Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 356 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Rapture: Laulaja erosi.

  • Julkaistiin tiistaina 25.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 882 kertaa
  • Bändit:

Villberg erosi yhtyeestäRapture-bändin miehet, joita kuvassa kuusi kappaletta, seisovat rivissä ulkoilmassa. Heillä yllään lämpimät talvivaatteet. Heidän takanaan näkyy portaita ja vasemmassa laidassa kiviseinää tai –muuria. Oikeassa yläkulmassa kuva on palanut puhki

Helsinkiläinen death metal -vaikuttein varustettua metallia soittava Rapture (www.rapture.kicks-ass.net) uutisoi vokalisti Henri "HV" Villbergin päättäneen erota yhtyeestä vedoten haluavansa keskittyä tulevaisuudessa muihin sellaisiin projekteihin, jotka hän kokee itselleen läheisimmiksi kuin Rapturen. Villbergin antamassa lausunnossa eroamispäätöksen takana on muitakin syitä, joita hän ei tässä yhteydessä halua kertoa, mutta eroaminen hoidettiin bändin jäsenten kanssa hyvissä merkeissä. HV toivottaa Rapturelle hyvää jatkoa ja parhainta menestystä. Miehen eroamisesta kerrottiin lauantaina 22. joulukuuta. Bändissä vaikuttaa vielä toinen laulaja, Petri Eskelinen, joka hoitaa yhtyeessä puhtaiden lauluosuuksien luomisen. Tässä vaiheessa ei ole selvillä kuka tulee hoitamaan murinalaulun, jos bändi edes aikoo sitä jatkossa käyttää.

Lue koko julkaisu…

Hatred: "Blasphemous Deliverance".

  • Julkaistiin tiistaina 25.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 991 kertaa
  • Bändit:

Tukikohtana ZeelandHatred-bändin 'Blasphemous Deliverance' –albumin kansitaide, jossa näkyy erinäisiä uskovaisten symboleja ja suuri musta kiekko oikeassa laidassa. Vasemmalla yläkulmassa yhtyeen logo, vasemmassa alakulmassa kiekon nimi.

Hollantilainen äksy dm-kokoonpano Hatred (www.hatred.nl) kertoo julkaisevansa uuden mahtipontisesti nimetyn "Blasphemous Deliverance" -albuminsa tammikuussa 2008 Deity Down Recordsin kautta. Kiekon soittolistalta löytyy nimikkobiisin lisäksi yhdeksän muuta biisiä, joista yksi on instrumentaalinen Soittoaikaa näistä biiseistä kertyy noin 35 minuuttia. Kiekon äänitystöiden valmistumisesta miehistö tiedotti heinäkuussa, jolloin levyä oli ehditty miksailemaan jo tovi jos toinenkin. Hatred kerto odottavansa uusien biisien mättämistä eläville yleisöille mahdollisimman pian.

Lue koko julkaisu…

Eluveitie: "Slania".

  • Julkaistiin maanantaina 24.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1759 kertaa
  • Bändit:

Eluveitie on sveitsiläinenMustavalkoinen valokuva Eluveitien joukosta, johon kuuluu lauma mustakaapuisia miehiä ja naisia, jotka seisovat rykelmänä keskellä talvista lehtimetsää. Maa on valkoinen, samaten metsän puut. Etualalla pitkähiuksinen mies, jolla myös mustaa partaa.

Folk metallin uuden aallon airueksi itseään tituleeraava Eluveitie (www.eluveitie.ch) tulee julkaisemaan aivan uuden albumin, nimeltään "Slania", Saksassa 15. helmikuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Yhtye kertoo hehkuttaa uuden tekeleen olevan todellinen mestariteos, joka tarjoaa helvetillistä heavy folk metallia.

Eluveitien tarina alkoi vuonna 2002 kun yhtyeen perustanut Chrigel Glanzmann päätti talvella 2003 äänittää studiossa EP-kiekon "Vên". Tämä omakustanteinen kiekko kohtasi kuulijansa ja se myytiin loppuun parissa kuukaudessa. Vuoden 2004 puolella yhtye pääsi vihdoin tekemään levytyssopimuksen hollantilaisen Fear Dark Recordsin kanssa, jonka kautta "Vên"-kiekon remasteroitu ja osittain uudelleen äänitettykin versio julkaistiin. Tämän jälkeen bändistä kehkeytyi "oikea" metalliyhtye. Se pääsi tekemään pian keikkoja mm. sellaisten bändien kanssa kuin Cruachan, Korpiklaani ja Skyforger.

Lue koko julkaisu…

Demonical Suomeen ilman laulajaa?

  • Julkaistiin maanantaina 24.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2083 kertaa
  • Bändit: ,

Laulaja vaihtoonDemonical-bändin neljä pitkähiuksista miestä seisoo tummasävyisessä ja nuhjuisessa valokuvassa, joka näyttää ikivanhalta ja kuluneelta. Miehet rivissä, heistä jokaisella lähinnä vain mustaa vaatetta yllään. Taustalla vaalea seinä.

Ruotsalainen grindaavaa ja brutaalia death metallia rykivä Demonical (www.demonical.net) kertoo päättäneensä poistaa laulaja Ludvig Engellaun yhtyeen miesvahvuudesta musiikillisten ja henkilökohtaisten erimielisyyksien vuoksi. Demonical tulee soittamaan lupaamansa konsertit suunnitelmien mukaan, joten ainoatakaan keikkaa ei tulla perumaan Ludvigin tähden. Uusi vakituinen vokalisti aiotaan nimetä vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen aikana. Bändi tulee soittamaan muutamia keikkoja täällä Suomessa ensi vuoden tammikuussa.

Demonical-joukkueeseen kuuluu mairitteleva litania alan osaajia, sillä remmissä soittaa entisiä ja nykyisiä jäseniä sellaisista metallibändeistä kuin Centinex, Grave, Regurgitate, Interment, Amaran, World Below ja Dellamorte.

Lue koko julkaisu…

Kalmah äänitti albumin.

  • Julkaistiin sunnuntaina 23.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1753 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Vesa RantaViisi pitkähiuksista Kalmah-jäsentä mustavalkoisessa valokuvassa pukeutuneina mustiin vaatteisiin. Osalla miehistä lyhythihaiset paidat, mutta parilla pitkähihaiset. He seisovat rivissä mustaa taustaa vasten.

Suomalainen Kalmah (www.kalmah.com), joka kertoi kesällä aloittaneensa seuraavan albumin kappaleiden rustaamisen, on nyt hiljattain saanut äänitettyä kaikki uuden pitkäsoiton biisit. Yhtyeen kitaristi Antti Kokko kertoo bändin saaneen äänitettyä kaiken albumiin liittyvän musiikkimateriaalin. Miksausvaiheen on aiottu operoida ensi vuoden alkupuolella — miksaamisen Kokko ounastelee kestävän viikosta pariin viikkoa. Hän kertoo levyn olevan kitaravetoinen, äänimaailmaltaan raaka ja karu, mutta vaikka se on riffeillä kyllästetty, löytyy levystä toki melodisiakin osuuksia. Tutunoloinen Kalmah-albumi luvassa. Kalmah-joukot ovat kitaristin mukaan erittäin tyytyväisiä studiossa taltioituun materiaaliin. Hän arveleekin tästä tulevasta opuksesta kehkeytyvän paras albumi bändiltä tähän mennessä.

Bändi aloitti uransa viidennen täyspitkän levyn äänittämisen 13. lokakuuta. Sen voi odottaa ilmestyvän tähän maailmaan varhain vuoden 2008 alussa.

Lue koko julkaisu…

Kilpi-kitaristi Alba tuuraa Hevinkeliumin keikalla.

  • Julkaistiin sunnuntaina 23.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2497 kertaa
  • Bändit: ,

Hevinkelium (www.hevinkelium.com) -yhtyeen Turun Klubin keikka vedetään alkuperäisten suunnitelmien mukaan tänään 23. päivä, mutta kitaran varressa nähdään Kilven nuori ja energinen Alba. Turun Klubilla nähdään siis jälleen erinomainen Hevinkelium -show!

Metallimusiikki.net uutisoi pari päivää sitten Hevinkelium-joukkojen vakituisen kitaristin murtaneen kätensä, jonka vuoksi pari keikkaa jouduttiin perumaan kokonaan. Tuolloi tiedettiin kuitenkin jo se, että turkulaiset fanit pääsevät kokemaan hevivirsiä soittavan rytmiryhmän keikan tuuraajan avulla.

Lue koko julkaisu…

Dark Fortress: "Eidolon".

  • Julkaistiin lauantaina 22.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1621 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Anna TluczykontLähes mustavalkoinen ja osittain ylivalottunut bändikuva Dark Fortress -yhtyeen miehistä, joita kuvassa kuusi kappaletta. Heillä kaikilla pitkät hiukset ja raatomaalit naamoillaan. Keskimmäisellä miehellä valkoinen paita, jossa tahroja. Hän ojentaa kättää

Saksalainen bm-kone Dark Fortress (www.thetruedarkfortress.com) uutisoi julkaisevansa uransa viidennen studioalbumin, nimeltään "Eidolon", ensi vuoden helmikuussa Century Media Recordsin tuuppaamana. Suomessa albumi kohtaa kuulijansa 29. helmikuuta, samoin kuin Ruotsissa ja Unkarissakin. Muualla maailmassa levy nousee manan mailta seuraavasti:

  • 22. helmikuuta: Saksa, Itävalta, Sveitsi, Benelux ja Italia
  • 25. helmikuuta: Iso-Britannia, Ranska, Kreikka, Tanska, Norja ja muut Euroopan maat
  • 26. helmikuuta: Espanja ja Portugali

Parin kuukauden kuluttua ilmestyvä "Eidolon" on ensimmäinen levy, jossa kuullaan yhtyeen uuden vokalisti Moreanin ulosantia. Hän on vastuussa myös albumilla kuultavista sanoituksista.

Lue koko julkaisu…

Domain: "The Chronicles of Love, Hate and Sorrow".

  • Julkaistiin perjantaina 21.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 777 kertaa
  • Bändit:

Poweria vuodesta 1988Domain-yhtyeen viisi miestä seisoo ulkoilmassa kallioseinämän edustalla. Etummaisena mustaan nahkatakkiin pukeutunut mies, jolla pieni musta stetsoni päässään. Muilla hepuilla pitkät kiharat hiukset.

Saksalainen melodista metallia mättävä Domain (www.domainband.de) kertoo olevansa tällä hetkellä studiossa täydessä touhussa. Yhtyeen yhdeksännen albumin nimeksi annettiin "The Chronicles of Love, Hate and Sorrow". Se on konseptiopus samaan tapaan kuin albumi "Last Days of Utopia", mutta tällä kertaa bändi kertoo tavoitelleensa metallioopperamaista meininkiä. Kiekko julkaistaan ensi vuonna.

Bändin laulaja Nick Ruhnowin yhtye kertoo kehitelleen mahtavan 12 osaa käsittävän draaman, joka perustuu legendaariseen novelliin "Die Leiden Des Jungen Werther", jonka kirjoitti saksalainen runoilija Johann Wolfgang von Goethe. Domainin luoma musiikki-ilotulitus tullaan esittämään kitaristi Axel Rittin, kosketinsoittaja Erdmann Langen, basisti Steven Wussowin ja Nick Runowin toimesta. Bändi uskoo uudesta albumista kehkeytyvän eeppinen kokonaisuus, jota raskaat rock-elementit sävyttävät balladimaisten osuuksien seassa.

Lue koko julkaisu…

Hevinkeliumin kitaristilta käsi murtunut, kaksi keikkaa peruuntuu.

  • Julkaistiin perjantaina 21.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1487 kertaa
  • Bändit:

Fanita uutisoi, että Hevinkelium (www.hevinkelium.com) -yhtye joutuu yllättäen peruuttamaan kauan odotetuista joulunaluskeikoistaan kaksi ensimmäistä, eli päivät 21.12. (Kouvolan Rytmi-Katti) sekä 22.12. (Tampereen Klubi), sillä kitaristin käden murtuma estää häntä osallistumasta keikoille. Turun Klubin keikka (23.12.) pyritään kuitenkin hoitamaan tuuraajan avulla.

Vielä ei ole varmaa miten kauan kitaristin soittokielto kestää.

Lue koko julkaisu…

Draconian: "Turning Season Within".

  • Julkaistiin torstaina 20.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1372 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Fredrik KarlssonDraconian-bändin jäsenet, joita kuvassa seitsemän kappaletta, seisovat hämärässä valaistuksessa. Kuva on tummanruskea väritykseltään. Oikeassa laidassa mustiin pukeutunut mies, jolla valkoinen kauluspaita puvuntakin alla. Miesten joukossa seisoo etualalla

Doom-/goottimetallia vuodesta 1994 annostellut Draconian (www.draconian.se) julkaisee uransa neljännen studioalbumin helmikuussa 29. päivä täällä Euroopan alueella. Kiekko julkaistaan myös Yhdysvalloissa, mutta vasta 4. maaliskuuta Napalm Recordsin toimesta. Kiekko äänitettiin yhtyeen kotimaassa Ruotsissa sijaitsevan Fascination Street Studion syövereissä. Samassa luolastossa on aiemmin musiikkiaan ikuistanut mm. Katatonia ja Opeth. Draconian kertoo saaneensa värvättyä uudelle albumilleen, jonka nimi on "Turning Season Within", vierailevaksi laulajaksi Novembers Doom -yhtyeen vokalisti Paul Kuhrin. Bändin mukaan uusi pitkäsoitto tarjoaa raa’alta kuulostavaa doom-elementein varustettua metallimyrskyä, johon on laskosteltu pehmeitä naislaulajan (Lisa Johanssonin) ääntelyitä.

Lue koko julkaisu…