Metallimusiikki.net

northern kings

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen northern kings liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin northern kings. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin northern kings liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Ahola tammikuussa studioon.

Ryhmäkuva kolmesta muusikosta mustaa taustaa vasten istumassa polvella. Keskimmäisellä miehellä aurinkolasit silmillä.Kuvassa Ahola

Teräsbetonissa ja Northern Kingsissä vaikuttavan Jari Aholan bändiprojekti Ahola (www.aholaband.com) tiedottaa aloittavansa ensimmäisen albuminsa nauhoittamisen tammikuussa 2012. Bändillä on valmiina jo kymmenen biisiä ja lisää on luvassa. Niistä valitaan parhaat palat soittolistalle. Rokkiryhmä ei ole tähän mennessä paljastanut tarkempia tietoja debyyttialbumistaan. Elokuussa yhtyeeseen kiinnitettiin toiseksi kitaristiksi Antti Karhumaa. Ahola on viime aikoina saanut aikaa Teräbetonilta, sillä betonimiehet siirtyivät seitsemän vuoden aktiivikauden päätteeksi hengähdystauolle. Teräsbetoni ei ole kertonut tarkalleen kuinka kauan tauko kestää.

Lue koko julkaisu…

Northern Kings: Kiss From A Rose.

  • Julkaistiin keskiviikkona 03.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1292 kertaa
  • Bändit:

Northerin Kings -coverbändin uuden albumin kansikuva. Kuvassa näkyy neljä hevimuusikkoa seisomassa rivissä pilvisen taivaan alla, jossa pilvien päälle sijoitettuna bändin logo. Miehillä kaikilla pitkät heviletit ja osittain samanlaiset vaatteet, kuten ver"Rethroned"-albumin kansi

Kotimainen laulajaryhmä Northern Kings julkaisi netissä vast’ikään uunituoreen visuaalisesti ajoittain varsin näyttävänkin musiikkivideon, nimeltään "Kiss From A Rose". Kappale sisältyy yhtyeen uusimmalle studioalbumille. Kotimainen neljän hevilaulajan, nimittäin Teräsbetonin Jarkko Aholan, Tarotin ja Nightwishin Marco Hietalan, Sonata Arctican Tony Kakkon, sekä Juha-Pekka Leppäluodon Charonista, miehittämä rytmiryhmä julkaisi uuden studioalbuminsa 19.11. Kiekon nimi on "Rethroned". Sen sisältämä lähes viisiminuuttinen viisu "Kiss From A Rose" on nyt mahdollista katsoa tästä artikkelista. Musiikkivideoksi päätynyt biisi on cover-versio Seal-yhtyeen alunperin rustaamasta värssystä. Northern Kingsin uusi studiolevy sisältää "A Kiss From A Rose" -kappaleen lisäksi yhdeksän muutakin taitavasti tulkittua coveria. Tulkittujen kappaleiden joukossa on mm. Bon Jovin klassikkohitti "Wanted Dead Or Alive", Duran Duranin "A View To A Kill" sekä Sindead O’Connorin kappale "Nothing Compares 2 U".

Lue koko julkaisu…

Northern Kings: "Rethroned".

  • Julkaistiin keskiviikkona 29.10.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3345 kertaa
  • Bändit:

Northerin Kings -coverbändin uuden albumin kansikuva. Kuvassa näkyy neljä hevimuusikkoa seisomassa rivissä pilvisen taivaan alla, jossa pilvien päälle sijoitettuna bändin logo. Miehillä kaikilla pitkät heviletit ja osittain samanlaiset vaatteet, kuten verIlmestyy 19.11.2008

Kotimainen metallibändien kärkikaartien jäsenistä muodostettu cover-yhtye Northern Kings tulee julkaisemaan 19. marraskuuta uuden studioalbumin, nimeltään "Rethroned", Warner Music Finlandin kautta. Albumi on seuraaja cover-bändin debyyttilevylle "Reborn", joka ilmestyi viime vuoden lokakuussa ja myi täällä Suomessa kultaa — albumia ostettiin yli 15 000 kappaletta. "Reborn"-levy sisältää metallikappaleiksi sovitettuja versioita 1980-luvun pop-hiteistä, kuten Cutting Crewin kappaleen "I Just Died In Your Arms Tonight" ja "We Don’t Need Another Hero", Phil Collinsin kappaleen "In The Air Tonight" ja Dire Straitsin biisin "Brothers in Arms". Levyllä kuullaan myös tulkinta mm. David Bowien viisusta "Ashes To Ashes".

Northern Kingsin uusi "Rethroned"–albumi jatkaa siitä mihin edellinen opus jäi. Bändin jäsenet, jotka ovat kaikkia laulajia, tarjoavat tulkintojaan pop- ja rock-klassikoista. Uusi albumi sisältää mm. coverin Bon Jovin kappaleesta "Wanted Dead Or Alive", Sealin kappaleesta "Kiss From A Rose", Duran Duranin värssystä "A View To A Kill" sekä Sinead O’Connorin kappaleesta "Nothing Compares 2 U".

Lue koko julkaisu…