Huomioi, että tämä on sivu 436 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Puolalainen Vader (www.vader.pl) astui 15. päivä kuluvaa kuukautta Hertz Studioon äänittääkseen 25 kappaletta bändin tulevalle juhlalevylle. Kokoelmalevy julkaistiin vuonna 2008, jolloin Vader-bändi on 25-vuotias. Juhlalevy sisältää myös DVD-levyn, jossa on runsaasti videokuvaa ja muuta bonusmateriaalia.
Ruotsalaisen Arch Enemy (www.archenemy.net) -yhtyeen "Black Earth" -albumista, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1996 Wrong Again Recordsin kautta, tullaan tekemään uusintapainos. Uusi versio ilmestyy huhtikuun 24. päivä Regain Recordsilta. Albumin alkuperäisten yhdeksän biisin lisäksi uusintapainos tulee sisältämään kolme bonuskappaletta. Bonusten nimet ovat: "Losing Faith", "The Ideas of March" ja "Aces High". Kaksi jälkimmäistä on Iron Maiden -covereita. Lisäksi uusintapainos sisältää musiikkivideon kappaleesta "Bury Me An Angel".
Volbeat, Maroon ja Impious on vahvistettu tämänvuotiseen Summer Breeze -tapahtuman kokoonpanoon. Summer Breeze -festareita vietetään Saksan Dinkelsbühlissa elokuun 16.–18. päivä. Samaan tapahtumaan on värvätty pari kotimaistakin bändiä, sillä paikalle saapuu mm. Finntroll, Swallow The Sun ja Poisonblack. Tarkempia tietoja festarista löytyy osoitteesta www.summer-breeze.de.
Itävallan dm-jyrmy, Darkside (www.darkside.co.at), on paljastanut netissä uuden "Amber — Skeletal Journeys through the Void" -albumin kansikuvan. Albumi julkaistaan kuluvan kuukauden 26. päivä itävaltalaisen Noisehead Recordsin leivistä. Noisehead on nuori, mutta nouseva levy-yhtiö.
Saksan sinfoninen goottimetallibändi Atargatis (www.atargatis.de), minkä kokoonpanoon kuuluu Darkwell-yhtyeen naislaulaja, Stephanie Luzie, on lähdössä piakkoin studioon. Bändi reissaa Hellion Studioille toukokuussa äänittämään tuottaja Seref A Badirin kanssa uutta albumiaan. Bändin tarkoituksena on päästää ilmoille uusi rykäisy Massacre Recordsin kautta myöhään kuluvana vuonna.
Atargatiksen uuden albumin nimeksi ounastellaan annettavan "Nova". Kiekko tulee olemaan jatkoa yhtyeen viime vuonna julkaisemalle "Wasteland"-albumille. Uudestakin albumista povataan ns. konseptialbumia, joka tulee olemaan edeltäjäänsä eeppisempi, raskaampi ja voimakkaampi.
Vision Divine (www.visiondivine.com), joka on italialainen melodista power metallia tulittava yhtye, aikoo julkaista uuden albuminsa Scarlet Recordsin liukuhihnalta kesäkuun 4. päivä. Uuden albumin nimeksi on ristitty "The 25th Hour". Tämänkin VD:n albumin tuotannosta vastaa suomalainen Stratovarius-bändin Timo Tolkki sekä Luigi Stefanini.
Puolan extreme metal -titaani Behemoth (www.behemoth.pl) on aloittanut miksaamaan uutta "The Apostasy" -albumiaan. Kiekko miksataan ruotsalaisessa Dug-Out-studioilla, jossa bändin tukena studiossa toimii Daniel Bergstrand.
Bändi kertoo nettisivuillaan julkaistussa uutisessa aikovansa lähteä parin viikon keikkareissulle Eurooppaan, kunhan kiekko on saatu miksattua. Bändi esiintyy No Mercy -yhtyeen seurassa. Suunnitteilla on myös laaja kiertue Venäjän suuntaan, joka on tarkoitus hoitaa pois alta toukokuun aikana.
Death metal -yhtye Master (www.master-speckmetal.com) on lähdössä toukokuun alussa Euroopan-kiertueelle, joka kantaa nimeä "Slaves To Society Tour 2007".
Master-bändin tuorein albumi on "Slaves to Society". Se on tarkoitus julkaista 11. päivä toukokuuta Twilight-Vertriebin kautta. Kiekko äänitettiin tsekkiläisessä Shaark Studioilla, joka sijaitsee Bzenec-nimisellä paikkakunnalla.
Norjalainen extreme metallia soittava In Vain (www.invain.org) on julkaisemassa debyyttialbuminsa, joka kantaa nimeä "The Latter Rain", myöhemmin kuluvan vuoden aikana Indie Recordingsin kautta. Kiekko äänitettiin DUB Studiossa, jossa on aikaisemmin äänitellyt myös mm. Green Carnation, Blood Red Throne ja Chain Collector, viime vuoden kesän ja syksyn aikana. Levyllä käy vierailemassa liki 20 vierailevaa muusikkoa, joiden lisäksi albumille on värvätty useita laulajia. Vierailevien suunsoittajien joukosta paljastaa mm. In The Woods… -yhtyeen Jan K. Transeth.
Kotimainen folk-metallia takova Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on laittanut nettiin, MySpace-sivuilleen, uuden biisin kuunneltavaksi — kappaleen nimi on "Veriset Äpärät". Kappale lohkaistiin Korpiklaanin tulevalta, järjestyksessä neljänneltä, albumiltaan, jonka nimi on "Tervaskanto". Kiekko julkaistaan Napalm Recordsin kautta toukokuussa.
"Tervaskanto"-albumi äänitettiin tamperelaisessa Fantom Studioilla, jossa bändin tuottajana toimi Samu Oittinen. Kiekolle tallennettiin 11 kappaletta. Uusin tuotos on jatkoa bändin "Tales along this Road" -kiekolle.