Tuska 2010 -katsaus!
- Julkaistiin torstaina 26.08.2010.
- Luettu 2125 kertaa
- Bändit: barren earth, insomnium, rytmihäiriö, satyricon, swallow the sun, tarot, testament
Tänä vuonna jo 13. kerran järjestetty Tuska Open Air -festivaali keräsi jälleen sankan joukon raskaamman musiikin ystäviä kesähelteiseen Kaisaniemen puistoon. Festivaali oli jälleen kerran loppuunmyyty. Kaikille festivaalipäiville oli siroteltu hyviä esiintyjiä, mutta ainakin omasta mielestäni kliimaksi koettiin vasta tapahtuman viimeisenä päivänä, sunnuntaina. Kyseessä oli myös eräänlaiset jäähyväiset jokavuotiselle traditiolle kokea festivaali Kaisaniemessä, koska ensi vuonna tapahtuma järjestetään Helsingin Suvilahdessa.
Perjantai 2.7.2010
Perjantaipäivä aukesi aurinkoisen helteisenä. Totuttuun tapaan jo tuntia ennen porttien aukeamista ulkopuolella oli parin sadan metrin kiemurteleva jono innokkaita metallifaneja. Päivän kiinnostavimmasta aloituksesta vastasi “telttalavalla” progeillut Barren Earth. Yhtye on saavuttanut lyhyen uransa aikana jo kelvollisesti kunniaa, ja mainetta, ottaen huomioon, että tämä oli vasta yhtyeen seitsemäs keikka. Bändi hoiti hommansa kunniakkaasti vaikka väkeä ei vielä ehtinyt kertyä suurin joukoin. Yhtyeen soitanta tarjosi mannaa hieman kokeellisemman metallin ystävälle.
Päälavalla rymyämisen aloitti vanha kunnon Testament. Mukavaa, raskasta vanhan liiton materiaalia. Vaikka tämäkin yhtye on muistaakseni käynyt Tuskassa muutamia vuosia sitten, on se aina ihan mukava kokemus. Insomnium ja Rytmihäiriö olivat seuraavat telttalavoille paiskatut esiintyjät, joista varsinkin Insomnium on kehittynyt huimasti viime vuosina. Bändi lienee saanut näinä päivinä hyvän ulkolaisen levydiilin. Rytmihäiriö oli taas oma itsensä, eli räväkkää asennemetallia, eikä turhia koukerointeja. Teltta oli kuitenkin täynnä ja yleisö haltioitunut.
Päivän tanakimmasta kotimaan annista vastasi Tarot. On todella miellyttävää, kun vaha kunnon jyrä on taas nostettu telakalta ja päätynyt keikkalavoille. Marco Hietala bassottelee ja laulaa mainiosti, ja kuten hän on minulle itse sanonut, nauttii hän Tarotin keulakuvana olemisesta. Zachary vastaa hienosta kitaroinnista. Onkin todettava, että bändi on tällä hetkellä yksi kovimmista suomalaisnimistä. Keikka oli siis todella kovaa tykitystä, joka sopii mainiosti isommille lavoille.
Vuonna 2000 perustettu, Jyväskylän doomin ja death metallin suuruus, Swallow the Sun, päästettiin seuraavaksi mellastamaan Inferno-stagen telttaan. Bändi tarjoaa aina taatun varman elämyksen raskasta jytyytystä, ja näin nytkin. Olisiko ehkä jo liiankin varmalla pohjalla? Tietynlaisia nyansseja jään kaipaamaan.
Mutta yhtyehän on todella suosittu kaikilla metallikinkereillä.
Seuraavaksi päälavalle kipusi yksi festareiden odotetuimmista vieraista. Norjan black metal -suuruus, Satyricon. Yhtye tarjoaa, genreensä nähden, tasokasta soitantaa. Satyricon pääsikin julistamaan synkkää sanomaansa täydelle kentälle yleisöä. Bändin ulkoasu muodosti absurdin ristiriidan auringon porottavan paisteen kanssa. Esitys tyydytti kaikki sille asetetut odotukset ja olikin mielestäni yksi viikonlopun kovimpia esityksiä. Norjalaiset eivät säästelleet itseään. He heittivätkin yli tunnin setin mustaa luukutusta. Tietysti bändi olisi ollut näyttävämpi sisätiloissa, mutta näillä mennään!
Pikkulavojen päivän kovin nimi oli ehdottomasti Obituary! Floridan death metal -kuninkaat saapuivat jälleen sulostuttamaan suomalaisten fanien korvia ja silmiä. Bändihän on perustettu jo 1980-luvulla, ehtinyt olla välillä telakallakin ja aloittaa 2000-luvulla soitannon uudelleen. Yhtye on aina osannut yhdistellä perinteistä deathia melodioihin ja kuorruttaa tämän keitoksen todella ilkeillä kitarariffeillä. Teltassa bändi räväytti niin raskaan täyslaidallisen, ettei käynyt epäselväksi, että tässä oli yksi festarien mukavimmista yllätyksistä. Lavan edustan kuvausalue oli täydempi kuin koskaan ennen. Yleisö mylvi. Turva-aidat rynnittiin äärimmilleen. Tätä tänne oli tultu kuulemaan, suoraa ja raakaa metallia!
Perjantain päälavan lopettajaksi oli pestattu monipuolinen Devin Townsend. Kyseessä on kanadalainen, lähinnä sooloprojekteistaan tunnettu tekijä, joka on myös kerännyt kunniaa vierailevana laulajana eri bändeissä. Hän onkin mainio vokalisti, jonka karaktääri ulottuu erilaisista murinalauluista puhtaaseen vetoon. Illan soitanto oli nimetty ja punottu Downsendin viimeisimmän, vuonna 2007 julkaiseman “Ziltoid The Omniscient” -levyn ympärille. Itse olen havainnut, että Devin jakaa yleensä mielipiteet, sillä hänestä joko pidetään, tai inhotaan. Itseeni hänen musiikkinsa ei ole oikein koskaan uponnut ehkäpä sen liiallisen taiteellisuuteen pyrkimisen takia. Tai ehkä Devin on vain liian monipuolinen persoona, ymmärrettäväksi lyhyellä aikajanalla. Kuitenkin diggaajia oli kerääntynyt ilta-auringon paisteeseen varsin kiitettävästi. Bändi oli varmasti mieluinen ja hiukan poikkeava Tuska-vieras heille, jotka herran musiikista pitävät. Bändi tahkosi melko pitkän, puolentoista tunnin esiintymisen.
Lauantai 3.7.2010
Lauantai-iltapäivä aukeni, jos mahdollista, vielä perjantaitakin helteisempänä. Yleensä Tuskan lauantai on ollut eräänlainen “välipäivä”, jolloin ei mitään huisin kiinnostavaa ole kinkereillä ollut. Siksi olikin mainio yllätys eksyä Inferno-telttalavalle katsomaan Torture Killeriä, johon en ole juuri aikaisemmin tutustunut.
Kysehän on 2002 Turussa perustetusta suomalaisesta death metal -yhtyeestä.
2000-luvun puolivälissä yhtyeessä lauloi hetken aikaa jopa Cannibal Corpsen entinen laulaja Chris Barnes. Yhtye yllätti keikalla positiivisesti. Soitanto oli kulkevaa ja eritoten raskasta. Parhaita kokemiani tämän tyylin akteja, joskin on todettava, että telttalavoilla soundit ovat monesti hieman puuroiset, joka hieman vähentää kaikenlaisten nyanssien vaikutusta.
Päälavan päivän mukavinta antia oli seuraavaksi vuorossa Hypocrisyn muodossa. Yhtye on mellakoinut ruotsalaista kuolonmetallia jo parin vuosikymmenen edestä. Alkuaikojen bändin saatanallinen sanoma on vuosien myötä lauhtunut käsittelemään lentäviä lautasia ja paranormaaleja ilmiöitä. Tämä oli ehkä lauantain kovin ulkolainen keikka. Yhtye hoiti hommansa varsin mallikkaasti. Sen soitto kulki mainiosti koko keikan ajan. Ei tässä nyt mitään pyörää oltu keksitty, mutta peruspauke oli hyvin hallussa.
Tässä välissä on valitettava seikasta, joka alkaa kyrpimään jonkin verran festivaalin tässä vaiheessa. Pitääkö kaikilla raskaan rockin kinkereillä olla juontajaduona Jone Nikula ja Heta Hyttinen? Kun näitä on tullut jo muutaman vuoden katseltua, olisiko liikaa tuoda joitain uusia naamoja kehiin?
Festivaalien ehkä omituisin bändi, FM2000, pääsi pikkulauteille seuraavana. Yhtye on sekoitus metallia ja syrjäkylän poikien käsittämätöntä kansallismusiikkia. Sanoituksissa on tietynlaista camp-henkeä. Soitanto on aika ajoin jopa terävää, mutta voiko tätä ottaa todellinen metallimies todesta? Hyvä kysymys, johon voi lähteä vastausta etsimään, jos bändi lähitienoolle ilmaantuu.
Devin Townsend heitti tässä vaiheessa jo toisen keikkansa Tuskassa. Tällä kertaa kyseessä oli Devin Townsend Project -niminen kokoonpano. Tähän pätee osittain samat lainalaisuudet, jotka esitin herran soolomusasta. Ehkä musiikki on hiukan yksinkertaisempaa, vaikka aika kokeilevaahan tämäkin oli. Välillä muusikot seikkailivat sellaisessa musiikillisessa sademetsässä, että alta pois.
Toisenlaisen tuulahduksen rapakon takaa toi power metallia soittava Kamelot. Hyvin vauhdikasta musiikkia — iloinen välipala! Kyllä tätä kuuntelee. Rapakon takaa tuli myös Overkill, joka on nimetty Motörheadin kyseisen kappaleen mukaan. Bändi on perustettu jo 1980-luvulla ja se oli ensimmäisiä yhtyeitä, jotka yhdistivät punk-rockia ja uuden aallon brittiheviä. Ehkä bändi on jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta kyllä tätä ennemmin kuuntelee kuin jotain muuta. Tyylihän oli aina yhtä hauskaa thrash metallia.
Illan päättäväksi yhtyeeksi oli kärrätty Seattlesta asti Nevermore. Tämä on jossain määrin jatketta festarin kokeilevammalle puolelle, koskapa yhtye soittaa eräänlaista progressiivisen metallin ja thrashin sekoitusta. Kyllä heillä puhtia lavalla piisaa, välillä vähän suoraviivaisempaakin kamaa. Kyllähän tästä festarilauantaista jäi käteen muutakin kuin känsät, vaikka odotukset olivatkin jo sunnuntaissa.
Sunnuntai 4.7.2010
Sunnuntaipäivä aukeni suomalaisvoimin Turmion Kätilöiden ja Finntrollin päästessä vauhtiin. Finntroll on yksi Suomen folk metallin kärkinimiä ja Turmion Kätilöt ihan omanlaisensa kokemus. Viimeiselle Tuska-päivälle oli ladattu todella tasokas ulkomaalaiskaarti, vai pitäisikö sanoa trio. Ilonpidon aloitti W.A.S.P., joka onkin tuttu Tuska-kävijä muutaman vuoden takaa. Oli osittain surkuhupaisaa, kun massaansa kasvattanut, vanhoihin kultakauden esiintymisasuihin pukeutunut Blackie Lawless saapasteli lavalle. Kun soitanto pääsi vauhtiin, kävi selväksi, että Blackie oli varsin vahvassa kunnossa ja klaarasi vanhat hittibiisinsä kuin ennen. Laulu oli varsin hyvässä kuosissa, joskaan samaa ei voi sanoa yhtyeen soitosta. Teknisesti se oli kunnossa, mutta jotenkin siitä jäi puuttumaan menevyyttä, jota vanhat biisit kaipasivat. Ikävää, mutta kyllä tätä mielellään katsoi!
Cannibal Corpse nousi lauteille seuraavana. Bändihän juontaa juurensa ’80-luvun Yhdysvaltoihin ja on kaikkien aikojen suosituimpia death metal -yhtyeitä. Musiikki räjähti lavalta kuin murskauskuula yleisön niskaan. Esiintyminen oli vanhan liiton kamaa, eli tukat pyörimään ja positioksi leveä haara-asento. Tässä yhtyeessä on kaikki kunnossa. Vähäisestä lavashowsta huolimatta musiikin hienous, ja tanakka tykitys, tekevät esiintymisestä miellyttävää katsottavaa.
Olin kuullut että Inferno-lavan seuraava anti, eli Amatory_, olisi jotain huikean erikoista Venäjältä. No, Venäjältä se saattoi olla, mutta pienien teknisten alkuongelmien jälkeen vauhtiin päässyt yhtye soitti aika tavanomaista gore metallia. Soitto oli puuromaista ja raskasta, mutta ei tässä mitään persoonallista ollut. Valitettavaa, koska uskon että Venäjältä voi oikeasti tulla jännittäviä bändejä.
Sitten oli viimein koko festivaalin kliimaksin aika, eli Megadethin saapua lavalle!
Bändin perusti 1980-luvulla Dave Mustaine jouduttuaan poispotkituksi Metallica-yhtyeestä. Megadethin tyylinä on thrash metal ja bändi luettiinkin kasariluvulla neljän thrash-suuruuden joukkoon, jonka muita bändejä olivat: Metallica, Slayer ja Anthrax.
Odotukset olivat korkealla katsellessa bändin suurehkoja lavarakennelmia. Sitten vain perinteistä savua lavalle ja kitaravalli möyryämään. Musiikki kulki heti alussa kuin hirvi ja kitaraosuudet vyöryivät upeasti, mutta tarkasti. Dave Mustaine ei ole niitä suurimpia lavashown ryydittäjiä, vaan enemmänkin hän hoiti leiviskänsä soitollaan ja laulullaan ja jätti heilumiset muille. Musiikki oli huomattavan freesiä, vaikka setissä toistui vanhojakin biisejä. Tämä musiikkiesitys oli yksi kovimpia rässimetallin kokemuksia minun urallani. Yhtye olikin upea valinta Tuskan pääbändiksi. Kiitos ja kumarrus, saisiko ensi vuonna sitten sen Metallican?
No niin, ensi kesänä suuntaammekin askeleemme Suvilahden tapahtumakentälle. Ainoa toivomus on, että järjestelyt ovat yhtä hienot, kuin mihin Tuskassa on totuttu aikaisempina vuosina. Tämän vuoden bändikatras oli mielestäni viimeisten vuosien aikana koetuista hienoin. Jännityksellä jäämme odottamaan ensi kevään ensimmäisiä tietoja bändikiinnityksistä. Siihen asti: Just play the records!
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin barren earth, insomnium, rytmihäiriö, satyricon, swallow the sun, tarot, testament. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.