Tanskalainen modernia hardcorea soittava viisikko Psy:code (www.psycode.info) tuo kesäkuussa esiin kakkosalbuminsa. Levy ilmestyy nimellä "Cause and Neglect" 10.6. Sitä edeltänyt debyyttialbumi "Delusion" julkaistiin kolme vuotta sitten. Bändi muistuttaa, että johtaviin saksalaisiin musiikkilehtiin luettava Metal Hammer antoi sille aikoinaan pisteet 6/7 ja kutsui lättyä korkealuokkaisimmaksi modernin hardcoren tekeleeksi. Bändin uutukainen on 12 biisiä sisältävä kokonaisuus. Levy nauhoitettiin osittain Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitsevassa sodanaikaisessa bunkkerissa. Rumpuraidat ikuistettiin Hansen-studioilla, kuten myös debyyttialbumin kohdalla. Miksaamisen ja masteroimisen hoiti Volbeatin, Raunchyn ja Mercenaryn levyjä hionut Jacob Hansen.
Julkaistiin
Kanadalainen groove metallia soittava City of Fire (www.cityoffire.com) julkaisi juuri toisen pitkäsoittonsa, kolmen vuoden takaiselle "City of Fire" -debyyttialbumille seuraajaksi nauhoitetun "Trial Through Fire" -kiekkonsa. Levy valmistui bändin maaliskuussa The Sanctuary of Rockin kanssa tekemän haastattelun mukaan hyvin hankalasti. Etenkin sävellystyö oli tuskien taival, sillä jäsenet kävivät samanaikaisesti läpi henkilökohtaisessa elämässään ongelmia. Myös bändin liiketaloudellinen puoli oli samoihin aikoihin haasteiden edessä. City of Fire on kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen mitä he saivat aikaan. Tällä levyllä yhtye löysi oman soundinsa.
Julkaistaan 30.4.2013
Alankomaalainen kummajaisyhtye The Devil’s Blood (www.thedevilsblood.com) uutisoi lopettavansa uransa tähän studioalbumiin. Bändin toiminta lakkasi virallisesti 22. tammikuuta, mutta viimeiseksi jäävä "III: Tabula Rasa Or Death And The Seven Pillars" julkaistaan vasta huhtikuun loppuvaiheilla digitaalisesti ja CD-formaatissa kesäkuun aikana. Albumi on täyspitkä seitsemästä uudesta biisistä muodostuva kokonaisuus. Levy aiottiin julkaista vasta talvella 2013. Sille ehdittiin nauhoittaa vain demoasteiset versiot ennen bänditoiminnan lakkaamista. Julkaistava levy on siis keskeneräinen teos. Albumin lisäksi The Devil’s Blood suunnitteli tuovansa myöhemmin kuluvana vuonna esiin akustisen EP-levyn "66:2". Sille ajateltiin laittaa yksi uusi biisi ja kaksi coveria. Projektia ei ehditty nauhoittaa loppuun asti.
Julkaistaan kesäkuussa 2013
Viikinkiaiheista melodeathia soittava Amon Amarth (www.amonamarth.com) julkaisee Metal Blade Recordsin kautta kesäkuussa seuraavan studioalbuminsa. Viisikko antoi levynsä nimeksi "Deceiver of the Gods" ja paljasti juuri sen kansitaiteen. Se näkyy oikealla puolen. Yhtye suunnittelee lataavansa albumin nimikkokappaleen viikonlopun aikana nettiin kuunneltavaksi. Kiekko on tähän mennessä äänitetty ja sillä kuullaan vierailevana muusikkona ainakin entistä Candlemass-yhtyeen laulajaa, Messiah Marcolinia. Amon Amarthin mukaan tämänkertainen kansigrafiikka kuvastaa jumalten ja Lokin välistä taistelua. Loki saapuu Vígríðrin kentältä seurassaan maailmanlopun ajan kuolleiden armeija.
Julkaistaan 24.5.2013
Saksalainen metalliryhmä Suidakra (www.suidakra.com) esittelee YouTubessa julkaisemassaan videopäiväkirjassa seuraavan studioalbuminsa tyyliä. Bändi latasi keskiviikkona kuunneltavaksi "Inner Sanctum" -biisin toukokuun loppuvaiheilla ilmestyvältä albumilta "Eternal Defiance". Se ilmestyy AFM Recordsin kautta belgialaisen Kris Verwimpin toteuttamalla lohikäärmeaiheisella kansitaiteella kruunattuna. Melodista death/folk metallia soittava Suidakra sisällyttää tälle albumille yhden nopean ja koukuttavalla kertosäkeellä varustetun biisin, jossa kuullaan vierailevana vokalistina Tina Stabelia. "Eternal Defiance" tulee olemaan seuraaja Suidakran 10. pitkäsoitolle, maaliskuussa 2011 ilemstyneelle "Book of Dowth" -albumille.
Hyvinkäällä 24.-25.5.2013
Kaksipäiväiset SteelFest Open Air 2013 -metallibakkanaalit saavat arvoisensa jatkorymistelyt, kun molempien päivien päätteeksi esiintyy kaksi bändiä festarialueen vieressä sijaitsevassa ravintola Jalostamossa. Tapahtuma järjestetään Hyvinkäällä 24.–25. toukokuuta.
Perjantain jatkoilla murisee kaksi kuolometalliaktia: hyvinkääläinen Malicious ja ylistystä saaneen uuden levyn julkaissut Vorum Maarianhaminasta. Lauantaina festariyleisöstä viimeiset nesteet puristavat vuonna 1986 perustettu thrash metallijyrä Altars of Destruction sekä Sacriligious Impalement, joka samalla julkaisee keikalla uuden levynsä: "III — Lux Infera".
Helsinkiläinen For The Imperium ei ehtinyt kuin kirjaimellisesti pyörähtää kotimaassaan muutamalla keikalla, kun lentokone vie bändin taas Iso-Britanniaan.
For The Imperium teki maaliskuun alussa julkaistun "Hail The Monsters" -albumin tiimoilta jo viime kuussa 11 keikan tiiviin kiertueen, joka osoittautui niin menestyksekkääksi, että britit tahtoivat bändin mahdollisimman pian takaisin — tällä kertaa lämmittelemään Devin Townsendia! Rupeama alkaa 30. huhtikuuta Skotlannin Glasgowissa nähtävästä keikasta. Devin Townsend Projectin kiertueen jälkeen yhtye jää vielä Britteihin tekemään lisää keikkoja, joista ilmoitetaan lähiaikoina.
Julkaistaan 4.6.2013
Yhdysvaltojen Las Vegasista käsin toimiva doom metal -bändi Demon Lung (www.demonlungband.com) tuo kesäkuun alussa esiin debyyttialbuminsa. Demon Lung on vajaan kahden vuoden ikäinen metalliryhmä, jolta on sen lyhyen uran varrella ilmestynyt tätä ennen EP-levy "Pareidolia". Nyt levy-yhtiö Candlelight Records USA uutisoi julkaisevansa 4.6. Pohjois-Amerikan markkinoilla "The Hundreth Name" -debyyttialbumin. Mediatiedotteessa bändin edustamaa tyyliä kuvaillaan eeppiseksi doom metalliksi. Sitä tullaan esikoisalbumilla kuulemaan kahdeksan biisin verran. Biisit nauhoitettiin Adam Myattin ja Billy Andersonin valvonnassa. Oikealla puolen näkyvä kansitaide on englantilaisen Tom Batesin kätten työtä. Bates on viimeksi kuvittanut myös Amorphiksen viimeisimmän "Circle"-albumin.
Julkaistaan 3.5.2013
Kuopiolainen Shade Empire (www.shadeempire.com) tulee julkaisemaan Suomessa 3.5. ja muualla Euroopassa kolmea päivää myöhemmin uuden "Omega Arcane" -albuminsa. Kesäkuun varrella se leviää muualle planeettaan. Kiekon voi tilata ennakkoon Levykauppa Äxästä. Bändi latasi YouTubeen 2,5 minuutin pituisen videon albumin lauluraitojen purkittamisesta. Sen voi käydä katsomassa suoraan tästä linkistä. Candlelight Recordsin kautta ilmestyvä pitkäsoitto sisältää 74 minuuttia metallia, joka muodostuu 11 biisistä.