Metallimusiikki.net

sotajumala

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen sotajumala liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin sotajumala. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin sotajumala liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Viimeisellä Dimebag Beyond Forever -kiertueella mukana monia vierailijoita.

Tulevana torstaina Kuopiosta käynnistyvällä Dimebag Beyond Forever -kiertueella tullaan näkemään tänä vuonna lukuisia vierailijoita. Viimeistä kertaa kiertävän vakiokokoonpanon lisäksi joka kaupungissa on luvassa vierailevia laulajia ja viimeisellä keikalla Helsingin Nosturissa mukana on enemmänkin kasvoja menneiden vuosien kiertueilta. Lavoilla tullaan näkemään ja kuulemaan mm. Deathchain-solisti Kai Jaakkolaa, Sotajumalan Mynni Luukkaista, Turmion Kätilöiden MC Raaka-Peetä sekä Profane Omenin kultakurkku Jules Näveriä.

Kiertueen vakiokokoonpanossa tänä vuonna musisoivat Nico Hartonen (Godsplague), Micko Hell (Million Dollar Beggars), Tommy Tuovinen (myGrain), Mikko Herranen (Rust), Mikko Salovaara (Kiuas), Ben Varon (Amoral), Juhani Flinck (Dead Shape Figure), Kai Kinnunen (Frontlines), Ville Sorvali (Moonsorrow), Neissu Ruuskainen, Raikku Tuomikanto (n. ziljardi eri bändiä) sekä Ville Sahakangas (Nicole).

Lue koko julkaisu…

Sotajumala kiertää Suomea ristiin rastiin.

Sotajumalan kokoonpanosta vuonna 2010 otettu promokuav. Kuvassa näkyy lauma miehiä sinistä taivasta vasten. Keskimmäiset miehet seisovat ja laidalla olevat ovat kyykyssä.Kuva: Kalle Björklid

Keskiviikkona 26.5. kolmannen levynsä julkaissut death metal -jyrä Sotajumala käynnistää lauantaina kiivaan kotimaan kiertämisen. "Kuolemanpalvelus"-levyn tiimoilta yhtyettä nähdään ensin pitkin kesää kotimaan kärkifestareilla, jonka jälkeen syyskuussa käynnistyy klubien kiertäminen aina lokakuulle asti. Tarkemmat sovitut keikkapäivät ja -paikat löytyvät alta.

Ensimmäisenä Sotajumalalla on vuorossa uuden levyn julkkarikeikka kotikaupungissaan Jyväskylässä, missä orkesteri nousee Tanssisali Lutakon lavalle tulevana lauantaina. Illan lämppärinä toimii ensimmäistä kertaa koskaan Jyväskylässä esiintyvä legendaarinen black metal -yhtye Enochian Crescent.

Lue koko julkaisu…

Sotajumala Lutakko Liekeissä 2009 -festivaaleilla!

  • Julkaistiin tiistaina 25.08.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 4006 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa vasemmalla laidalla kaljupäinen mies nostaa käsiään ilmaan. Taustalla hohtaa lauma punaisia spottivaloja.Kuva: Roni Laukkarinen

Lutakko Liekeissä 2009 -festarin yhteydessä tehtyyn haastatteluun pääsi Sotajumalan (www.sotajumala.fi) solisti Mynni Luukkainen ja basistina toimiva Tomi Otsala. Jyväskylässä järjestetyssä musiikkitapahtumassa haastateltiin myös Torture Killerin kitaristia.

Kuten aikaisemmin uutisoitiin, tämän vuoden Lutakko Liekeissä keräsi ennätysmäärän yleisöä tiloihinsa. Tapahtumaa vietettiin viime viikon lauantaina Jyväskylän Tanssisali Lutakon sisätiloissa ja ulkopuolella. Esiintymisiä tarjottiin kahdella lavalla.

Lue koko julkaisu…

Lutakko Liekeissä yleisöennätykseen.

  • Julkaistiin tiistaina 25.08.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2685 kertaa
  • Bändit:

Lauantainen Lutakko Liekeissä -festivaali keräsi noin 1200 kävijää eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aurinkoisesta säästä huolimatta katsojia riitti hyvin myös syyskautensa menestyksekkäästi avanneen Tanssisali Lutakon sisälavalla esiintyneille bändeille, joista suurimman tungoksen sai aikaan kotiyleisölleen esiintynyt death metal -yhtye Sotajumala.

Pihalavan kenties mielenkiintoisimmasta esityksestä vastasi kanadalainen proge-/metal-/hardcore-ryhmä Protest The Hero, joka sai hämärtyvässä elokuun
illassa runsaasti uusia suomalaisfaneja. Ulkona juhlat päätti itseoikeutetusti Maj Karma, joka osasi ottaa yleisönsä yhtä itsevarmoin ottein kuin Lutakossa niin monesti ennenkin. Monet jaksoivat Maj Karman jälkeen hikoilla vielä festivaalien viimeisenä esiintyneen Kakka-hätä 77:n pirteän punk-keikan loppuun saakka.

Lue koko julkaisu…

Sotajumala: Oikeutus.

  • Julkaistiin tiistaina 09.09.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2017 kertaa
  • Bändit:

Sotajumalan "Teloitus"-albumin etukansi. Kansitaiteessa valkoista taustaa vasten bändin logo mustalla kuvan yläosassa ja kuvan oikeassa laidassa verenpunainen ihmishahmon siluetti, jonka niskan takana lukee päätteellisellä kirjasimella, joka on kaltevoitu"Teloitus"-albumilta

Death metallia lietsova Sotajumala (www.sotajumala.fi) kuvasi huhtikuussa 2008 Vaasan seudulla tämän musiikkivideon kappaleestaan "Oikeutus". Biisi sisältyy edellisen vuoden puolella ilmestyneen "Teloitus"-albumin soittolistalle, jonka viimeinen värssy se on. Albumi kipusi lokakuussa Suomen virallisen albumilistan kärkisijoille — korkeimmillaan "Teloitus" viihtyi sijalla n:o 17. Pitkäsoitto purkitettiin Vaasassa tuottaja Hannu Koiviston kanssa. Rykäisy on seuraaja Sotajumalan debyyttiopukselle "Death Metal Finland". Debyyttialbumi ilmestyi alunperin vuonna 2004 Woodcut Recordsin julkaisemana, mutta siitä tehtiin viime vuoden lopussa uudistettu painos.

Lue koko julkaisu…

Sotajumala: Kuolintodistus.

  • Julkaistiin torstaina 01.11.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1477 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen ryhmäkuva Sotajumalan miehistä, joita kuvassa viisi kappaletta. Kuva on ruohonjuuritasolta suoraan ylöspäin. Ylhäällä taivasta ja pilviä. Vasemmalla tatuoituja sormiaan ojenteleva aurinkolasipäinen mies.Kuva: Terhi Ylimäinen

Death metallia rykivä Sotajumala (www.sotajumala.com) julkaisi syyskuun lopussa uuden musiikkivideon kappaleestaan "Kuolinjulistus". Kyseessä on samalla yhtyeen uudelta "Teloitus"-albumilta lohkaistun singlen nimi. Bändihän julkaisi aivan hiljattain uusimman pitkäsoittonsa, joka oitis alkoi kantamaan hedelmää Suomen virallisella albumilistalla. Kiekko on tällä hetkellä sijoittunut listan puolen välin paikkeille. "Teloitus"-albumi äänitettiin Vaasassa tuottaja Hannu Koiviston avustuksella.

Sotajumala on varmistettu yhdeksi esiintyjäksi ensi vuonna järjestettäville Finnish Metal Expo -messuille. Tapahtumaa vietetään Helsingissä helmikuun 15. päivä. Bändi esiintyy tapahtuman päälavalla.

Lue koko julkaisu…

Sotajumala: "Teloitus" ilmestyy 24.10.

  • Julkaistiin lauantaina 15.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1167 kertaa
  • Bändit:

Sotajumala-bändin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Fonttina kulunut ja tukeva versaali, jossa ensimmäinen 'a'–kirjain koristeltu aseen tähtäimellä.Perustettu vuonna 1998

On kulunut kolme vuotta siitä, kun Sotajumala (www.sotajumala.com) toi suomenkielisen death metalin suuremman yleisön tietoisuuteen "Death Metal Finland" -levyllään. Odottavan aika ehti tällä välin käydä useampaankin otteeseen pitkäksi, kunnes yhtye vihdoin viime heinäkuussa ilmoitti lukkiutuvansa studioon uuden täyspitkän äänityksiin. Lopputulos kantaa nimeä "Teloitus", ja sen julkaisee Woodcut Records 24. päivä lokakuuta.

Lue koko julkaisu…

Sotajumala: "Teloitus".

  • Julkaistiin keskiviikkona 18.07.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1584 kertaa
  • Bändit:

Sotajumala-bändin logo valkoisella mustaa vastaa tausten. Kirjaimet versaalein, 'o'–kirjaimen päällä jonkinlainen tuliaseista tuttu ristikkotähtäin.Suomenkielistä death metallia

Kotimainen dm-osasto Sotajumala (www.sotajumala.com) kertoo astuneensa äskettäin vaasalaiseen studioon yhdessä tuottaja Hannu Koiviston kanssa. Studiossa ryhmä ryhtyy työstämään Sotajumalan uran seuraavaa albumia, jolle on jo nimikin löytynyt: "Teloitus". Kiekko on tarkoitus saada julkaisukuntoon ennen kuluvan vuoden päättymistä. Singlekin julkaistaan jossain vaiheessa syksyä. Sotajumalan esikoisalbumi, "Death Metal Finland", ilmestyi Woodcut Recordsin kautta vuoden 2004 puolella. Levy sisältää 11 biisiä, joista ensimmäinen on intro.

Lue koko julkaisu…