Metallimusiikki.net

after forever

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen after forever liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin after forever. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin after forever liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Mayan: "Quarterpast".

"Quarterpast"-albumin etukannessa pukumies, jolla päässä verinen, ommeltu lampaan kallo. Taustalla näkyy pyramidien kaltaisia kivirakennelmia, joiden edustalla runsaasti ihmisiä, joiden päinä lampaiden päät.Julkaistaan 20.5.2011

Metallimusiikkia tekevä alankomaalaisyhtye MaYaN perustettiin entisen After Foreverin jäsenen ja nykyisen Epica-ryhmän kokoonpanossa vaikuttavan muusikon toimesta. Kolmanneksi pyöräksi liittyi Frank Schiphorst. Bändi otti nimensä mayojen korkeakulttuurin nimityksestä. Yhtye on nyt luonut valmiiksi debyyttialbumin. Se on nimeltään "Quarterpast". Se aiotaan julkaista CD:nä 20. toukokuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Musiikillisesti opus, joka luotiin viime vuoden aikana, on progressiivista metallia, jossa kuullaan vaikutteita death ja black metallista. Äänitteelle on maaniteltu kourallinen vierailevia muusikkoja, joista valtaosa on entisiä ja nykyisiä Epican ja After Foreverin soittajia. MayaN tuotantoon voi tutustua sen MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

After Forever hajosi.

  • Julkaistiin perjantaina 06.02.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1417 kertaa
  • Bändit:

Alankomaalainen sinfonista metallia soitellut After Forever (www.afterforever.com) päätti eilen 5. helmikuuta bänditoiminnan. Lähes 15 vuoden ajan toiminut metallibändi hajosi, sillä bändin jäsenet kokevat tarvitsevansa nyt tutkia musiikillisia sfäärejä omatoimisesti ilman AF:n taakkaa harteillaan. Julkaisemassaan tilinpäätöksessä bändi uutisoi olevansa erittäin tyytyväinen ja ylpeä kaikesta siitä mitä bändi on saavuttanut. After Forever ei ole puheidensa mukaan missään vaiheessa tyytynyt toistamaan itseään, vaan on aina pyrkinyt luomaan jotakin uutta. Ryhmä painottaa olevansa ylpeä jokaisesta tekemästään CD:stä ja toivoo faniensa ja muusikkojen löytävän yhtyeen biiseistä innoitusta tulevaisuudessakin.

Lue koko julkaisu…

After Forever siirtyy tauolle vuodeksi.

  • Julkaistiin torstaina 17.01.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1134 kertaa
  • Bändit:

Lauma hevareita seisoo ulkoilmassa elottomassa ympäristössä. Maa on mutainen ja nurmikko eloton, taustalla ränsistynyttä seinää tai muuria. Kuvassa kuusi ihmistä, joista yksi on nainen ja muut miehiä. Naisella kirkkaanpunainen lateksi- tai nahkatoppi ja mSinfonista metallimusiikkia

Naisvetoinen hollantilaisbändi After Forever (www.afterforever.com) kertoo julkaisemassaan tiedotteessa siirtyvänsä nyt vuoden ajan kestävälle tauolle. Lausunnossa yhtye mainitsee, että kuten yhtyeen touhuja seuranneet fanit ovat huomanneet, ehti After Forever kokea vuoden 2007 aikana hyvin paljon stressaaviakin asioita hienojen elämysten ja kokemusten lisäksi. Bändi sai levytyssopimukset Nuclear Blast Recordsin ja The Entertainment Groupin kanssa, julkaisi upouuden albumin, teki liudan keikkoja Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä Kanadassa. Näistä kaikista kokemuksista bändi kiittää fanejaan.

Lue koko julkaisu…

After Forever Suomeen — Battlelore tukee.

Kaksi Battleloren naista seisoo selät toisiaan vasten tummanruskeaa taustaa vasten. He ovat pukeutuneet pitkiin juhlamekkoihin, jotka ovat viininpunaisia ja mustia väreiltään. Molemmilla naisilla pitkät hiukset.

Fantasiasta musiikkiinsa innoituksensa ammentava Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi aikovansa tukea After Foreveria sen saapuessa tänne Suomeen konsertoimaan. Bändit esiintyvät yhdessä Helsingin Nosturissa ja Tampereen Klubissa seuraavasti:

  • 19. marraskuuta: Nosturi (Helsinki)
  • 20. marraskuuta: Klubi (Tampere)

Lappeenrannassa perustettu Battlelore julkaisi uransa neljännen pitkäsoiton, jolle se antoi nimeksi "Evernight", Euroopan alueella helmikuussa. Kiekko rantautui myös Pohjois-Amerikkaan, tosin vasta maaliskuun puolella Napalm Recordsin saattamana.

Lue koko julkaisu…

After Forever: Etelä-Amerikan kiertuetta lykätty.

  • Julkaistiin lauantaina 18.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1330 kertaa
  • Bändit:

After Forever -bändin miehet, joita neljä kappaletta, keikistelevät promokuvassa valkoista seinäkangasta vasten. Miehillä yllään hihattomat mustat paidat ja mustat housut. Kaikilla pitkät hiukset.Perustettu vuonna 1995

Hollantilainen sinfonista metallia hönkivä ja naislaulajalla varustettu After Forever (www.afterforever.com) uutisoi nettisivuillaan liittyen Etelä-Amerikan suuntaan tähdättävään kiertueeseen, ettei sitä tulla tekemään ihan lähiaikoina. Bändi haluaa raastaa siivet sellaisilta perättömiltä huhuilta, jotka kiertelevät & kaartelevat AF:in yllä. Bändi myöntää tutkineensa mahdollisuuksia kiertää eteläisessä Amerikassa, mutta kiertueen suunnitelmia ei ole missään vaiheessa vahvistettu. Yhtyeen mukaan keikkaileminen ko. maanosassa olisi vallan mainio kokemus sekä bändille että sen paikallisille faneille — tätä kokemusta orkesteri odottaa kuumeisesti pääsevänsä toteuttamaan.

Lue koko julkaisu…

After Forever: Energize Me.

  • Julkaistiin sunnuntaina 25.03.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1445 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen promokuva After Forever -ryhmän jäsenistä, jotka kävelevät rivissä aavikolla tai hietikolla, jonka hiekka on vaaleaa ja pienijyväistä. Kuvassa viisi miestä ja yksi nainen.Tämä After Forever (www.afterforever.com) -bändin musiikkivideo kappaleesta "Energize Me" kuvattiin kuluvan vuoden helmikuussa Amsterdamissa, Hollannissa. Bändin kitarist, Sander Gommans, on lausunut videon kuvaustöiden sujuneen ammattimaisesti, josta kiitos kuuluu kuvausryhmälle. AF julkaisi hiljattain single-levyn "Energize Me", jossa kuullaan levyn nimikkobiisistä pari eri versiota, sekä "Sweet Enclosure" -niminen biisi. Jälkimmäistä kappaletta ei kuulla pian julkaistavalla "After Forever" -pitkäsoitolla. After Foreverin uusi albumi ilmestyy huhtikuun 20. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Kiekko on jatkoa bändin vuonna 2005 julkaisemalle "Remagine"-levylle.

Lue koko julkaisu…

Sweden Rock Festival: After Forever.

  • Julkaistiin torstaina 01.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1305 kertaa
  • Bändit:

Hollantilainen After Forever -bändi on vahvistettu saapuvaksi Sweden Rock Festival -tapahtumaan, joka järjestetään Sölvesborg-nimisellä paikkakunnalla kesäkuun 6.–9. päivä. Paikalla tullaan näkemään myös mm. Dimmu Borgir, Kreator, Motörhead ja Tiamat. Tarkempia tietoja festareista löytyy tapahtuman nettisivuilta, osoitteesta www.swedenrock.com.

Lue koko julkaisu…

Summer Breeze Festival: After Forever, Karkadan.

After Forever ja Kardakan vahvistettiin saapuvaksi Saksassa kymmenettä kertaa järjestettäville Summer Breeze -festareille. Tapahtumaa vietetään elokuun 16.–18. päivä Dinkelsbühl-nimisellä paikkakunnalla. Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.summer-breeze.de.

Lue koko julkaisu…

After Forever: "After Forever".

  • Julkaistiin perjantaina 22.12.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1232 kertaa
  • Bändit:

After Forever (www.afterforever.com) -bändin kerrotaan aikovan julkaista "After Forever" -nimisen albumin, vaikka aikaisemmin on ilmoitettu bändiltä tulevan "Energized" -niminen kiekko. Levyllä kuultava kappale "Discord" pitää sisällään äänimaailman kannalta vahvistuksia Prahan Sinfonisen Orkesterin suunnalta. Lopputuote on tarkoitus julkaista Nuclear Blast Recordsin kautta 23. päivä maaliskuuta.

Lue koko julkaisu…

After Forever: Emphasis.

  • Julkaistiin maanantaina 06.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1291 kertaa
  • Bändit:

Hollannin After Forever (www.afterforever.com) teki muinoin tyylikkään musiikkivideon kappaleestaan "Emphasis". Kyseinen kappale kuultiin AF:in "Decipher"-nimisellä albumilla, joka julkaistiin vuonna 2001 ja joka sisältää 11 biisiä. Tämän musiikkivideon kesto on neljä ja puoli minuuttia. Metallimusiikki.net kertoi 6. päivä kuluvaa kuukautta, että After Forever on solminut Euroopan alueelle rajatun julkaisusopimuksen levy-yhtiö Nuclear Blastin kanssa.

Lue koko julkaisu…

After Forever solmi Nuclear Blastin kanssa.

  • Julkaistiin maanantaina 06.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1096 kertaa
  • Bändit:

After ForeverAfter Forever (www.afterforever.com) kertoo nettisivuillaan solmineensa vain Eurooppaa koskevan sopimuksen Nuclear Blastin kanssa. Bändi julkaisee siis seuraavan studioalbuminsa, jota äänitetään tällä hetkellä, Euroopassa NB:n kautta — Pohjois-Amerikan suhteen ei ole vielä tarkempia tietoja.

Lue koko julkaisu…