Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 409 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Primordial valmistautuu äänittämään.

  • Julkaistiin lauantaina 16.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1469 kertaa
  • Bändit:

Perustettu vuonna 1987Neljä Primordial-bändin jäsentä seisoo haaleansinistä taustaa vasten pukeutuneina mustiin tai hyvin tummanvärisiin asusteihin. Kolmella miehellä pitkät hiukset, Nemtheangalla lyhyehköt.

Irlantilaisen dm-mestari Primordialin (www.primordialweb.com) laulaja Nemtheanga on julkaissut yhtyeen nettisivuilla pitkähkön uutisen, jossa mies kertoo bändin uuden albumin kuulumisia. Levy on tarkoitus äänittää studiossa heinä-elokuun aikana. Mies kertoo ryhmän jäsenten reissaavan tällä hetkellä halki Walesin seutua — tavoitteena päästä vanhanaikaiseen analogiseen äänitystudioon. Nemtheanga mainitsee myös, ettei uudella pitkäsoitolla ole vielä tässä vaiheessa nimeä, tai edes työnimeä.

Laulaja lurittelee Primordialin tekevän uudenkin albumin samaan tapaan kuin ennenkin. Työtä on tehtävä paljon, ja onneakin tarvitaan, jos levy halutaan saada ihmisten ilmoille vielä tämän vuoden puolella.

Lue koko julkaisu…

Catamenia ja Ancient Rites Pohjois-Amerikkaan.

Kuvassa CatameniaMustavalkoinen bändikuva Catamenian kokoonpanosta, johon kuuluu kuusi miestä. He ovat rannikolla, taaempana kuusimetsää. Miehet pukeutuneet mustiin vaatteisiin.

Kotimainen black metal -bändi Catamenia (www.catamenia.net) ja belgialainen Ancient Rites lyöttäytyvät yhteen joksikin aikaa, sillä bändit lähtevät yhdessä keikkailemaan Pohjois-Amerikkaan. Kiertue käynnistyy marraskuun 23. päivä ja päättyy 2. päivä joulukuuta. Tarkempia tietoja kiertueesta tullaan julkaisemaan heti kun niitä on saatavilla.

Catamenia julkaisi hiljattain nettisivuillaan videoleikkeen "Cataventures Part III", joka on tuorein osa bändin seikkailuista sen Euroopan-kiertueen ajalta. Kaikki kolme osaa voi ladata yhtyeen nettisivujen "Video"-osiosta.

Lue koko julkaisu…

Kill The Romance: uusi basisti.

  • Julkaistiin perjantaina 15.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1565 kertaa
  • Bändit:

Perustettu vuoden 2004 alussaKill The Romance -nimisen bändin jäsenet seisovat tummasävyisessä valokuvassa pukeutuneena mustiin tai tummiin vaatteisiin. Kuvassa yhteensä viisi miestä, joista osalla pitkät hiukset, osalla taas lyhyet. Keskimmäisenä seisoo valkohiuksinen mies, jolla yl

Kotimainen melodista dm-virttä mättävä Kill The Romance (www.killtheromance.com) uutisoi saaneensa värvättyä bändin uudeksi basistiksi Toni Broman -nimisen miehen, joka on soittanut aikoinaan Collision-bändissä ja takoo metallia myös Damgodin riveissä. Yhtye tiedottaa Bromanin soittaneen KTR:n kanssa Helsingissä ja Lahdessa tehdyissä live-esiintymisissä.

Yhtyeen esikoisalbumi, jonka nimi on "Take Another Life", julkaistiin huhtikuussa Locomotive Musicin syövereistä.

Lue koko julkaisu…

HIM kuvaa musiikkivideon.

  • Julkaistiin perjantaina 15.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1557 kertaa
  • Bändit:

Viisikon johdossa Ville ValoHIM-bändin viisihenkinen ryhmä seisoo jonkinlaista ruskeansävyistä seinäkangasta vasten. Miehillä yllään rönttävaatteet. Kuvassa myös Ville Valo, jolla päässä musta pipo.

Suomalainen goottimetallia, tai "love metallia", soittava HIM (www.heartagram.com) aikoo kuvata uuden musiikkivideon alkaen torstaina 21. päivä, tai sitten lauantaista 23. päivä kuluvaa kuukautta USA:n Los Angelesissa. Videon tulee ohjaamaan Meiert Avis, joka on aikaisemmin uransa aikana puuhaillut musiikkimaailman kirkkaimpien nimien kanssa (U2, Avril Lavigne, Jennifer Lopez ja Bruce Springsteen). Lisäksi Aviksen meriitteihin kuuluu HIM:in "Wings of a Butterfly" -musiikkivideon työstäminen. Uuden videon tuotantotiimi järjestää tiistaina 19. päivä koe-esiintymisiä, jotta videoon saadaan näyttelijäksi kaunis mallityyppinen naishahmo. Nainen tulee olemaan musiikkivideon päähahmo.

Lue koko julkaisu…

Warhead: "Captured".

  • Julkaistiin perjantaina 15.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 719 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen Warhead (www.warhead.de), jonka alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluu entinen Rebellion-bändin ja nykyinen Silver Maidin kitaristi Björn Eilen, tulee julkaisemaan uransa neljännen albumin heinäkuun 20. päivä. Kiekon nimeksi yhtye risti "Captured". Se sisältää yhteensä 10 biisiä, joista yksi on rykäisyn nimikkokappale. Levy on jatkoa yhtyeen vuonna 2000 julkaisemalle "Beyond Recall" -pitkäsoitolle.

Lue koko julkaisu…

Sickening Horror: "When Landscape Bled Backwards".

  • Julkaistiin perjantaina 15.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 963 kertaa
  • Bändit:

Luotu vuonna 2002Sickening Horror -bändin kaksi miespuolista jäsentä seisoo keskellä puumetsää sinisävyisessä valokuvassa. Miehillä pitkät hiukset. Kuvakulma alhaalta ylöspäin, joten miehet näyttävät suurilta.

Kreikkalainen extreme metallia räiskivä Sickening Horror (www.sickeninghorror.net) aikoo julkaista seuraavan albuminsa, minkä nimeksi bändi antoi "When Landscape Bled Backwards", kesäkuun 25. päivä Neurotic Recordsin kautta. Albumin miksasi ja masteroi Neil Kernon, joka on tehnyt musiikkialan hommia samoissa merkeissä myös Cannibal Corpsen ja Nevermoren seurassa.

Lue koko julkaisu…

Souldrainer: laulaja erosi.

  • Julkaistiin torstaina 14.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 698 kertaa
  • Bändit:

Souldrainer on RuotsistaSouldrainer-bändin promokuva, jossa yhtyeen logo kuvan alaosassa keskitettynä. Kuvassa viisi mustiin pukeutunutta miestä, jotka seisovat rivissä lasi-ikkunoilla varustettua seinää vasten. Keskimmäisenä mustaan lyhyeen nahkatakkiin ja pipoon sonnustautunut

Ruotsin Östersundissa tukikohtaansa pitävä dm-taisteluyksikkö Souldrainer (www.souldrainer.com) kertoo kokeneensa vaihdoksen bändin miehistössä. Yhtyeen laulaja Johan Klitkou on päättänyt erota. Mies lausuu yhtyeen MySpace-sivuilla julkaistussa viestissä, että hän on ollut tällä alalla niin kauan kuin vain jaksaa muistaa. Hän kokee viime vuosien olleen kääntymispiste sekä musiikillisessa että henkilökohtaisessa elämässään. Tällä hetkellä vokalisti kokee, ettei hän kykene antamaan Souldrainerille kaikkeaan. Mies on järjestänyt prioriteettinsa toiseen kuosiin kuin aikaisemmin, eikä nykyisin bänditoiminta kuulu enää niiden kärkipäähän.

Lue koko julkaisu…

Neaera: "Armamentarium".

  • Julkaistiin torstaina 14.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 709 kertaa
  • Bändit:

Albumi ilmestyy 27.8.2007Mustavalkoinen Neaera-bändin logo mustaa taustaa vasten valkoisella värillä. Fontti on sotkuinen ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Kirjaimet koristeellisia, kuin kaunokirjoitusta.

Saksalainen Neaera (www.neaera.com) on saanut äskettäin valmiiksi uuden albuminsa, joka on järjestyksessä yhtyeen kolmas, kappalelistan. Kiekko kulkee nimellä "Armamentarium" ja se julkaistaan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä elokuun 24. päivä, jonka jälkeen se rantautuu muualle Eurooppaan muutamaa päivää myöhemmin Metal Blade Recordsin saattamana.

Lue koko julkaisu…

Emerald soittaa Angel Witch -tribuuttialbumilla.

  • Julkaistiin torstaina 14.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 689 kertaa
  • Bändit: ,

Sveitsiläistä eeppistä metalliaKaikki Emerald-bändin jäsenet seisovat ulkoilmassa vanhan kivirakennuksen seinän juurella. Heillä yllään nahkatakkia ja -housuja. Keskimmäisellä miehellä kalju pää, muilla heviletti. Kuvassa yhteensä viisi miestä.

Emerald (www.emerald.ch), joka on se sveitsiläinen melodista metallia mättävä musiikkiprojekti, kertoo nettisivuillaan 11. päivä tätä kuuta julkaisemassaan tiedotteessa työstävänsä tällä hetkellä pian julkaistavan Angel Witch -yhtyeen kunniaksi valmistettavan tribuuttialbumin parissa. Bändi luo albumille kappaleen "Dr. Phibes / Dreamworld". Kunnianosoitus julkaistaan Unbroken Metal -nimisen levy-yhtiön kautta. Levyllä kuullaan Emeraldin lisäksi muun muassa Destructorin, Crystal Viperin, Custardin ja Dawn Of Winterin soittamaa AW-materiaalia.

Lue koko julkaisu…

This Ending: työstää uutta albumia.

  • Julkaistiin keskiviikkona 13.06.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 925 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalaista metalliaRaivopäisiä This Ending -bändin jäseniä seisoo kuvamanipuloidussa promokuvassa, jossa myös bändin logo lukee. Kuvassa yhteensä viisi mieshahmoa, joista keskimmäisenä ja etualalla irvistelevä heviletin omaava miekkonen.

Tukholmalainen This Ending (www.thisending.com) kertoo nettisivuillaan voivansa tyytyväisenä ilmoittaa ryhtyneensä jälleen kerran luomaan uutta materiaalia seuraavaa albumia varten. Tällä kertaa on kyseessä bändin uran järjestyksessä toisen pitkäsoiton työstäminen. Miehet kertovat uuden materiaalin syntyvän vauhdilla — tällä hetkellä he ovat kiireisiä työstäessään biisejä ja sovittaessaan sävellyksiään. Tarkempia tietoja uudesta albumista aiotaan paljastaa tämän kesän aikana, kunhan TE:lle järjestyy jostain kelvollinen harjoituskämppä.

Lue koko julkaisu…