Huomioi, että tämä on sivu 396 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kanadalainen thrash metal -pioneeri Exciter solmi levytyssopimuksen saksalaisen Massacre Recordsin kanssa, jonka kautta yhtye tulee julkaisemaan uuden "Thrash, Speed, Burn" -nimisen albuminsa. Kiekon ilmestymisen ihmiskunnan keskuuteen kerrotaan tapahtuvan 9. päivä marraskuuta. Levy on bändin ensimmäinen, joka sisältää bändin uuden laulaja Kenny "Metal Mouth" Winterin musisointia. Mies liittyi Exciterin joukkoihin viime vuoden lokakuussa.
Ryhmä tekee debyyttiesiintymisensä Kenny "Metallisuu" Winterin kanssa elokuun 18., jolloin yhtye esiintyy Kanadan Ontariossa The Reverbin tiloissa. Kyseessä on osa "Glory Through Steel" -konserttiryppäästä. Bändi takoo lavalla musiikkimateriaalia vuosiväleiltä 1983–85, 1990–93, 1996–2004 sekä jonkin verran aivan uutta materiaalia Exciterin tulevalta albumilta. Bändi takaa keikkaillan olevan niskoja nakkeleva metallimessu Toronton metallipäille.
Zonaria on nuori
Ruotsalainen dm-kimppu Zonaria (www.zonaria.com) tiedottaa joutuneensa kokemaan äskettäin vaihdoksen bändin kokoonpanossa, sillä yhtyeen basisti Jerry Ekman on päättynyt poistua ryhmästä. Yhtye ei ole jäänyt tässäkään asiassa makaamaan tuleen, vaan värväsi oitis uudeksi basistikseen Markus Åkebon. Uusi bassotaituri kommentoi olevansa todella iloinen päästessään osalliseksi tähän nousevaan metallimonsteriin, joka on vielä kerran olevan tämän maailman valloittaja. Yhtye tekee tällä hetkellä kovasti töitä, jotta se pääsisi keikkailemaan Euroopassa tämän vuoden syksyn aikana.
Edenbrige vuodesta 1998
Itävallan sinfonista metallia luova Edenbridge (www.edenbridge.org) päästi ilmoille ilouutisen, sillä yhtyeen kuudennen albumin biisien kirjoittaminen on juuri saatu päätökseen. Bändi aikoo marssittaa ihmismassansa kohti studiota, jossa työskentelyn on tarkoitus käynnistyä 19. päivä syyskuuta. Kiekon miksausvaiheen arvellaan starttaavan jossain vaiheessa vuoden 2008 tammikuuta. Albumi julkaistaan huhti-toukokuussa ensi vuoden puolella. Edenbridge paljastaa uuden studioalbumin sisältävän ainakin kappaleet "Undying Devotion", "Fallen from Grace", "Place of Higher Power", "Whale Rider" ja "Remember Me". Albumin lopulliselta soittolistalta löytyy 10 biisiä sekä intro. Tarkempia tietoja kiekosta luvataan paljastaa aivan lähiaikoina!
Yöraivolla viisi henkeä
Death metal -bändi Nightrage (www.nightrage.com) uutisoi etsivänsä nyt uutta rumpalia. Toimesta kiinnostuneita tahoja pyydetään ottamaan yhteyttä bändiin lähettämällä sähköpostia Nightragen nettisivuilla ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Viestissä tulisi mainita omien tietojen ja lyhyen historiikin lisäksi hyperlinkki videoleikkeeseen, jossa rumpali esittelee omia soittotaitojaan. Hakemuksen liitteeksi pyydetään laitettavan valokuvia. Nightrage etsii lahjakasta ja omistautunutta rumpalia Euroopan alueelta.
Bändin kitaristi Marios Iliopoulos kertoo yhtyeen äskettäin järjestämästä DVD-levyn kuvaussessiosta, joka järjestettiin Puolan Varsovassa helmikuun 12. päivä, että kyseistä kuvaustilaisuutta ei voitu valitettavasti järjestää. Bändille sattui jonkinlainen onnettomuus, jonka vuoksi kuvaussessiot piti perua kokonaan.
Melodista death metallia
Ruotsalainen metalliryhmä Soilwork (www.soilwork.org) paljasti uuden albuminsa nimen. Kiekko kulkee nimellä "Sworn to a Great Divide". Se julkaistaan 19. päivä lokakuuta Nuclear Blast Recordsin kautta.
Bändi äänitti albumin lauluosuudet Kanadassa yhdessä Strapping Young Ladin keulahahmo Devin Townsendin avustuksella. Kiekko sisältää 11 biisiä, joista avausraitana toimii levyn nimikkobiisi.
Joukkue tiedotti hiljattain värvänneensä ryhmän uudeksi kitaristiksi Daniel Antonssonin, joka on muusikon urallaan kunnostautunut mättämällä metallia ainakin Dimension Zeron ja Pathos-nimisen bändin joukoissa. Yhtyeen edellinen kitarasankari Peter Wichers hylkäsi orkesterin vuoden 2005 joulukuussa voidakseen keskittyä tuottajana toimimiseen.
Perustettu vuonna 1993
Unkarissa majaileva Sear Bliss (www.searbliss.hu) uutisoi julkaisevansa uuden albuminsa, nimeltään "The Arcane Odyssey", 24. päivä syyskuuta Candlelight Recordsin kautta. Kiekon kansitaiteen suunnitteli lahjakas unkarilainen taiteilija Jozsef Tari. Kansikuvaksi haluttiin bändin toiveesta luotavaksi tunnetuimpia unkarilaisia legendoja "Hadak Útja" -saagasta. Bändi ei miellä "The Arcane Odyssey" -albumiaan konseptialbumiksi, mutta myöntää levyllä ainakin kahden biisin liittyvän tiiviisti em. legendaan.
Miehet kertovat levy-yhtiönsä asettaneen kiekon julkaisuhetken. Bändi odottaa kuumeisesti pääsevänsä jakamaan opuksensa niiden keskuuteen, jotka odottavat pääsevänsä kuuntelemaan sitä. Sear Bliss kaavailee järjestävänsä Budapestissa näytösesiintymisen 9. marraskuuta, jolloin albumin materiaalia esitetään live-esiintymisen muodossa.
Ilmestyy 30.7.2007
Mayan / Sanctuary Records aikoo julkaista massiivisen grindcore-tyyliin painottuneen tupla-CD:n muotoon prässätyn kokoelmalevynsä, mikä on nimeltään "Grind Your Mind: A History of Grindcore", tämän kuukauden 30. päivä. Kyseessä on yksi kattavimmista grindcore-kokoelmajulkaisuista mitä on kuunaan tehty. Tupla-CD sisältää musiikkia niin musiikkityylin pahamaineisimmilta, legendaarisimmilta ja grindcoren pioneereina toimineilta artisteilta, kuin myös joitakin harvinaisempiakin biisejä tuntemattomammilta yhtyeiltä. Musiikkia löytyy niin genren varhaisista ajoista lähtien, vuosiväliltä 1984-1986, painottuen sen huippukauteen (1980-1990 -vuosikymmenen vaihteeseen). Tarjolla on myös viime vuosien eräitä tunnetuimpia biisejä. Kokoelma sisältää 75 biisiä, joita siivittää Albert Mudrianin sivuhuomautukset ja kommentit. Mudrianhan kirjoitti aikoinaan kirjan "Choosing Death: The Improbable History of Death Metal and Grindcore". Mies on tuttu näky myös amerikkalaisen musiikkilehti Decibelin taustavoimista.
Nemhain on Lontoosta
Brittibändi Nemhain (www.nemhain.com), jonka joukkoihin kuuluu entinen Cradle Of Filthin ja At The Gatesin rumpali Adrian Erlandsson sekä miehen vaimo, välittää nyt netin välityksellä pahoittelunsa Prahan suuntaan, jossa bändin oli tarkoitus esiintyä. Nemhain joutui perumaan Prahan keikan aivan viime hetkellä, sillä bändistä pääsi katoamaan parikin kitaristia. Bändi ei kuitenkaan anna parin eläväisen vaikuttaa toimintaansa, sillä se on jo ehtinyt värvätä uudet ihmismassat korvaamaan bändistä eronneet. Rytmikitaristina soittaa jatkossa Samara (Rockworld TV) ja lead-kitaristina Stevie Lee, joka on entinen Spit Like This -bändin jäsen.
Suomalainen metallibändi
Dark metallia soittava Before The Dawn (www.beforethedawn.com) paistattelee päivää Suomen single-listan sijalla n:o 2. Yhtyeen hiljattain julkaisema "Faithless"-single on rynninyt tiensä ohi kevyemmän musiikin edustajien. Single-levyn soittolistalta löytyy nimikkobiisin lisäksi Pantera-bändin coveri kappaleesta "Mouth of War". Kyseisellä kappaleella kuullaan vierailevana artistina Jone Nikula, joka on Idolsin tuomaristossa vaikuttanut metallimies. Single sisältää lisäksi kappaleesta "The Black" taltioidun live-version. "Faithless" on lohkaistu BTD:n uusimmalta albumilta, mikä tunnetaan nimellä "Deadlight". Kiekkohan julkaistiin täällä Suomessa Stay Heavy Recordsin kautta 4. päivä huhtikuuta.
Metallia Suomesta
Kotimainen brutaalia ja teknistä metallia roiskiva De Lirium’s Order (www.deliriumsorder.net) on julkaissut netissä kaksi uutta biisiä, jotka kulkevat nimillä:
Molemmat biisit kuullaan yhtyeen uudella "Diagnosis"-albumilla, joka julkaistaan 8. elokuuta Suomessa Shadows World Recordsin kautta. Kiekko äänitettiin Studio Perkeleen syövereissä. Se sisältää yhteensä 10 biisiä, joista soittolistan viimeisenä Carcass-bändiltä tehty coverbiisi kappaleesta "Incarnated Solvent Abuse". Bändin mukaan uusi albumi on epeli, joka tarjoaa spektaakkelimaisen musiikkinäytöksen, missä death ja thrash metallin tyylit vaihtelevat keskenään. Tätä teosta ei voi juurikaan rinnastaa DLO:n aikaisempaan tuotantoon.