Kesäkuun alussa uuden albumin, "Halo of Blood", julkaissut Children Of Bodom palaa syyskuussa Suomeen seitsemälle keikalle. Yhtye aloitti kiertueensa kotikaupungistaan Espoosta albumin julkaisupäivänä, 7. kesäkuuta, ja on esiintynyt sen jälkeen Tampereella, Ranskassa, Seinäjoella, Saksassa ja Kauhajoella. Rockstar Mayhem Festival -kiertue starttaa viikonloppuna Kaliforniasta, jossa myös Children of Bodom on mukana. Pohjois-Amerikasta Kanadan ja Aasian kautta yhtye palaa takaisin kotimaahansa Suomeen ja tarjoaa faneilleen peräti seitsemän keikkaa ympäri maata. Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 1. heinäkuuta.
Julkaistiin keväällä 2013
Eilen Iso-Britannian kiertueelle — järjestyksessään jo kevään toiselle sellaiselle — matkannut helsinkiläinen For The Imperium avaa kotimaan vapun rytinällä. Coppa & Co -kaksikon ohjaama "Northern Rampage" -video nähdään pian myös Metal Hammerin sivuilla. Videossa on varsin miehinen meininki:
For The Imperiumin musiikki on kuin monta kertaa päälle nauhoitettu äidin karaoke-VHS. Tunnistat osan mitä näet, mutta paikoitellen tapahtumat yllättäen iskevät kulman takaa kuin nyrkki naamaan nakkikioskin jonossa
, ohjaajakaksikon Matti Virtanen muotoilee uuden videon tunnelmia.
Helsinkiläinen For The Imperium ei ehtinyt kuin kirjaimellisesti pyörähtää kotimaassaan muutamalla keikalla, kun lentokone vie bändin taas Iso-Britanniaan.
For The Imperium teki maaliskuun alussa julkaistun "Hail The Monsters" -albumin tiimoilta jo viime kuussa 11 keikan tiiviin kiertueen, joka osoittautui niin menestyksekkääksi, että britit tahtoivat bändin mahdollisimman pian takaisin — tällä kertaa lämmittelemään Devin Townsendia! Rupeama alkaa 30. huhtikuuta Skotlannin Glasgowissa nähtävästä keikasta. Devin Townsend Projectin kiertueen jälkeen yhtye jää vielä Britteihin tekemään lisää keikkoja, joista ilmoitetaan lähiaikoina.