Ruotsin Kumlassa vuonna 1992 aktivoitunut doom metal -yhtye Memory Garden (www.memorygarden.net) solmi edellisvuoden marraskuussa levytyssopimuksen Metal Blade Recordsin kanssa. Sopimus turvaa nyt nimetyn "Doomain"-albumin julkaisemisen huhtikuussa. Bändin viides pitkäsoitto "Doomain" julkaistaan Euroopan alueella 15.4. ja seuraavana päivänä Pohjois-Amerikan alueella. Levyn nauhoittaminen päättyi viime vuoden lopulla. Sen miksasi Dan Swanö. Levymerkki pitää Memory Gardenin valttimerkkeinä mainioita kitaraharmonioita ja Stefan Berglundin puhdasta lauluääntä. Bändin hiljattain antaman kommentin mukaan tämän levyn nauhoittaminen sujui erittäin leppoisasti. He äänittävät valtaosan materiaalista oma studiossaan ilman hoppua.
Julkaistaan 29.4.2013
Brittiheviä soittava Satan (www.satanmusic.com) paljasti perjantaina 29.4. Euroopassa ja toukokuussa Yhdysvaltojen alueella ilmestyvän "Life Sentence" -albuminsa kansitaiteen. Kuvan piirsi Eliran Kantor, joka on tehnyt kuvituksia myös Sodomille, Testamentille sekä Hatebreedille. Samaa visuaalista tyyliä Satan on hyödyntänyt myös 30 vuoden takaisella debyyttialbumillaan. Heviyhtye lähtee kesällä festivaalikiertueelle tukeakseen "Life Sentence" -albuminsa sanomaa. Bändi uskoo levystä varmasti muodostuvan klassikkolevy. Sen biisit käsittelevät epäoikeudenmukaisuutta, kuolemaa, jälleensyntymää, kolmannen maailman politiikkaa ja raamatullisia asioita. Albumi purkitettiin syys–marraskuussa 2012 Newcastlessa sijaitsevan First Avenue S tudion tiloissa. Miksaaminen hoidettiin Italiassa.
Julkaistaan 15.3.2013
Vanhan koulun death metallin nimeen vannova turkulainen Torture Killer julkaisee neljännen albuminsa maaliskuun puolessa välissä. Synkän ja raskaan musiikin tuotanto saatiin hiottua kuntoon viime vuotisella "I Chose Death" -EP:llä ja samalla linjalla jatketaan. "Phobia"-kiekolla kalmalta löyhkäävä musiikki on ammentunut vielä aikaisempaa synkemmäksi unohtamatta Torture Killerin tavaramerkkiä; uskomatonta groovea. Bändi on tunnettu todella kovista kovista keikoista ja tokihan moottoritie on taas kuuma. Albumilla vierailemassa Six Feet Underin nokkamies Chris Barnes.
Yhtyeen kitaristi Jani Laine kertoo: Neljäs Torture Killerin albumi. Kovinkaan moni yhtye tässä genressä kotimaassamme ei ole selviytynyt näin pitkälle hajoamatta, muuttamatta tyyliään dramaattisesti tai yksinkertaisesti menettämättä luomisen poltettaan. Myös meillä tie on ollut välillä kivinen mutta siitä huolimatta… tässä me olemme. Intohimo tämän tyyliseen musiikkiin — old school death metalliin — on edelleen sisällämme ja tuosta intohimosta on ‘Phobia’ tehty.
Julkaistiin 4.2.2013
Käsiini eksyi tämä kiinnostava englantilaisen Heaven’s Basementin debyyttialbumi. Bändillä on jo keikkailua takanaan, ja muutenkin konseptit valmiina. Biisejä on saatekirjeen mukaan tehty varsin rockahtavan kosteissa tunnelmissa. Tyyli ei muutenkaan ole aivan perusmetallia. Lätty on äänitetty Los Angelesissa, tuottaja John Feldmanin johdolla. Mielenkiintoista, joten ryhdytäänpä kuuntelemaan!
Julkaistaan 22.3.2013
Ruotsalainen Hypocrisy (www.hypocrisy.cc) lähtee maaliskuussa kiertämään Eurooppaa tukiessaan sillä tavoin ensi kuukauden puolessa välissä ilmestyvän "End of Disclosure" -kiekkonsa markkinointia. Albumi ilmestyy Nuclear Blast Recordsin kautta ensin Euroopassa 22.3. ja 2.4. Pohjois-Amerikan alueella. Maaliskuussa Hypocrisy joutui perumaan keikkansa Australiassa, koska paikallinen keikkamanageri ei kyennyt toimittamaan lentolippuja eikä työviisumeja kengurumaan keikkoja varten. Metalliryhmän tarkoitus on aloittaa uusi kiertue albumin julkaisujuhlan muodossa perjantaina 22. maaliskuuta esiintymällä Ruotsissa sijaitsevan Klubbenin lavalla. Illanviettoon osallistuvat myös Overture sekä The Curse.
Julkaistaan 19.4.2013
Kalevalasta usein biiseihinsä ideat hakevat Amorphis tuo uransa 11. studioalbumin esiin huhtikuussa. Huhtikuussa yhtye soittaa myös koko "Circle"-levynsä biisit yleisölle. Erityinen julkaisujuhla koetaan 25.4. Helsingin Circuksessa. Albumi puolestaan ilmestyy jo muutamaa päivää sitä ennen, perjantaina 19. huhtikuuta, Nuclear Blast Recordsin kautta. Se nauhoitettiin osittain Hollolassa, osittain Helsingissä. Kiekon lopullinen kansitaide paljastettiin tammikuun lopussa ja sen jälkeen on varmistettu, että "Circle" ilmestyy kappalemäärältään rajoitettuna erikoispainoksenakin; CD:n ja DVD:n sisältävänä digibook-versiona. Se sisältää albumin tekemisestä kertovan dokumenttielokuvan sekä musiikkivideon "Nightbird’s Song".
Julkaistaan 22.3.2013
Helsinkiläinen peikkometalliyhtye Finntroll (www.finntroll.net) tuo maaliskuun aikana Suomeen kuudennen albuminsa. Albumi ilmestyy Suomen alueella 22.3., muualla Euroopassa muutamaa päivää myöhemmin ja Yhdysvaltojen fanien ulottuville se saapuu huhtikuun alussa. Trollitiimin uutukainen on seuraaja vuoden 2010 "Nifelvind"-albumille. Yhtye nauhoitti uuden levynsä Helsingissä Sonic Pump Studion tiloissa. Bändi tuotti levyn omatoimisesti Henri "Trollhorn" Sorvalin johdolla. Myös ohessa näkyvä kansitaide on toteutettu ilman mainittavaa ulkopuolista tukea: graafikan loihti kitaristi Samuli "Skrymer" Ponsimaa. Yhtyeen mukaan tämä albumi on kovan puurtamisen tulos Finntrollin pyrittyä luomaan omanlaistaan musiikkia ja koettaen samalla hakea metallimusiikissa epätyypillisiä soundeja sen mukaan.
Julkaistaan 22.2.2013
Stratovarius (www.stratovarius.com) laittoi nettisivujensa kauppaan ennakkotilattavaksi myöhemmin helmikuussa ilmestyvän "Nemesis"-uutukaislevynsä. Se on ensimmäinen Stratovariuksen levy, jossa rumpalina kuullaan bändiin viime kesänä liittynyttä Rolf Pilveä. Albumilta leikattiin ensimmäiseksi singleksi "Unbreakable". Se ilmesty 25. tammikuuta. Albumi ilmestyy Euroopan suunnalla ensi viikon perjantaina, 22. helmikuuta. "Nemesis" tulee olemaan vuodesta 1984 lähtien toimineen Stratovariuksen 14. pitkäsoitto. Kiekosta tehdään kaksi eri painosta; 11 biisin perusversio ja 13 kappaleen erikoisempi vaihtoehto.
Julkaistaan 22.3.2013
XIII (www.xiiiband.com) on uusi tulokas maamme metallikentässä. Uusi siitä syystä, että vaikka Kristian Juuso ja Petteri Lammassaari perustivat bändin jo 2000-luvun alkuhämärissä, on sen debyytti käsillä vasta nyt. Kiekon nimi on "Helltongue" ja sen julkaisee Inverse Records.
XIII:n musiikki pitää sisällään groove metal -elementtejä Panteran hengessä, mutta vaikutteita on otettu muistakin suunnista. Thrash- ja hardcore-tuulahduksia voi myös löytää XIII:n raivokkaasta ulosannista. 1990- ja 2000-lukujen tunnelma on vahva — tällaiset bändit ovat harvassa tänä päivänä!