"Suicide… Are You F*cking Insane?" on uusin musiikkivideo kotimaiselta thrash metal -yhtye Altars of Destructionilta, ja sen vuonna 2010 julkaistun "Gallery Of Pain" -albumin soittolistalta. Musiikkivideon kuvasi ja ohjasi 4 LIFEN:n Lasse Arkela. Violent Journey Records julkisti tämän veteraanibändin uusimman, pitkään julkistamista odottaneen levyn, huhtikuussa 2010. Sen kansigrafiikan toteutti Juha Vuorma, joka kuvitti myös Kalmahin kolme ensimmäistä pitkäsoittoa, sekä Usurperin ja Metujan levyjä. Näinä päivinä Altars of Destructionin kokoonpanossa vaikuttaa uusi vokalisti, Jarmo Samppala. Hän on bändin rumpalin veli. Samppala korvasi bändin pitkäaikaisen laulajana ja alkuperäisjäsenen, Mika Luoman.
Hyvinkäällä 24.-25.5.2013
Kaksipäiväiset SteelFest Open Air 2013 -metallibakkanaalit saavat arvoisensa jatkorymistelyt, kun molempien päivien päätteeksi esiintyy kaksi bändiä festarialueen vieressä sijaitsevassa ravintola Jalostamossa. Tapahtuma järjestetään Hyvinkäällä 24.–25. toukokuuta.
Perjantain jatkoilla murisee kaksi kuolometalliaktia: hyvinkääläinen Malicious ja ylistystä saaneen uuden levyn julkaissut Vorum Maarianhaminasta. Lauantaina festariyleisöstä viimeiset nesteet puristavat vuonna 1986 perustettu thrash metallijyrä Altars of Destruction sekä Sacriligious Impalement, joka samalla julkaisee keikalla uuden levynsä: "III — Lux Infera".
Julkaistiin 28.4.2010
Suomalainen metalliryhmä Altars of Destruction nimesi viime sunnuntaina ryhmänsä uudeksi vokalistiksi Jarno Samppalan, sekä kitaristiksi Jussi Arkelan. Laulaja on Altars of Destructionin rumputulivastaava Jussi Samppalan veli ja hän korvaa bändistä poistuneen Mika Luoman. Luoma ilmoitti antamassaan lausunnossa, että on reilua bändiä kohtaan siirtyä sivuun, sillä hänellä itsellään ei ole enää riittävästi motivaatiota eikä aikaakaan toimia yhtyeen riveissä. Mies kiittää yhtyettä ja fanejaan viimeisten vuosien aikana jaetusta tuesta. Uudeksi kitaristiksi kiinnitetty Jussi Arkela esiintyi Altars of Destructionin "Gallery of Pain" -albumilla vierailevana muusikkona. Arkela esiintyy bändin kanssa ainakin Nummijärvellä järjestettävässä Rottavestivaalissa 20. elokuuta.
Julkaistaan 28.4.2010
Kauhajokelainen metalliyhtye Altars of Destruction laittoi sunnuntaina 10.10.2010 nettiin nähtäväksi tämän virallisen musiikkivideon biisiin "Cross The Line (Of No Return)". Musiikkivideon ohjasi ja editoi Jani "Viski" Viskari, joka vaikuttaa myös Anguish-nimisessä rytmiryhmässä. Musiikkivideolla nähdään Altars Of Destructionin väkeä luomassa uusinta albumia ja ryhmän jäseniä soittamassa treenikämpällä. Nyt julkaistu videoklippi on kappaleeseen, joka sisältyy huhtikuussa ilmestyneen "Gallery Of Pain" -albumin soittolistalle. Albumi julkaistiin kotimaisen Violent Journey Recordsin kautta huhtikuun lopussa. Ohessa näkyvä kansitaide levyä varten on Juha Vuorman luoma. Sama mies on tehnyt muun muassa Kalmahin kolmelle albumille etukannet ja toteuttanut yksittäisiä projekteja ainakin Metujan ja Usurperin tilauksesta.
Julkaistaan 28.4.2010
Kotimainen thrash metal -yhtye Altars of Destruction solmi aikaisemmin tällä viikolla levytyssopimuksen Violent Journey Recordsin kanssa uuden studioalbumin julkaisemista varten. Sopimuksen turvin yhtye kykenee tuomaan esiin "Gallery of Pain" -nimisen teoksen huhtikuun loppuvaiheilla. Se sisältää biisejä yhtyeen uran alkuajoilta 1980-luvulta yhdessä kahden tuliterän biisin kanssa. Teos on asetettu nyt ennakkotilattavaksi Levykauppa X:ään. Jo aikaisemmin Kauhajoella vaikuttava yhtye laski MySpace-sivuilleen näytebiisejä tulevalta studioluomukseltaan. Luomus on käytännössä yhtyeen debyyttialbumi. Bändin toiminta nykyisessä muodossa starttasi uudelleen muutamia vuosia sitten yhtyeen hajottua jossain vaiheeessa vuotta 1989.