Qstockin lauantailiput myyty loppuun
- Julkaistiin torstaina 25.07.2013.
- Luettu 2269 kertaa
- Bändit: bombus, katatonia, turmion kätilöt
Qstockin lauantain päiväkohtaiset liput on myyty loppuun. Perjantain ja kahden päivän lippuja sen sijaan on vielä saatavissa Lippupalvelun toimipisteistä.
Ennakkomyynti jatkuu torstai-iltaan asti tai niin kauan kuin lippuja riittää. Porttimyynti avataan perjantaina, mikäli lippuja on vielä myymättä. Mahdollinen perjantain jälkeen jäljellä oleva kahden päivän lippukiintiö siirtyy lauantain porttimyyntiin. Loppuunmyynnistä tiedotetaan välittömästi Qstockin nettisivuilla ja Facebookissa.
Turhan jonottamisen välttämiseksi kahden päivän liput kannattaa vaihtaa festivaalirannekkeeksi jo ennakkoon. Aikataulut ja vaihtopisteet löytyvät osoitteesta: www.qstock.fi/rannekkeet.
Kahden päivän e-liput sekä yhden päivän liput vaihdetaan festivaalialueen sisääntuloporteilla rannekkeenvaihtopisteessä. Yhdestoista Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa ensi viikonloppuna. Viime vuonna festivaali saavutti kaikkien aikojen ennätysyleisönsä, noin 28 000 kävijää.
Kuten aikaisemmin uutisoitiin, tapahtumassa nähdään esiintymässä mm. ruotsalaisen Katatonian ja Bombuksen lisäksi Turmion Kätilöt, Amorphis, HIM, Mokoma, alankomaalainen Within Temptation, suometalliyhtye Kalmah, Kotiteollisuus, Battle Beast, Norjan Shining ja liuta kevyempien musiikkityylien edustajia.
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin bombus, katatonia, turmion kätilöt. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.