Metallimusiikki.net

symfonia

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen symfonia liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin symfonia. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin symfonia liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Finnish Metal Expo 2011 Kaapelitehtaalla.

Tämän vuoden Helsingin raskaan musiikin tapaamistapahtuma, toisilta nimiltään Helsinki Metal Meeting ja Finnish Metal Expo, vietettiin viime viikonloppuna 17.–19.2. Helsingin Kaapelitehtaalla varsin hyvissä merkeissä. Esiintyjät olivat tänä vuonna vähemmän tunnettuja, mikä saattoi vaikuttaa tapahtuman suosion lievään laskemiseen suhteessa aiempiin tapahtumakertoihin. Tapahtumapaikalle kokoontui kuitenkin noin 3500 hevin ja raskaan rokin ystävää. Tunnelmaltaan tapahtuma oli edellisvuosiin nähden hieman laimeampi.

Suurimpia yleisömagneetteja olivat ruotsalainen powermetaljätti Sabaton, Stratovariuksen rippeistä koottu kotimainen Symfonia, sveitsiläinen doom–, black– ja death metal –vaikutteinen Triptykon, vuodesta 1968 pystyssä pysynyt hevipappayhtye Accept ja Suomen debyyttikeikan vetänyt Norjan punk-rokkimainen Kvelertak.

Lue koko julkaisu…

Symfonia: "In Paradisum".

  • Julkaistiin sunnuntaina 13.02.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2261 kertaa
  • Bändit:

Symfonian "In Paradisum" -debyyttialbumin etukannessa piirros futuristisesta suurkaupungista, jossa taivas on vaaleansininen ja rakennukset hohtavat violetteina. Kuvan etualalla kaksi alastonta siipiselkäistä ihmishahmoa ja niiden välissä bändin logo sekäJulkaistaan 1.4.2011

Monikansallinen melodista metallia tekevä Symfonia (www.symfonia.fi) laittoi hiljattain nimensä lähes maailmanlaajuiseen levytyssopimukseen, jonka soi Edel-levymerkki. Saksasta käsin toimiva levy-yhtiö edustaa bändiä Aasiaa lukuun ottamatta. Sopimus turvaa debyyttialbumin, nimeltään "In Paradisum", julkaisun 1. huhtikuuta. Symfonia on varustettu miesmuusikoilla, jotka ovat tehneet nimensä tunnetuksi soittamalla Angrassa, Stratovariuksessa, Helloweenissa ja Sonata Arcticassa. Superryhmä nauhoitti esikoisalbuminsa osittain Italiassa ja Suomessa sekä Ruotsissa. Jo ennen kuin studiosoitto saatetaan CD-formaattiin, Symfonia esittelee biisejään ääniklippien muodossa nettisivuillaan 25.2. alkaen. Biisejä ripotellaan yhtyeen kotisivuille joka perjantai. Sitäkin ennen Symfonian uusinta tuotantoa kuultaneen Finnish Metal Expossa, jossa bändi järjestää maailman ensi-iltansa perjantaina 18. helmikuuta.

Lue koko julkaisu…

Symfonia debyyttialbumia nauhoittamaan.

Melodista metallia tekevä Symfonia (www.symfonia.fi) aloittaa tänään torstaina ensimmäisen albuminsa äänittämisen. Levyä purkitetaan Ruotsissa Studio Megan tiloissa ja ensimmäisenä on vuorossa rumpuraitojen nauhoittaminen. Levylle ikuistetaan yhteensä tusinan verran biisejä. Debyyttialbumi ja ainakin kolme sitä seuraavaa julkaistaan aasialaisille markkinoille Japanista käsin toimivan Marquee Avalonin kautta, jonka kanssa bändi solmi hiljattain pitkän levytyssopimuksen. Symfonia neuvottelee levy-yhtiöiden kanssa albumin tuomisesta muualle maailmaan. Stratovariuksen, Helloweenin ja Sonata Arctican jäsenistä koottu metalliryhmä aikoo alustavasti julkaista esikoisensa 25. maaliskuuta 2011.

Lue koko julkaisu…