Metallimusiikki.net

Tuska 2013 järjestettiin nyt kolmatta kertaa Helsingin Suvilahdessa, joka on jo vakiinnuttanut paikkansa mainiona kinkeripaikkana. Tänä vuonna mitään superhyperextraa ei ollut paikalle raahattu, vaan highlighteista vastasivat lähinnä King Diamond, Nightwish ja Testament. Lavarakenteita oli myös muuteltu siinä suhteessa, että enää ei ollut kahta isoa lavaa, vaan iso lava, ja toinen melko pieni, plus tietysti sisälava. Tämä aiheutti jonkin verran yleisön pullonkaulaa lavojen välillä. Porukkaa kuitenkin kertyi aurinkoiseen viikonloppuun ihan kelvollisesti, vaikka samaan viikonloppuun ajoittui Rammsteinin keikka toisaalla. Tässä pieni läpileikkaus festivaalin hienoimmista hetkistä!

Ensimmäinen tärppini oli katsastaa Wintersunin nykykunto. Bändihän on pyörinyt monimutkaisten albumijulkaisujen syövereissä viime vuosina. Yhtye julkaisi viime vuonna "Time I" -albumin, jossa oli normaalien biisien lisäksi esim. introja tulevalle "Time II" -albumille. Kunnianhimoista on musiikki keikallakin. Bändin paukutus kulki oikein hyvin, ja biisit ovat suhteellisen monimutkaisia, mutta kulkevia. Mihinkään turhaan progeiluun ei tässä sorruta. Festaripäiväni lähti näin oikein hyvin käyntiin.

Wintersun esiintyi 28.6.2013.

Bolt Thrower esiintymässä.

Seuraavaksi päätin katsastaa Bolt Throwerin, josta olin kuullut sangen maireaa suitsutusta lähipiiristäni. Bändihän tulee Englannista, ja on perustettu jo vuonna 1986. Musiikkityylinä tulee mieleen lähinnä death metal, joskaan ei ihan raskaimmasta päästä. Yhtyeessä on myös naisenergiaa, basistin muodossa. Levytteitä bändi ei liene julkaissut ihan viime aikoina. Musiikillisesti meno oli erittäin vaikuttavaa. Raskaus yhdistyi eräänlaiseen selkeyteen ja hyökkäävyyteen hienolla tavalla. Myös laulaja hoiti tonttinsa hienosti hukkumatta yleiseen musiikin pauhuun. Mietin, että "heidän levyjään voisi jopa hankkia", mikä on minulta suuri päätös.

Seuraavaksi oli tietysti tsekattava Amorphis, tuo melodisen ja kokeilevan metallin suuri suomalaisnimi. Bändi oli hiukan erikoisesti sijoitettu esiintymään pikkulavalla, vaikka olisi mielestäni kuulunut peräti päälavalle. Yhtye aloitti paukuttamisen lavalla, ja keräsikin varsin mukavasti väkeä. Onkin sanottava että Tomi Joutsen on yksi maamme parhaista, ja katu-uskottavimmista laulajista. Muutenkin bändi on tanakassa keikkakunnossa, ja todella mukavaa kuunneltavaa festareilla. Bändiltähän on myös ilmestynyt tänä vuonna mainio "Circle"-kiekko, ja uusi materiaali istui mukavasti keikkasettiin. Hieno keikka.

Perjantain päättäjäksi olikin sitten valittu huikea King Diamond, josta voit lukea erillisen keikka-arvion!

Kuvassa Soilworkin kitaristi David Andersson.

Lauantain alkuun oli pakattu mm. Lost Societyä ja Soilworkia. Näistä Soilwork tuli tsekattua, ja hyvinhän se melodinen ruotsalainen death metal upposi. Bändi tarjosi vanhan liiton riffipohjaista vetoa mukavalla otteella. Mutta eihän bändi mitään uusia kommervenkkeja tarjonnut.

Seuraavan pakollisen katsastettavan viitan otti kantaakseen WBTBWB (We Butter The Bread With Butter), josta olin kuulut paljon, mutta näkemättä oli jäänyt, tähän asti. Kysehän oli saksalaisesta death metal -yhtyeestä. Ja varsin vakuuttavaltahan tämä kuulosti. Bändi luukutti raskaasti pienellä lavalla, ja energisyys oli käsinkosketeltavaa. Tämä oli ehdottomasti festarin mielenkiintoisimpia nimiä. Musiikki oli aivan perusdeathistä poiketen melkoisen massiivista ja jopa sinfonista. Ja hienoksi sen teki myös tietty yksinkertaisuus, jolle biisit rakentuivat. Huippubändi!

Stam1na pääsi luukuttamaan raskasta deathiaan päälavalla, ennen illan pääesiintyjiä. Bändillähän on ollut tänä kesänä kumiankka ynnä kaislahameteema esiintymisasuissaan. Tietysti tämä on omaperäistä, mutta jo toiseen kertaan kesän aikana nähtynä sen teho hieman hiipuu. Musiikki toimii kuitenkin hyvin, joskin biisit ovat joko pirun hyviä tai kröhöm… Tämä on kylläkin ehkä ongelma vain minulle, koska sakeana vellova yleisö vaikuttui bändin junttauksesta ekstaasiin. Onhan tässä kuitenkin kyseessä Suomen parhaisiin metallibändeihin kuuluva joukkio.

Seuraavaa päälauteille nousevaa bändiä, Kreatoria, olikin odotettu, vaikka yhtye vieraili viimeksi Helsingissä viime talvena. Heidän paukuttamansa rässi on kuitenkin sen verran vakuuttavaa, että kyllä tätä kuuntelee useamminkin. Yhtyeen tunnin mittainen setti tarjosi läpileikkauksen bändin keskeisestä tuotannosta, eikä suvantokohtia juuri ollut. Mille Petrozzan laulu sointuu hyvin yhteen raskaan riffipohjaisen soitannan kanssa. Mielestäni parasta bändissä onkin aina ollut se suoraviivaisuus, jolla se musiikkinsa tarjoilee. Tämä oli ehdottomasti yksi Tuskan tämänkesäisiä helmiä.

Sitten seurasi jotain ainutlaatuista. Kenties mielenkiintoisin bändi tämän vuoden Tuskassa, ja taatusti omalaatuisin. Vanha kunnon Lama-punk-yhtye, 80-luvun synkistä syövereistä. Bändi on nyt jostain syystä tehnyt paluuta, muun muassa ulkomailla keikkailemalla. Yleisöstä päätellen Tuskan valtavirtayleisö ei tätä ollut löytänyt, mutta muutamia vanhan liiton irokeesipäitä oli lavan edustalle eksynyt. lava oli koruttomasti kalustettu, ja yhtä koruttomasti bändi ilmestyi lauteille ja aloitti luukuttamisen. Näky oli jollain lailla surkuhupaisa. Keski-ikäisiä miehiä farkuissa ja kauluspaidoissa. Musiikillisesti bändi kuitenkin kuulosti aikas reippaalta, ja itsekin 80-luvulla nuoruuden kokeneena voin sanoa, että bändin ei tarvitse paljon musiikillisesti hävetä nykykuntoaan. Tietysti aggressiivisuus oli musiikista poissa, mutta se toimi silti. Tietysti voi kysyä onko aika ajanut bändin sanoman ohi, ja uppoaako "Turpa kiinni ja nussi" nykynaisiin, mutta kyllä tässä vanhaa hehkua oli vielä.

Testament soitti festivaalilauantaina.

Päivän päätteeksi oli aika kuunnella jälkisäädökset ja pesänjaot Testament-yhtyeen muodossa! Kyseessähän on jo pitkän bändihistorian omaava rässibändi, joka on ollut telakallakin välillä. Keikka pamautettiin käyntiin kuin moukari otsaan, ja olikin mukavaa nauttia bändin peräänantamattomuutta musiikillisesti. Ainakin minulle tällainen rässipainotteinen lauantai-ilta sopi enemmän kuin mainiosti. Bändi on vieraillut Tuskassa ennenkin, muinaisina Kaisaniemi aikoina. Eikä se ainakaan huonompi ollut tälläkään kertaa. Parasta bändissä on sen musiikin pohjautuminen kunnolliseen riffikitarointiin, eikä mihinkään soinnutteluhuttuun. Hieno 1,5 tunnin keikka Amerikan herkkua.

Sunnuntain alkupään herkkuja oli Pohjoismaalaista poweria tarjoileva Amaranthe. Bändi oli päässyt teutaroimaan päälavalle, vaikka ikää on vasta viitisen vuotta. Hyvältähän tuo kuulosti. Erikoista on, että bändissä on peräti kolme laulavaa henkilöä, naislaulaja mukaan lukien. Tyylillisesti yhtye yhdistelee jopa pop-elementtejä musiikissaan, ja onnistuu kuulostamaan jollain lailla erittäin freesiltä. biiseissä myös vaihtelevat erilaiset elementit, niin että musiikki kuulostaa erittäin elävältä. Festarisetä suosittelee!

Viimeinen festaripäivä tarjosi myös muuta uutta ja mielenkiintoista. Nimittäin Barbe-Q-Barbies-yhtyeen. Kyseessä on helsinkiläinen mimmiyhtye, joka on ollut kasassa yli 10 vuotta ja julkaissut pari täyspitkää albumia. Mutta minulle tämä oli tosiaan uusi tuttavuus. Musiikillisesti tämä ei ollut raskaimmasta päästä, vaan enempikin hard rockia. Mutta tiukasti naiset soittivat ja musa kulki. Pitkän yhteissoiton kyllä kuuli musan yhtenäisyydessä. Tässä oli juuri sitä tinkimätöntä rock-asennetta ja hikeä, musiikillisessa mielessä.

Battle Beast esiintymässä.

Ja päivä jatkui naisenergialla Battle Beastin muodossa. Yhtye oli buukattu tuuraamaan peruuttanutta Asking Alexandriaa. Bändi on vaihtanut laulajansa Nitta Valon, Noora Louhimoon, ja samalla ehkä laulusoundi on jollain lailla tullut aggressiivisemmaksi. Musiikillisesti tämä oli täyttä taistelumetallia, jossa on rutkasti melodisia elementtejä. Noora tuntuu hallitsevan melko laajan ääniskaalan matalasta karheasta soundista aina kirkkaaseen musiikin yllä leijuvaan huutoon. Lisäksi musiikillinen monipuolisuus on korviin kuultavaa. Tätä kuunnellessa aloin vaikuttua, ja ajattelin että sunnuntai taitaakin olla festareiden paras päivä. Näin kovia bändejä Suomesta ja Pohjolasta tulee. Ehkä yhtyeet olikin valittu jollain lailla petaamaan Nightwishin grande finalea.

Myös Stratovarius oli heitetty pikkulavalle hengästyttämään yleisöä ennen Nightwishin esiintymistä. Bändi ottikin lavan haltuun, ja kuuntelijat siinä sivussa. Menevää ja hienoja melodioita on aina lupa odottaa yhtyeeltä. Bändi heitti yli tunnin keikan. Settilista oli mukavasti kasattu, niin että suvantokohtia ei juuri ollut. En oikein osaa sanoa mitään erikoista keikasta. Se oli hyvä veto tasaisen varmalta yhtyeeltä, ja Timon huippua laulua kuuntelee aina mielellään. Piste. Sitten oli aika huutaa hallelujaa!

Kuvassa Nightwishin tähtisilmä, Marco Hietala.

Kuulin luotettavalta taholta, että seuraava Nightwishin Helsingin keikka olisi vuonna 2015. Jos se pitää paikkansa oli syytä kaivaa vaikut korvista ja rääpät silmistä, ja keskittyä täysillä seuraavaan bändiin. Nightwish!

Lava oli somistettu aika suureellisesti, kotimaisen bändin ollessa kyseessä, ja kaikennäköisiä liekki ja ilotulite juttuja käytettiin säästelemättä. Keikka oli identtinen Sauna-festivaaleilla näkemäni kanssa, ja biisilistan voi käydä lukemassa sieltä.

Suurin odotus kohdistui tietenkin uuteen laulajaan, Floor Janseniin. Ja täytyy sanoa että hän ylitti ainakin minun mielestäni kaikki odotukset. Ainoastaan tietyssä nyanssien herkkyydessä hän jää Tarjan varjoon, mutta on muuten nappivalinta. Itseluottamuksensa paisuttamana Tuomas Holopainen luotsasi "urkupillihökötyksensä" takaa yhtyettään rautaisella otteella, kapellimestarin tavoin. Onhan hänellä syytäkin olla ylpeä. Nightwish on kasvanut maailman johtavien oopperametalli yhtyeiden terävimpään kärkeen. Biisilista oli hyvin rakennettu, ja kaikki olennaiset hitit kuultiin. Toisaalta meno oli ehkä jo liiankin varman päälle rakennettua. Yhtäältä taas bändi on kasvanut suureksi instituutioksi, eikä näin ollen juuri yllätyksiin ryhdy. Täytyy sanoa, että tämä oli yksi festareiden hienoimmista keikoista, ja otti minut ja tuhannet muut kuulijat täysin pauloihinsa. On hienoa huomata kuinka Nightwish on kivunnut pienestä aallonpohjasta, missä se minun silmissäni oli. Yhtye on taas huipulla!

Tuska-festivaalit oli taas kerran koettu. Yllättäen juuri viimeinen päivä nousi minun listallani mielenkiintoisimmaksi. Mutta kyllä kaikkien päivien ohjelma oli hyvin rakennettu, ja palvelut toimivat kiitettävästi, joskin esimerkiksi jonkinlaisia penkkejä saisi olla runsaammin, asfalttikenttä kun on kovin karu alusta. Mutta alue muutenhan on mukavan industriaali. Kiitos ja kumarrus!

Kuvissa Wintersun, Testament ja Soilwork:

• 1
• 2
• 3
• 4
• 5
• 6
• 7
• 8
• 9
• 10
• 11
• 12
• 13
• 14
• 15
• 16
• 17
• 18
• 19
• 20
• 21
• 22
• 23
• 24
• 25
• 26

Kuvissa Nightwish:

• 27
• 28
• 30
• 31
• 32
• 33
• 34
• 35
• 36
• 37
• 38
• 39
• 40
• 41
• 42

Kuvissa Lama, Kreator ja Ihsahn:

• 43
• 44
• 45
• 46
• 47
• 48
• 49
• 50
• 51
• 52
• 53
• 54
• 55
• 56
• 57
• 58
• 59
• 60
• 61
• 62
• 63
• 64

Kuvissa Bolt Thrower, Battle Beast ja Amorphis:

• 65
• 66
• 67
• 68
• 69
• 70
• 71
• 72
• 73
• 74
• 75
• 76
• 77
• 78
• 79
• 80
• 81
• 82
• 83
• 84
• 85
• 86
• 87
• 88
• 89
• 90

Kuvissa Amorphis ja Amaranthe:

• 91
• 92
• 93
• 94
• 95
• 96
• 97
• 98
• 99
• 100
• 101
• 102
• 103