematonta biisiä, joista kolme on livenauhoituksia. Tämä artikkeli käsittelee juuri kyseistä Special Editionia, jossa on yhteensä 15 kappaletta ja bonus-DVD.
Levyn aloittaa kappale “Never Again”. Kappale lähtee melko intensiivisesti käyntiin, ja on hyvinkin killswitchengagemainen. Levyn aloitus ei ole kovinkaan mullistava, eikä ensimmäisistä biiseistä tunnu oikein löytyvän kovin tarttuvia melodioita vaikka niitä yrittää etsiä.
“Starting Over” on hyvä kappale, mutta hyväksi jää. Kertsikään ei onnistu nostamaan kappaletta kovin korkealle, vaikka yritys on kova. Silti jatketaan melko hyvin pauhaavalla metalcoremätöllä, joka uppoaa aina vain paremmin suhteessa kuuntelukerran lukumäärään.
“The Forgotten” on selvästi melodisempi ja tarttuvampi kappale kuin edeltäjänsä. Ainakin kertosäe uppoaa kaksinverroin kovemmin. Melodiset kitaraluritukset raskaiden riffien rinnalla pitävät biisin korkealla.
Levyn neljäs kappale, “Reckoning”, kuulostaa hyvin samalta kuin aiemmatkin kappaleet. Jotenkin nyt ei tule sitä kaivattua soundia, sitä mihin kaikki ihastuivat vuonna 2006 “As Daylight Dies” -albumilla, jota edelleen pidetään yhtyeen parhaimpana studioalbumina. Neljäs kappale jää samalla tavalla keskinkertaiseksi kuin edeltäjänsä.
“The Return” on lupaava kappale. Kappale ei sisällä lähes yhtään karjuntaa, vaan ainoastaan selkeää ja kaunista Howard Jonesin laulua, mikä on yllättävää ja positiivista. Pelkkä laulu tekee kipaleesta hyvinkin melodisen, ja kappale osaa olla samalla yllättävän ja sopivan rankka. Kitarapoljentoja tasapainottavat balladimaiset interludet ja herra Jonesin suoritus nostaa kappaleen yhdeksi levyn parhaimmista biiseistä.
“A Light in a Darkened World” on hieno kappale. Se lähtee käyntiin nopealla temmolla, ja sisältää kaikki ne aspektit, jotka tekevät Killswitch Engagesta hyvän kuuloista. Myrskyävät karjunnat ja nopeatempoiset kitarat yhdistyvät meheviin laulettuihin kertseihin. Kappaleen hieno melodinen lopetus takoo liekehtivän pisteen iin päälle.
Seitsemäs kappale, eli “Take Me Away”, uppoaa myöskin paljon paremmin. Levyn kappaleita järjestyksessä kuunneltaessa huomaa kyllä selvästi, että parempaa on vielä tulossa. Makeampi hillo on ovelasti osattu jättää pohjalle, tasapaksun kermahötön alle.
“I Would Do Anything” on taas melko keskinkertainen ja hämmentävä kappale. Kipale sisältää Killswitch Engagelle tyypillisiä riffittelyjä, mutta yhtyeen kappaleiden suola on juuri tarttuva kertosäkeistö, jota tässä kappaleessa ei oikein tunnu olevan. Tämä kappale on enemmän pelkän mättöriffittelyn ystäville, sillä kertosäkeistöstä ei saa kunnon otetta.
Jumppaa jatkavasta “Save Me” -kappaleesta voi sanoa samaa kuin sitä edeltävästä. Ei osu, ei uppoa. Loppua kohden tulee hieno interlude, mutta muuten kappale menee hyvästä taustamusiikista, sillä pelastavia kohokohtia on hyvin vähän, ja perusmelodia on ensimmäisten biisien tapaan melkoisen itseään toistava ja laimea.
“Lost” alkaa jännän doommetallimaisesti, ja tuo Killswitch Engageen hieman jotain uutta ja vakavaa. Kappale ei kuitenkaan jatka kovin synkällä tai hämärällä linjalla, vaan sisältää paljon selkeitä lauluosuuksia. Melko mitäänsanomaton kappale, sillä alun jälkeen biisistä ei löydy hirveästi intoa.
“This Is Goodbye” on hyvä kappale, vaikka lähteekin hitaasti käyntiin. Kertsi vaatii totuttelua, mutta se on sen arvoista. Biisi sisältää myös sopivasti vaihtelua, eikä käy tylsäksi kuunnellessa.
Virallisen levyn kappaleet loppuivat, mutta me jatkamme Special Editionin kuuntelemista kahteentoista kappaleeseen, joka kantaa nimeä “In a Dead World”. Biisi sisältää kiintoisia riffejä, mutta on sitä samaa mitä levyllä on suurinpiirtein tähänkin asti tarjottu. Hyvää, vain hyvää, ei enempää eikä vähempää.
Special Editionin kolme viimeisintä kappaletta ovat live-esiintymisistä tehtyjä nauhoituksia. Kappaleet ovat yllättävän hyvälaatuisia. Biiseissä kuuluu hyvin myös yleisön osallistumista. Legendaarisen Ronnie James Dion “Holy Diver” kuullaan myös livenä Killswitch Engagen esittämänä.
Aiempiin levyihin verrattuna vuoden 2009 Killswitch Engage on keskinkertaista kamaa. Suurin osa levyn kappaleista jää pieneksi pettymykseksi, vaikka levyllä onkin pari pitkään odotettua helmeä.
Special Editionin DVD sisältää bändin jäsenten haastatteluja keikoista ja kiertueista, levyn tekemisestä, musiikista, jäsenten keikkaelämästä, vastauksia fanien kysymiin kysymyksiin. DVD on oikein mukava lisä pakettiin. Se auttaa kivasti pääsemään sisälle bändin sielunelämään, ja musiikintekoprosessiin, ja tuo fanin kotiin hieman bändin henkilökohtaista perspektiiviä.
Kokonaisuutena Killswitch Engage Special Edition on maukas, mutta ei mikään elämää mullistava pakkaus. Levy on hyvä, mutta ei yllä aiempien levyjen tasolle. Voittanee silti yhtyeen ensimmäisen, vuonna 2000 tuotetun kaimalevyn.
Levyarvostelussa annettiin pisteet 4/5. Metallimusiikki.netin Roni Laukkarinen julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin killswitch engage. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.