Metallimusiikki.net

Miehen ikään ehtinyt Profane Omen sai luvan aloittaa tämän kesän Tuska-kinkerit 29. kesäkuuta! Yhtyettä on tällä foorumilla haastateltu viimeksi vuonna 2009, ja vaikka bändi ei olekaan päässyt aivan Suomi-metallin eturiviin, oli aika päivittää tietoja yhtyeestä. Mainiosti soitetun keikan jälkeen sain juttukavereiksini Profane Omenin laulajan Jules Näverin ja kitaristi Antti Kokkosen. Istahdimme VIP-alueen pöydän ääreen, ja aloimme turinoida niitä näitä. Tässä tulos!

Nauhurin käynnistyttyä pojat alkoivat manata aikaista esiintymisajankohtaansa ja täten monilla muusikoilla niin vaikeata aikaisin heräämistä. Uumoillessani sitä, että levy-yhtiöhän tietysti tarjoaa autokuljetuksen tähdille, he vakuuttivat olevansa vielä sillä tasolla, jolla liikutaan julkisilla. Juleksen tapauksessa saapuminen tapahtui jopa polkupyörällä. Tämä se on suomalaista metallibändin todellisuutta. Yhtyeeltä on tullut 13 vuoden ikään nähden harvinaisen vähän levyjä, jota kummastelen.

Meillä oli hyvin pitkä demovaihe, ja vaikka yhtye on tosiaan perustettu vuonna 1999, niin tämä nykyinen kokoonpano on vakiintunut vasta 2005, jolloin oikeastaan meillä alkoi olla riittävästi biisejä kasassa. Oma tyylikin oli hioutunut vasta tällöin. Paketti alkoi olla kasassa tuolloin — sitä ennen olisi saattanut syntyä levy, jolla olisi ollut 10 täysin erilaista biisiä. Ja muutenkin tykkäämme tietyllä tapaa kypsytellä teoksiamme kunnolla.

Kuvassa Profane Omen. Kuva: Jouni Kautto.

Musiikillista kehitystäkin on levyillä tapahtunut.

Ollaan ainakin opittu soittamaan. Meikähän (Jules, toim.huom.) ei osaa soittaa mitään, mutta kun noiden heppujen kanssa on kymmenen vuotta heilunut, niin onhan siinä kehitystä tapahtunut. Elämässähän muutenkin kehittyy koko ajan. Yhteissoitto on myös hioutunut vuosien varrella roimasti. Olemme oppineet lukemaan toisiamme. Niin, että jos minä teen näin, niin tuo varmaan tekee noin.

Voi myös sanoa, että tämä on nyt paras kokoonpano ikinä. Tänäänkin keikalla setti lähti kulkemaan sellaisena tajunnanvirtana. Tässä mentiin aika ajoin metsään, mutta ei voi puhua varsinaisista virheistä, vaan se oli erilainen tulkinta. Tällaiset tilanteet syntyvät lavalla täysin spontaanisti, eivätkä bändiläiset niistä suutu toisilleen. Vähemmän yhteen hitsautuneelle bändille se voisi olla kusinen tilanne, mutta me saamme tuollaisista voimaa.

Biisienteko menee monilla bändeillä melko samankaltaisesti. Entä Profane Omenin tapauksessa?

Wiljamiltahan se lähtee suurin osa biiseistä. Hänellä on jokin riffinpätkä, tai ideanpoikanen, että miten biisi rakentuisi. Hän tuo myös heti alkuvaiheessa biisintyngät treenikämpälle kuultavaksi, jotta voimme yhdessä rakennella niitä. Uudellakin levyllä on kappaleita, joista voi sanoa, että kaikki ovat säveltäneet niitä. Paljon biisejä syntyy myös ihan hyvistä jameista soittokämpällä.

Sanoituksissa olette muun muassa kritisoineet markkinataloutta, ja olleet muutenkin "tiedostavia".

Se on yksi asia, jota olemme pyöritelleet lyriikoissa, mutta on kyllä sanottava, että tekstejä meiltä löytyy laidasta laitaan. En kuitenkaan lähtisi esimerkiksi uusimman levymme perusteella kutsumaan meitä aatteelliseksi bändiksi. Tärkein asia on se, että sanoitukset eivät olisi ihan diibaduubaa, tahi "oh babya" alusta loppuun. Ja että tekstin pystyisi lukemaan läpi hämmentymättä, sekä näyttämään sen jopa muille. Meillä on myös aina joku "natiivi" englantilainen, joka tarkistaa tekstit, ettei ainakaan isompia virheellisyyksiä olisi. Pyrkimyksenä olisi ettei sanottaisi mitään, mikä ei tarkoita mitään, vaan sanoma säilyisi, kertoi se sitten zombeista tai materialistisen yhteiskunnan vaaroista.

Monesti musiikinteko on haasteellista. Mikä siinä on kaikkein haasteellisinta?

Varmaankin se, että ylittää aina edelliset tekemisensä, sillä siihenhän aina pitää pyrkiä. Tosin uskon, että mitä enemmän musiikinteosta ottaa paineita, sitä vähemmän se tulee ulos lunkisti ja sellaisena kuin pitää. Se on vain, että "tää on hyvä riffi, tätä lähdetään jalostaan", eikä aleta turhia progeileen.

Seuraavaksi minua kiinnostaa kuulla, onko hiukan epäkaupalliseksi leimaantuneelle bändille tämä itsetarkoitus, vai saako hitti syntyä, jos on tullakseen?

Ei se ole itsetarkoitus, kumpaankaan suuntaan. Emme ole kaupallisia tai epäkaupallisia, vaan hittikin saa syntyä. Hyviä biisejä, siinähän se koko tavoite on. Jos joku muukin tykkää musiikistamme, se on hyvä, mutta pääasia on että itse tykkäämme. Eikä meillä myöskään ole mitään sitä vastaan, jos yhtäkkiä myisimme hillittömästi levyjä. Emme jäisi nillittämään sitä, koska kuitenkin jokainen on lapsesta asti unelmoinut rock-elämästä, ja että tästä saisi elantonsa.

Rockin soittamisen voi kokea joko työnä, tai sitten intohimona!

Ei tätä työksi voi kutsua, vaikka olisikin sellainen tilanne, että tästä saisi elantonsa. Monet ihmiset sanovat siinä vaiheessa soittamista työksi, mutta ainakaan itse en haluaisi ajatella niin. Kyllä siinä pitää olla se intohimo treenata, ja istua keikkapakussa, jossa kukaan ei mahdu istumaan kunnolla, haista pahalle, ja soittaa kaikenlaisissa kälyisissä mestoissa. Hauskaa on, että paremmat puoliskomme ovat joskus sanoneet että sitten kun teillä on taas rundi, olisi kiva lähteä mukaan. Kyllä siihen tulee usein vastattua että et sä sinne haluu oikeesti! Mukavaahan se toki olisi, mutta vaatii luonnetta jaksaa sellaisissa kiertueolosuhteissa. Kyllähän silloin demoaikoina, kun soitettiin jossain pizzerian nurkassa tuli sanottua että: "living in dream". Vuoden 2003 oli ekat keikat ulkomailla, Itävallassa, ja isältä tuli tekstiviesti että: "vedä poika täysillä".

Päätän hieman pureutua yhtyeen viimeisimpään "Destroyer"-albumiin. Miten se syntyi?

Sapluuna näytti aluksi jännältä, ja kokkeja oli niin sanotusti monta sopassa, mutta tiesimme kuitenkin koko ajan mitä olemme tekemässä. Elikkä tuottajiakin oli peräti kolme. Herrasen Mikko, joka piti näpeissä koko homman, apulaistuottajana oli Sorvalin Ville, joka on ollut kaikilla levyillämme. Kyllähän me pari kuukautta väännettiin siellä studiossa. Esimerkiksi kitarathan äänitettiin treenikämpällä kahdessa viikossa. Tämän ansiosta saatoimme äänittää fiiliksen mukaan, soittaen vaikka keskellä yötä. Oman instrumenttinsa suhteen kukin tunnustautuu perfektionistiksi, vaikkapa tilanteessa jossa on äänittäessä hierottu kolme tuntia jotain 20 sekunnin pätkää. Välillä tällaisessa tilanteessa on pakko puhaltaa peli poikki.

Muutenkin homma oli jaettu osioihin, koska kitarat, rummut ja laulut tehtiin kaikki eri paikoissa. Välillä tuntui että homma hajoaa liikaa, mutta kuitenkin kaikilla oli näkemys siitä, mitä kohden ponnistellaan ja luottamus siihen, että tuottajat eivät päästä mitään puolivillaista läpi.

Esimerkiksi lauluissa ei tehty mitään korjauksia tietokonesoftilla. Pari lauluversiota tuli kuunteluun niin, että niitä oli "tunetettu" (vireenkorjaus, toim.huom.), mutta sanoimme että "hyi helvetti, pois tuollaiset!" Emmekä halunneet liian kliinistä tuotetta, koska kyse on kuitenkin rokkilevystä.

Mikä teidät erottaa muista genren yhtyeistä?

Me ollaan aika tiivis porukka. Tuli myös semmoinen sana mieleen kuin rehellinen. Musiikillisessa mielessä juuremme ovat ehkä enemmän rockissa, kuin metallissa. Rytmisesti olemme aika groovaava bändi. Poikkeuksena siihen, että välillä olen nähnyt yhtyeitä, joita hehkutetaan taiturimaisista soittajistaan, mutta keikalla musa ei kulje pätkääkään. Itse olemme aina lähteneet siitä, että musan pitää ensin rullata hyvin livenä, ennen kuin sitä lähdetään viemään levylle.

Kertokaahan vielä hiukan ulkomaanlämmityksistä!

No meillä on oikeastaan vasta tänä vuonna startannut nuo jutut ekaa kertaa kunnolla. Viimeisimmän levyn tiimoilta on ollut Amon Amarthin kanssa vedetty pohjoismaiden rundi. Syyskuussa pitäisi lähteä Ensiferumin ja Amoralin kanssa Eurooppaan, käymään läpi kaikki maat, jotka nyt kannattaa käydä. Levyjemme jakeluhan toimii myös hyvin näissä maissa. Keikat ovat myös haaste meille, koska uudet kuulijat tutustuvat meihin live-tilanteessa. Siellä pitää painaa 120 lasissa koko ajan. Olemme aika fiiliksissä tuon tulevan viiden viikon takia. Kaiken kaikkiaan bändin tulevaisuus näyttää tällä hetkellä todella ruusuiselta. Mitä enemmän pääsee soittaan musiikkia maailmalla, sitä parempi!

Tähän lauseeseen onkin hyvä päättää jutustelu, ja päästää pojat rentoutumaan, backstagen uumeniin!

• Kuvat:
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5
• 6
• 7
• 8

Profane Omen on:

• Jules Näveri (laulu)
• Williami Kurki (kitarat)
• Antti Kokkonen (kitarat ja taustalaulu)
• Antti Seroff (basso)
• Samuli Mikkonen (rummut)