Metallimusiikki.net

Muusikot jotka tulee nähdä vielä livenä

Kun livekeikoille taas vielä lähitulevaisuudessa pääsee, on nyt vieläkin ajankohtaisempaa pohtia, ketkä artistit ja yhtyeet ovat sellaisia jotka tulisi nähdä vielä livenä. Metallimusan sarallakin alkavat useat legendaariset muusikot olla eläkeiän partaalla, joten kun ne tulevat Suomeen tai edes maamme lähistölle, kannattaa suunnata keikoille nauttimaan livemusasta kun vielä pystyy!

Metallica on kohta nelikymppinen

Metallican perustamisesta tulee vuonna 2021 kuluneeksi 40 vuotta, joka on kunnioitettava ikä mille tahansa yhtyeelle. Bändi on käynyt Suomessa useaan otteeseen ja ensimmäisen kerran yhtye kävi maassamme vuonna 1984. Keikkapaikkakunniksi valikoituivat tuolloin Tarvasjoki, Nivala ja Helsinki.

Yhtyeen jäsenet täyttävät kaikki lähivuosina 60 vuotta, mutta onneksi tämä ei rockin saralla kerro välttämättä eläköitymisestä tai keikkailun loppumisesta. Siitä huolimatta korkea keski-ikä ja yhtyeen nokkamiehen James Hetfieldin valitettava alkoholismi on aina kuitenkin yhdistelmä, jonka vuoksi Metallica kannattaa käydä katsomassa, varsinkin jos sitä ei ole vielä nähnyt.

Metallican – ja varsinkin rumpali Lars Ulrichin – keikkakunnosta ollaan oltu monta mieltä jo kymmenien vuosien ajan, mutta viime vuosien perusteella yhtye on kuitenkin piristynyt. Metallin legendaarisimpiin kappaleiden ohella keikoilla nähdään hauskaa viihdettä Kirk Hammetin ja Robert Trujillon esittämien lainakappaleiden muodossa.

Iron Maiden — sedät jaksaa heilua

Kuten jo aiemmin mainittiin, ei rockissa ja metallissa ikä merkitse välttämättä mitään. Siitä on elävänä esimerkkinä Iron Maidenin raivoisasti mättävä mutta alati virne kasvoillaan soittava rumpali Nicko McBrain. Mies täyttää vuonna 2022 kunnioitettavat 70 vuotta!

Nicko McBrain on pitänyt viime vuodet huolta myös itsestään, sillä nähdessään haastattelun, jossa hän esiintyi liian monen viinilasillisen jälkeen, päätti rumpali lopettaa alkoholin käytön siihen paikkaan. McBrain on ollut jo viitisen vuotta absolutisti.

Myös muu bändi (Bruce Dickinson, Steve Harris, Dave Murray, Adrian Smith, Janick Gers) on viime vuodet ollut kovassa vedossa, vaikka ikää jokaisella miehellä on reippaasti yli 60 vuotta. Tahti ei ole lainkaan hidastunut ja yhtyeen moniääniset kitarakuviot ovat syöpyneet lähtemättömästi suomalaisen metallikansan korviin ja aivoihin. Iron Maiden on yksi niistä harvoista bändeistä, joille on tehty kolikkopeli. Opettele pelaamaan sitä ja muita kolikkopelejä sivuilla, joissa on listattu parhaat kasinot.

Yhtye tunnetaan myös armottomasta lavaesiintymisestään, josta monen nuoren polven aloittelijan kannattaa ottaa mallia. Keikan jälkeen bändi ei kuntosalia tarvitse.

Deep Purple on speed metallin esi-isä

Deep Purple ei ole välttämättä kovinkaan metallista musaa, mutta se on vaikuttanut yli 50 vuoden ajan metallin syntymiseen ja muotoutumiseen. Alkuaikojen kappaleissaan on kuultavissa edelleen raivokasta menoa ja yllättävänkin nopeita tempoja. Esimerkiksi vuonna 1969 äänitetyn kovaäänisen Speed King -kappaleen on kerrottu olleen alkulähde speed metallille sekä nimensä että vauhtinsa ansiosta.

Yhtye on edelleen voimissaan, vaikka legendaarisimmasta kokoonpanosta ei ole mukana kitaristi Ritchie Blackmore ja Jon Lord. Viimeksi mainittu kuoli 71-vuotiaana vuonna 2012 ja Blackmoren on korvannut toinen kova kepittäjä Steve Morse. Lordin tilalla soittaa muun muassa Rainbowstakin tuttu Don Airey.

Steve Morse on yhtyeen nuorin jäsen – 65-vuotias.Muut jäsenet ovat yli 70 vuotta, mutta niinpä vain yhtye julkaisi vastikään uutta musiikkia. Kun Deep Purple lähtee taas keikoille, on se yksi niistä bändeistä jotka kannattaa tsekata heti kun vain mahdollista. Meno ei välttämättä ylly hurjaksi, mutta yhtye on vastuussa monista metalliin vaikuttaneista raskaan rockin klassikoista.

Kiss tekee viimeisen maailmankiertueen ensi vuonna

Vuonna 1973 perustettu Kiss on legendaarisimpia ja tunnetuimpia heavy metal- ja hard rock -yhtyeitä maailmalla. Tarttuvien kappaleiden ohella bändi on kunnostautunut näyttävässä lavashowssaan, vaatetuksessaan ja tietenkin ikonisissa maskeissaan. Kiss on myös siitä kunnioitettava yhtye, että se on pitkän uransa aikana pystynyt uudistumaan ajan hengen mukaisesti sekä myöskin palaamaan onnistuneesti juurilleen.

Siksi yhtyeellä on runsaasti metallin katkuisia hittejä koko sen historian ajalta, joskin viime vuosina ei enää uutta materiaalia ole juuri kuultu. Tästä huolimatta albumeita ja kappaleita on niin paljon, että niistä riittää materiaalia pitkien konserttienkin ajaksi.

Yhtyeen lavashow on ollut täynnä tulta ja tappuraa koko bändin pitkän uran aikana ja vuonna 2021 Kiss on lähdössä viimeiselle maailmankiertueelle – ainakin ennen kuin toisin todistetaan! Yhtye tullaan näkemään Helsingin Hartwall Areenalla 21. kesäkuuta 2021. Kiertue piti tehdä jo vuonna 2020, mutta ikävät pöpöt estivät Kissin ja monen muunkin artistin kiertueet ko. vuonna.

Kissiä kannattaa siis ehdottomasti mennä katsomaan. Kokoonpanossa soittavat Paul Stanley, Gene Simmons, Tommy Thayer ja Eric Singer. Alkuperäisjäsenistä Gene Simmons on jo yli 70-vuotias ja vähän nuorempi Paul Stanleykin täyttää parin vuoden päästä pyöreitä.

Alice Cooper katkoo päätänsä vieläkin

Kun maskeista puhutaan, on pakko puhua myös Alice Cooperista. Alice Cooper toimi innoittajana myös Kissille kasvoihinsa maalatun maskinsa ansiosta, mutta musiikillisesti mies on vaikuttanut metalliin ja glam rockiin lähtemättömällä tavalla, kuten vaikutti myös alkuperäinen Alice Cooper Band.

Tällä hetkellä 72-vuotias Alice Cooper ei ole ilmoittanut uransa lopettamisesta samaan tapaan kuin monet muut kanssaveljensä ja -sisarensa. Päinvastoin – Alice Cooper ilmoitti vastikään lyöttäytyneensä yhteen eräiden 80- 90-lukujen suurimpien hittiensä tehtailleen tuottaja ja säveltäjä Desmond Childin kanssa. Desmond Childin kynästä on lähtenyt esimerkiksi sellaiset hitit kuten Poison, Bed of Nails ja Hey Stoopid. Child on tehnyt myös hittejä Bon Joville, Kissille ja Aerosmithille.

Alice Cooper on viime vuosina keikkaillut myös kiitettävästi sekä oman sooloporukkansa kanssa, mutta myös Hollywood Vampires -kokoonpanon kanssa, johon kuuluvat Cooperin lisäksi muun muassa näyttelijänä paremmin tunnettu Johnny Depp ja Aerosmithin Joe Perry. Lisäksi Alice Cooper on tehnyt esiintymisiä sekä äänityksiä alkuperäisen yhtyeensä elossa olevien jäsenten kanssa.

Kauhurokkari Cooper on kuitenkin jo sen verran iäkkäämpi herra, että mies ja yhtyeensä kannattaa ehdottomasti tsekata, jos mahdollisuus tulee. Alice Cooper on tunnettu myös siitä, että yhtyeissään soittaa taitavia muusikoita, kuten kitaristit Nita Strauss ja Orianthi. Alice Cooperilta ilmestyi vastikään sinkku nimeltä Don’t Give Up, joka ottaa kantaa vuoden 2020 pandemiatilanteeseen.

Ozzy Osbournella Parkinsonin tauti

Komean uran Black Sabbathissa ja soolona tehnyt Ozzy Osbourne ei esittelyjä kaipaa. Yli 70-vuotias Ozzy on jo sopinut toisen jäähyväiskiertueensa No More Toursin keikkapäivämääriä ja Helsinkiinkin tämä legendaarinen, metalliin lähtemättömän vaikutuksen tehnyt mies kovatasoisine muusikkoineen (mm. Zakk Wylde) on tulossa.

Vuonna 2020 kuitenkin kuului ikäviä uutisia, sillä Osbournella on todettu Parkinsonin tauti. Ozzyn terveydentila ei ole viime vuosina muutenkaan ollut paras mahdollinen, joten on aivan todennäköistä että kiertue tullaan perumaan. Jos kuitenkin hyvin käy ja Ozzylla riittää virtaa sekä terveyttä, voivat miehen keikoilta jostain syystä välttyneet päästä vielä laulamaan Paranoidin legendan kanssa.

Livekeikkoja odotellessa

Tässä artikkelissa on listattu vain kolme legendaarista yhtyettä, joiden muusikot ovat kaikki metallin ja raskaamman musan kärkikaartia. Vaikka muusikoiden ikä ei välttämättä kerro mitään yhtyeiden keikkakunnosta, voivat monet päättää haluavansa elää rauhallisempaa elämää eläkepäivillään. Käy siis katsomassa ainakin nämä bändit, kun vielä voit!

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.