Helmikuussa "Filthy Empire" -debyyttialbuminsa julkaissut Heaven’s Basement on nyt haastattelun alla. Sain bändin rumpalin ja perustajajäsenen, Chris Riversin, vastailemaan kysymyksiini mailin välityksellä. Bändihän on katsastettavissa Helsingin Nosturissa 22.4., joten tässä on hyvä sauma tutustua yhtyeeseen ennakkoon! Nosturin keikka on loppuunmyyty. Se koetaan maanantaina 22. huhtikuuta. Ilta käynnistyy ovien avautumisella kello 19 aikaan. Heaven’s Basementin lisäksi paikalla nähdään esiintymässä yhdysvaltalainen Black Veil Brides. Lisätietoja bändistä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.heavensbasement.com.
Puolalainen death metallia soittava Hate (www.hate-metal.com) uutisoi perjantaina yöllä tai lauantaina aamulla basistinsa _Slawek "Mortifer" Archangielskij_´n menehtyneen. Bändin julkaisema tiedote kertoo bassokitaristin kuolleen nukkuessaan. Hän osallistui Haten kiertueella soittamiseen ja oli mennyt Stuttgartissa tehdyn keikan jälkeen nukkumaan. Hate yöpyi pienessä saksalaisessa Münchbergin kaupungissa. Bändin jäsenet löysivät miehen hengettömänä varhain eilen aamulla ja soittivat välittömästi paikalle ambulanssin. Muusikkoa ei kyetty elvyttämään. Tapahtuneen vuoksi yhtyeen jäsenet antoivat poliisille lausuntonsa ja vainajalle aiotaan tehdä ruumiinavaus kuolinsyyn varmistamiseksi.
Julkaistaan 19.4.2013
Amorphis julkaisee yhdennentoista albuminsa, "The Circle", 19. huhtikuuta. Pitkäsoiton ensimmäinen single "Hopeless Days" julkaistiin Kalevalanpäivänä helmikuussa. Albumin toinen single, "The Wanderer", on esitelty juuri radioille.
"Circle" -albumilta on julkaistu tätä ennen kaksi muuta lyriikkavideota; "Shades Of Grey" ja "Hopeless Days". Yhtye julkaisu juuri kolmannen lyriikkavideon "Enchanted By The Moon" -kappaleesta. Katso video täältä.
Julkaistaan 11.6.2013
Ruotsalainen Civil War on entisten Sabatonin jäsenten uusi bändi. Siltä ilmestyy 11. kesäkuuta debyyttialbumi "The Killer Angels". Aikaisemmin ryhmä on purkittanut yhden EP-levyn. Esikoisalbumi tullaan julkaisemaan CD:nä ja digitaalisesti, sekä ennakkotilaajille tarjotaan mahdollisuus saada käsiinsä kiekon erikoispainos: vinyylin ja CD:n kombo. Siitä tehdään maailmanlaajuisesti 2000 kappaleen painos. Spesiaalipainoksen ennakkoon tilanneet fanit saavat levyn kolme viikkoa ennen muita — noin 22. toukokuuta. "The Killer Angels" sisältää biisejä sodasta, kuten Sabatoninkin kohdalla, mutta bändi ei halua rajoittaa teemapalettiaan vain sodankäyntiin. Osa kappaleista kertoo sankareista, pettureista, hevimetallista ja yksi Gettysburgin taistelusta vuonna 1863 Yhdysvaltain sisällissodassa.
Jyväskylän Lutakko tiedottaa järjestävänsä torstaina kevään kovimmat metallijuhlat kolmen maailmanluokan bändin tähdittäessä iltaa. Paikalle on saatu esiintymään Moonspell, Swallow The Sun sekä Omnium Gatherum. Torstaina 4.4. pääesiintyjäksi varattu portugalilainen goottimetallibändi Moonspell nähdään illan päätteeksi. Ennen sitä esiintymisvuoron saa jyväskyläläinen doom metal -takoja Swallow The Sun ja Kotkasta saapuva Omnium Gatherum. Kukin kolmesta soittaa lähes täysimittaisen setin. Ensimmäinen bändi nähdään lavalla kello 20.45. Pääsylippuja voi varata Tiketistä 20 euron kappalehintaan. Pääsylippuja myydään Tiketissä keikkailtaan kello 18 asti ja keikkailtana ovelta kello 20 alkaen. Lisätietoja illanvietosta löytyy Jelmun tapahtumasivulta.
Seitsemän albumia ja huhtikuussa uusimman EP:nsä "United World Rebellion" julkaiseva hevibändi Skid Row keikkailee Virgin Oil Companyssa torstaina 6. kesäkuuta. Skid Row:n Helsingin keikalla nähdään laulaja Johnny Solinger, bassossa Rachel Bolan, rummuissa Rob Hammersmith sekä kitarassa Dave "The Snake" Sabo ja Scotti Hill. Keikan ennakkoliput välittää Tiketti.
Vuonna 1987 syntynyt Skid Row on yksi 90-luvun luvun suurimmista metallibändeistä, joka on esiintynyt Bon Jovin ja KISS:in rinnalla. Debyyttialbumillaan Skid Row viisinkertaista platinaa myyneen Skid Row’n top 10 singlet "18 and Life", "I Remember You", ja mainstream rock -hitti "Youth Gone Wild" sekä myöhemmät "Monkey Business" ja "Wasted Time" ovat aikansa klassikoita, joita kuulee yhä usein. Yhtenä harvoista kahdella albumillaan platinaa myyneistä heavy/hard rock -kokoonpanoista Skid Row on edelleen kovassa keikkakunnossa.
Kuva: Marc Sasso
Yhdysvaltalainen heviyhtye Death Dealer (www.deathdealer.co) laittoi nettisivujensa kauppaan ennakkotilattavaksi äärimmäisen taistelijaversion tulevasta studioalbumistaan. Se sisältää debyyttialbumin "War Master" lisäksi kansitaiteenkin tehneen Marc Sasson tekemän taidekirjasen, brodeeratun hihamerkin, läjän tarroja, signeeratun bändijulisteen, kolmivärisiä kitaraplektroja, albumin kansitaiteesta minikokoisen ja täysvärisen julisteen. Tätä erikoissettiä on tarjolla 250 ensimmäiselle ostajalle. Death Dealer on Manowarin ja Dictatorsin perustajajäsenen, kitaristi Ross "The Boss" Friedmanin, viimeisin bändiprojekti. Sen ensimmäinen albumi on keväällä ilmestyvä "War Master".
Äärimetallia toukokuun lopulla tarjoava SteelFest Open Air on julkistanut lopullisen esiintyjälistan sekä päiväkohtaisen aikataulun. Festivaali rymistellään Hyvinkäällä 24.–25. toukokuuta yhteensä 27 bändin voimin. Viimeiset kiinnitykset tehtiin SteelFest Demoni -kisan ratkettua. Netissä taisteltu infernaalisen kuuma kisa veti talven aikana kaikkiaan 114 demobändiä, joista kolme valittiin esiintymään festivaaleille. Voittajina lauteille kipuavat Nuclear Omnicide, Plaguebreeder ja Unhoped.
Alla oleva SteelFestin lopullinen ohjelma on päiväkohtainen mutta ei esiintymisjärjestyksessä. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin.
Kuva: Jouni Kautto
Suomen metallihistorian yksi kuuluisimpia yhtyeitä, Stone, julkaisi keväällä "Complete"-nimisen paketin, joka sisältää kaikki bändin pitkäsoitto ja singlejulkaisut. Samaan syssyyn äijät starttasivat pienen useisiin kaupunkeihin kohdistuneen rundon. Helsingin-keikka oli toteutettu niin, että alkuillasta oli kaikille avoin esiintyminen, ja loppuilta oli pyhitetty 18 vuotta täyttäneille. Itse olin paikalla ikärajattomalla keikalla. Saapuessani puolta tuntia ennen ovien aukeamista, oli Kampin Narinkkatorille jo ehtinyt kertyä pitkähkö jono. Aikamme tökötettyämme pakkasessa, aukenivat onnelan ovet, ja ihmiset alkoivat pakkautua sisään metallista messua odottaen. Miten keikka sitten meni? Tässä pieni yhteenveto!
Julkaistaan 26.4.2013
Vuonna 1991 Ville Valon perustama HIM (www.heartagram.com) aikoo julkaista Suomen fanien iloksi seuraavan levynsä 26.4., kun muualla Euroopassa se ilmestyy muutamaa päivää myöhemmin. Noin 41 minuuttia musiikkia sisältävä "Tears on Tape" julkaistaan useana eri painoksena, josta yksi sisältää jopa seitsemän bonusbiisiä. iTunesista ennakkoon tilaamalla levyn soittolistaa täyttämään asetetaan viisi biisiä ja Suomen alueen kappalemäärältään rajoitettua CD–DVD-painosta ryyditetään seitsemällä bonusraidalla. "Tears on Tape" tulee olemaan HIM-ryhmän kahdeksas kokopitkä albumi.