Huomioi, että tämä on sivu 391 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Saksalainen Squealer A.D. (www.squealer.de) nimesi bändin uudeksi laulajaksi entisen Mind-Ashes-bändin keulahahmo Norbert Vornamin. Hän korvaa yhtyeen riveistä hiljattain sivuun vierähtäneen Gus Chambersin. Valokuva ryhmän uudesta vokalistista löytyy täältä.
Bändin tuorein albumi, "Confrontation Street", julkaistiin viime vuoden lokakuussa. Se pääsi myös Pohjois-Amerikkaan, tosin vasta 22. päivä toukokuuta kuluvan vuoden puolella Locomotiven levittämänä.
Kuva: Erik Schepers
Hollantilainen thrash metal -bändi Engine Of Pain (www.engineofpain.com), jonka joukkoihin kuuluu entinen After Foreverin rumpali Joep Beckers, julkaisi nettisivuillaan pari päivää sitten uutisen, jossa se tiedotti värvänneensä ryhmän riveihin laulajaksi Rogier "Stocky" Stockbroeksin. Yhtyeen edellinen laulaja, Nick Hameury, erosi bändistä heinäkuussa muutettuaan Espanjaan. Bändi kommentoi 32-vuotiaan Stockyn kykenevän hoitamaan lauluosuutensa sekä hämmästyttävän puhtaasti että raskaasti. Samaan tapaan kuin ryhmän kitaristina toimiva Bastiaan, myös Stocky kuuluu Stormriderin remmiin. Kyseessä on tunnettu eurooppalainen cover-bändi.
Perustettiin sooloprojektina
Suomalainen melodisen metallin ryhmittymä Tacere (www.tacere.net) uutisoi nettisivuillaan pari päivää sitten julkaisemassaan tiedotteessa, että yhtyeen debyyttialbumi tullaan julkaisemaan Japanissa ja Aasiassa 24. päivä lokakuuta Marquee/Avalonin kautta. Kyseinen versio albumista sisältää kaksi bonuskappaletta, joita ei kuulla kiekon Skandinavian alueella julkaistussa painoksessa. Yhtyeen esikoisalbumi, nimeltään "Beautiful Darkness", ilmestyi Suomessa helmikuun 14. päivä Bonnier Amigo Music Groupin avustamana, mutta muissa Skandinavian maissa vasta 7. maaliskuuta.
Bändi solmi hiljattain julkaisusopimuksen levyn Japanin & Aasian julkaisua varten. Tacere hehkuttaa Marquee Inc.:in olevan yksi suurimmista japanilaisista metallimusiikkiin keskittyneistä levy-yhtiöitä. Avalonin bändikokoelmiin taas kuuluu suomalaisen Sonata Arctican lisäksi ainakin Megadeth, Type O Negative, Edguy ja Lacuna Coil.
Dead To This World, joka on entisen Immortal-bändin basisti Iscariahin uusi projekti, uutisoi MySpace-sivuillaan solmineensa nyt levytyssopimuksen Dark Essence Recordsin kanssa. Yhtyeen debyyttialbumi, "First Strike for Spiritual Renewance", on tarkoitus julkaista 19. marraskuuta. Kiekkoa tuotetaan tällä hetkellä Bjørnar E Nielsenin avustuksella Nielsen’s Conclave Media Studioiden suunnalla Norjan Bergenissä. Nielsen on toiminut tuottajana aikaisemmin sellaisille bändeille kuin Helheim, Sulphur, Deathcon, Ampera ja Vulture Industries. Jälkimmäisen rytmiryhmän kokoonpanoonkin hän kuuluu. DTTW on yksi niistä onnekkaista orkestereista, jotka pääsivät työstämään musiikkia em. studiossa, joka rakennettiin vast’ikään yhteistyössä Nielsenin sekä Enslavedin riveihin kuuluvien Herbrand Larsenin ja Arve Isdalin kanssa.
Kuva: Toni Härkönen
Kitaristi Kiko Loureiro, joka soittaa vakituisesti Angra (www.angra.net) -nimisessä power metal -yhtyeessä, uutisoi nettisivuillaan saaneensa hiljattain hoidettua pois päiväjärjestyksestä oman osuutensa entisen Nightwish-bändin sopraanolaulaja Tarja Turusen uuden sooloalbumin valmistamisessa. Mies kommentoi vierailleensa Turusen uudella "My Winter Storm" -albumilla ja kehuu Tarjan lauluääntä niin kauniiksi, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Mies sanoo ex-Nightwishin vokalistin olevan lahjakas artisti ja täydellinen diiva, jonka lauluääni on aina tehnyt syvän vaikutuksen Loureiroon. Hän kertoo olevansa erittäin ilahtunut päästessään ottamaan osaa "My Winter Storm" -sooloalbumin luomiseen.
Ruotsalaisia
Pahamaineinen bm-bändi Dark Funeral (www.darkduneral.se) tiedottaa saaneensa vihdoin ja viimein pitkän odotuksen päätteeksi DVD-levynsä valmiiksi. Se on bändin mukaan historiallinen dokumentti, joka kertoo amatööribändinä toimineen yhtyeen noususta alan kirkkaimpiin tekijöihin. Julkaisu tarjoaa musiikkimateriaalia aina vuoden 1994 puolelta tehdystä keikasta, jonka Dark Funeral soitti Norjan Oslossa toukokuun 4. päivä, tuoreimpiin live-esiintymisiin. Bändi tarjoaa esikois-DVD:llä faneilleen kolme kokonaista keikkaa, jotka on ammattimaisten kameramiesten kuvaamia ja taltioimia. Yhtye painottaa kyseisen kiekon olevan kruunu jokaiselle DF-fanille. DVD kantaa nimeä "Attera Orbis Terrarum — Part 1". Se on tarkoitus julkaista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 15. lokakuuta Regain Recordsin kautta.
Death metallia
Tanskan Illdisposed (www.illdisposed.dk) kirjoittaa MySpace-sivuillaan, ettei se enää kuulu Roadrunner Recordsin bändikatraaseen. Yhtye kertoo eroamispäätöksensä syyksi sen, ettei kyseinen levy-yhtiö ole enää sitä mitä bändi haluaa sen olevan — Illdisposedilla oli aiemmin hyviä hetkiä ja hyviä kokemuksia ko. lafkasta, mutta nyt erimielisyydet ovat kasvaneet voittamattomiksi. Suurin ongelma ryhmän mielestä RR:n toiminnassa oli se, ettei yhtyeen albumeja haluttu julkaista USA:ssa eikä muissa Illdisposedin tärkeiksi mieltämissä maissa. Bändin mielestä tuon levy-yhtiön rakenne ja toimintatavat eivät sovi death metal -joukkueelle. Illdisposed tähdentää, ettei se pidä itseään "tarpeeksi mainstreamina" voidakseen jatkaa Roadrunnerin kanssa.
Keskimmäisenä Nemtheanga
Irlantilaisen dark metallia tekevän Primordial (www.primordialweb.com) -ryhmän keulahahmo ja laulaja Nemtheanga lurittelee bändin nettisivuilla hänelle tyypillisesti pitkään ja hartaasti yhtyeen kuulumisista. Mies aloittaa kertovansa taistelun olevan puoliksi voitettu — Primordialin uusi albumi on nyt puolitiessä. Levylle tarvitsee enää tehdä valtaosa lauluosuuksista ja sitten se lähtee miksattavaksi ja masteroitavaksi. Kiekon hän kertoo ilmestyvän ihmisten ilmoille jossain vaiheessa marraskuuta Metal Bladen kautta. Nemtheanga ei ole vielä tässä vaiheessa päättänyt albumin nimeä, sillä kaikki tähän mennessä harkitut nimivaihtoehdot ovat olleet joko kovin tylsiä tai sitten päinvastoin liian aggressiivisia. Mies kertoo nimiasian suttaantuvan omalla painollaan, mutta sen tulee olla jokin sellainen jossa on tulkinnanvaraa.
Vuodesta 2004 lähtien
Etelä-Saksasta saapuva melodisen metallin mestari Saidian (www.saidian.org) siirtynnee studioon syyskuun 3. päivänä, jolloin se ryhtyy työstämään uransa järjestyksessä kolmatta pitkäsoittoaan. Yhtye ei ole antanut uudelle albumille nimeä. Levy on joka tapauksessa tarkoitus julkaista maaliskuussa 2008 Metal Heavenin / Soulfoodin kautta täällä Euroopassa. Albumista julkaistaan myös japanilaisia varten koostettu versio, minkä soittolistalta löytyy bonuskappale. Myös Japanin-versio ilmestyy ensi vuoden maaliskuussa. Saidian-joukkueen uusin albumin muotoon tiivistetty metallimikstuura on viime vuoden syyskuussa julkaistu "Phoenix", joka sisältää tusinan verran biisejä sekä intron.
Energistä death metallia
Ruotsalainen Avatar (www.avatar.net) tiedottaa nimenneensä seuraavan albuminsa ja antaneen sille jopa julkaisupäivämäärän. Yhtye kehottaakin fanejaan merkitsemään kalentereihinsa levyn laskeutuvan tähän maailmaan 24. lokakuuta. Kiekon nimi on "Schlacht" ja se julkaistaan kaikkialla Euroopassa samanaikaisesti. Kiekko sisältää multimediaa ainakin 60 minuutin minuutin edestä, bändi lupaa. Levy sisältää biisien lisäksi musiikkivideoita ja bändihaastatteluita. Avatar kertoo olevansa tien poskessa eri puolilla Eurooppaa ensi vuoden puolella, jolloin se ryhtyy keikkailemaan yhdessä kaikkivoipa Obituaryn ja Holy Moses -nimisen metalliryhmän kanssa.