Huomioi, että tämä on sivu 271 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Julkaistaan 9.6.2009
Tanskalainen death metallia tekevä The Cleansing (www.thecleansing.net) julkaisee hartaasti odotetun albuminsa "Poisoned Legacy" noin kuukauden päivät myöhemmin kuin aikaisemmin arveltiin. Kiekko oli tarkoitus tyrkätä päivänvaloon 4. toukokuut Deepsend Recordsin avustuksella, mutta nyt levyn julkaisuhetkeksi onkin varmistunut 9.6.2009. Debyyttialbumin tuottajana toimi tanskalainen Jacob Hansen. Hansen on aikaisemmin työstänyt biisimateriaalia ainakin Abortedille ja Suomessakin suositulle Volbeatille. The Cleansingin joukot luonnehtivat uransa ensimmäistä pitkäsoittoa varsin laadukkaaksi tekeleeksi, joka on suunnattu etenkin Morbid Angelin, Immolationin, Vaderin ja Dawn Of Demisen faneille.
Sinfonista metallia takova Nightwish (www.nightwish.com) julkaisi rajoitetuksi ajanjaksoksi "Made in Hong Kong (and in various other places)" -dokumenttinsa katsottavaksi MySpace-sivustolla. Puolen tunnin pituisen dokumenttielokuvan voi katsoa täältä. Videota on katseltu tähän hetkeen mennessä jo lähes 27 000 kertaa. Nightwish-dokumentti julkaistiin yksinoikeudella MySpace-sivustolla ja se on katsottavissa siellä bändin puheiden mukaan erittäin rajoitetun ajan. Ville Lipiäisen ohjaama dokumenttielokuva esittelee Nightwishin seikkailuja aina Israelista Etelä-Amerikkaan.
Albumin kansitaide
Pariisilainen black metal -bändi Glorior Belli on saanut valmiiksi albuminsa "Meet Us Of The Southern Sign". Levy tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa vuotta 2009 Candlelight Recordsin avustuksella, mutta toistaiseksi luomukselle ei ole annettu julkaisupäivämäärää. Ranskalaiset nauhoittivat kiekkonsa kolmen viikon varrella ja saivat levylle sullotuksi yhteensä 11 englanniksi laulettua kappaletta. Uusi pitkäsoitto on seuraaja neljä vuotta sitten julkaistulle "Ô Lavdate Dominvs" -nimiselle levylle. Glorior Bellin MySpace-sivuilla osoitteessa www.myspace.com/gloriorbelli on mahdollista kuunnella bändin aikaisempaa tuotantoa.
Julkaistaan 15.4.2009
The Black League (www.theblackleague.fi) julkaisee viidennen pitkäsoittonsa 15.4. Luvassa on — vuoden 2000 "Ichor"-albumia mukailevaa — vahvassa Stooges-CoC-Doors-Sabbath-hengessä vedettyä hard rock -metallia. Albumi kantaa nimeä "Ghost Brothel". Ensimmäinen radiosinkku albumilta tarjoillaan viikolla 12 nimellä "Joke`s Over". Huhtikuussa julkaistava albumi ilmestyy yhteistyössä Brainbomberin ja Edel Recordsin kautta. Bändi on luonut levyään viimeisten kolmen vuoden ajan. Kahden vuoden päivät levyä on työstetty studiossa. The Black League julkaisi omilla MySpace-sivuillaan näytebiisin tulevalta pitkäsoitoltaan.
Kuvassa Deathbound
Tampereen Teknillisen Yliopiston raskaan musiikin ystävät järjestävät tänäkin vuonna perinteeksi muodostuneen Metalfest-tapahtuman YO-talolla yhdessä tamperelaisen Dynamic Arts Recordsin kanssa. Aiemmissa Metalfesteissa on esiintynyt muun muassa nimiä kuten Heavy Metal Perse, Omnium Gatherum ja Force Majeur.
Kuudes Metalfest pitää sisällään tähänastisista festeistä raskaimman kattauksen. Mukana on runsaasti paikallista väriä niin tapahtuman järjestäjien kuin myös bändien puolesta. Pitkän linjan grind/death-jyrän :Deathboundin_ keulilla ärjyy Deathchainistakin tuttu Kai Jaakkola ja rytmiryhmänä operoi Rotten Soundin Latva & Pihlaja. Vuonna 2007 Mayhemia lämmitellyt Sear tuo iltaan black metalin mustia pilviä. Death metalin tunnelmallista ja melodista laitaa edustaa Obscurant. Bändin alun perin sooloprojektina perustanut Mynni Luukkainen tunnetaan myös Sotajumalan vokalistina. Tamperelainen The Soul Exile ei sekään jää tuleen makaamaan, vaan tarjoilee setillisen tiukkaa death/thrashia. Illan päätyttyä paikalta lähdetään siis varmasti virne huulilla ja niskat kipeinä.
Kymmenen vuoden ikäinen Profane Omen (www.profaneomen.net) julkaisi keskiviikkona 4. maaliskuuta uusimman pitkäsoittonsa, nimeltään "Inherit The Void". Albumi on seuraaja pari vuotta sitten ilmestyneelle debyyttikiekolle. Lahtelaisyhtyeen uusin levy rynni Suomen virallisella albumilistalla sijalle n:o 9. Kyseinen listasijoitus johtaa siihen, että yhtyeen vokalisti Jules Näveri tullaan tapaamaan kelteisillään Helsingin ydinkeskustassa. Mies on nimittäin luvannut, että jos "Inherit The Void" kipuaisi albumilistalla kymmenen parhaan levyn joukkoon, hän kävisi koikkelehtimassa Tavastia-klubin korttelin ympäri alastomana. Jules Näveri tulleekin pitämään väitteestään kiinni, sillä Profane Omen on vihjannut vokalistinsa nöyryyttävän itseään julkisesti lauantaina 14. päivä kuluvaa kuukautta. Mieskauneutta on luvassa Urho Kekkosen kadulla joskus illan ja aamun välillä.
Norther vuonna 2008
Kotimainen melodista death metallia tekevä Norther (www.norther.net) ryhtyi eilen toden teolla metsästämään korvaavaa laulajaa Petri Lindroosin tilalle, jonka yhtye päätti poistaa miesvahvuudestaan aikaisemmin maaliskuussa. Norther ottaa vastaan hakemuksia laulajaehdokkailta, jotka täyttävät bändin asettamat odotukset. Haettava laulaja tulee toimimaan vakituisena Northerin jäsenenä. Hänen tulee olla monipuolinen ja luova yksilö, joka on motivoitunut hommaansa, ja jonka olisi hyvä hallita monenlaiset laulutyylit. Kandidaatin tulee olla vähintään 20-vuotias. Suotavaa olisi myös, että hän olisi kotoisin Suomesta ja asuisi Suomessa. Plussaa on kyky soitella kitaraakin, mutta se ei ole välttämätön taito.
Julkaistaan 4.5.2009
Britannian ja Norjan kansalaisista koostuva Code julkaisee uuden studioalbuminsa huhtikuun 6. päivä Norjan alueella Tabu Recordingsin kautta. Muualla Euroopassa levyä sopii odottaa saapuvaksi musiikkikauppoihin vasta 4. toukokuuta. Levy julkaistaan myöhemmin Yhdysvalloissa. Black metal -kiekon nimi on "Resplendent Grotesque". Sen soittolistalle sisältyvä kappale "The Rattle of Black Teet" laskettiin äskettäin kuunneltavaksi Coden omille MySpace-sivuille. Coden edellinen annos avantgarde-henkistä mustaa metallia julkaistiin suomalaista syntyperää olevan Spikefarm Recordsin kautta neljä vuotta sitten. Vuonna 2005 julkaistun albumin nimi on "Nouveau Gloaming".
Julkaistaan 18.3.2009
Mosa, Kantsu, Sörkka. Tarinoita lähiöistä, joissa päihteet piristävät päivää, maltti ei ole valttia ja tekevälle sattuu. Tukkanuotta (www.tukkanuotta.com) tekee kunniaa maihinnousutakkeja ja Napalm Death -paitoja loppuun asti kuluttaville pitkätukkaisille lähiösankareille ja ajalle, jolloin hevin kuuntelu ei tarkoittanut tanssahtelua firman bileissä uusimman Nightwish-sinkun tahtiin pikkujurreissa ja käsi sihteerin perseellä. Tukkanuotta kertoo elävästä elämästä; siitä jossa ei snortata kokkelia formulavaimon juppiraflan vip-tiloissa. Tämä on se toinen todellisuus, jossa joudutaan tilanteisiin joihin ei pitänyt joutua. Lennetään kapakasta ulos, koska ollaan niin naamat, oksennetaan pihalle, tapellaan snägärijonossa ja sammutaan rapun eteen. Ja kankkunen kestää 3 päivää, koska on juotu niin vitusti. Ja sama ralli uudestaan, koska muisti on lyhyt mutta huono.
Helsinkiläinen Rujo (www.rujo.fi) on solminut maaliskuun alussa levytyssopimuksen Symbolic Records Finlandin kanssa, jonka kautta bändin juuri valmistama studioalbumi "Full Drop to Concrete" tullaan julkaisemaan huhtikuussa. Albumille ei ole vielä annettu tarkkaa julkaisupäivämäärää, mutta se tultaneen julkaisemaan huhtikuun puolen välin tienoilla. Yhtyeen omilla MySpace-sivuilla on kuunneltavissa näyteviisuja tulevalta albumilta.
Symbolic Records Finland on Riihimäeltä käsin operoiva levymerkki. Sen bändikaartiin kuuluu helsinkiläisen Rujon lisäksi Crib45, Tajuvana, UltraMayhem ja UltraMayhem.