Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Kuvassa Ghost Brigade. Kuva: Susanna Honkasalo.Kuvassa Ghost Brigade. Kuva: Susanna Honkasalo.

Unkind & Ghost Brigade Nosturissa 30.9.2011

Täytyy tunnustaa heti kärkeen, että Unkind oli minulle entuudestaan ihan tuntematon bändi. Olin kuunnellut netistä heidän uutta levyään ja odotuksena oli vanhan liiton HC punk -keikka. Ikävä kyllä jouduin hieman pettymään. Se energia, mikä soitannasta välittyi, ei näkynyt tyyppien esiintymisessä. Päinvastoin, tuntui, että joku olisi laittanut liimaa jätkien kengänpohjiin. He olivat lisäksi aika isoja pätkiä selkä yleisöön päin.

No, ei yleisökään, tai siis se kourallinen, joka bändiä oli saapunut tsekkaamaan, jaksanut venyä parhaimpaansa, vaikkakin lavan eteen oli parkkeerannut muutamakymmenpäinen fanilauma. Jotenkin tuntui, että jos bändi olisi laittanut lavalla hippulat vinkumaan, niin tästä olisi voinut tulla hyvä setti. Voi tietysti olla, että Unkindin pääesiintyjästä poikkeava angstimättö loi liian suuren kuilun bändin ja yleisön välille. Se kun oli selkeästi tullut katsomaan illan viimeistä esiintyjää. Kaikesta huolimatta, settilistassa oli kahdeksan biisiä, joista mainittakoon Harhakuvat ja Koulutettu epäonnistumaan.

Ghost Brigaden setistä ei taas puolestaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Jo heti ensimmäisen biisin, Clawmasterin, kajahdettua ilmoille, alkoi salillinen metallikansaa takoa nyrkkejään ilmaan vimmatusti. Kesti hetken ihmetellä, mistä nämä kaikki ihmiset tupsahtivat yhtäkkiä mestoille. Näistä hepuista huomasi, että keikkaa on heitetty muuallakin kuin Suomessa. Sen verran showssa oli elkeitä, jos ei maailman, niin ainakin Euroopan-luokan bändiksi.

Laulaja Manne Ikonen ei turhaan jaaritellut biisien välissä, vaan mainitsikin jossain väissä kuuntelevansa mieluummin yleisön reaktioita. Eikä lätinöitä kaivattukaan, kun musiikki rullasi eteenpäin kuin hirvi. Kun settilistaa alkaa tarkastelemaan, niin huomaa, että se on miltei sama kuin uusimman Until Fear No Longer Defines Us -levyn sisältö. Ainoastaan ensimmäinen biisi, In the Woods, oli jätetty jostain syystä pois.

Keikan normiosuus oli eheä kokonaisuus ja vaikka välillä kuultiin sellaisia slovareita kuin Grain, ei fiilis lässähtänyt missään vaiheessa. Kerrassaan timanttinen lopetus kuultiin, kun kundit poistuivat lavalta soitin kerrallaan jättäen savun keskelle rumpali Veli-Matti Suihkosen takomaan kannujaan biisin viimeisiin tahteihin asti.

Enkassa kuultiin Hold on Thin Line, My Heart is a Tomb, Into the Black Light ja Suffocated. Kolme ekaa näistä tarjosivat otolliset puitteet tunnelmoinnille ja poski poskea vasten fiilistelylle, kun taas viimeisin kiihdytti tahdin taas kerran huippuunsa ja tunnelman kattoon. Mieletön lopetus kerrassaan. Tätä bändiä olisi jaksanut kuunnella kyllä vielä pitempäänkin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Susanna Honkasalo julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 233 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.