Teksasin death metal –yhtye Devourment laittoi Relapse Recordsin nettikauppaan ennakkotilattavaksi seuraavan studioalbuminsa, helmikuussa eri puolilla maailmaa ilmestyvän "Conceived in Sewage" –kiekon. Albumi julkaistaan ensimmäiseksi yhtyeen kotimaassa 19.2. ja sen jälkeen 22.2. Saksassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Luxemburgissa, jälkeen jälkeen 25.2. Euroopan alueella Suomea myöten. Teoksesta tehdään digitaalisen vaihtoehdon lisäksi CD- ja LP-painokset. Dallasista käsin operoiva Devourment julkisti edellisen täyspitkän plattansa vuonna 2009. Sitä on seurannut yksi DVD ja split-levy. Uutukaisella kuullaan noin 35 minuuttia kuolonmetallia, joka Devourmentin keulahahmon Mike Majewskin mukaan kyntää syvimmällä kuin aikaisemmat opukset. Kiekko on intensiivisin ja rakenteellisesti huolitelluin luomus tältä bändiltä.
Julkaistaan 12.2.2013
Metalcorea soittava Bullet For My Valentine (www.bulletformyvalentine.com) kertoo seuraavan "Temper Temper" -nimisen albuminsa olevan ennakkotilattavissa yhtyeen kotisivujen kautta. Kiekon kansitaide, oikealla puolen näkyvä verikäsikuvitus, paljastettiin suurelle yleisölle eilen torstaina. Pitkäsoitto ilmestyy helmikuussa. Yhtyeen virallisesta nettikaupasta albumin ennakkoon tilanneet fanit saavat ilmaisen singlen, joka on samalla albumin nimikkokappale. Pitkäsoiton kappalelista sisältää versiosta riippuen 10 tai jopa 14 muuta rallia. Albumin deluxe-painos pitää sisällään kolme bonusraitaa. Lisäksi japanilaisille tarjotaan bonuskappaletta "Playing With Fire".
Julkaistaan 18.2.2012
Saksalainen black metal -yhtye Nebelkrähe tuo helmikuussa 2013 Mighty Musicin / Target Distributionin toimesta uuden albumin, noin 60 minuutin pituisen "Lebensweisen"-luomuksen. Edellisvuoden syyskuussa yhtyeeltä ilmestyi omakustanteinen singlelevy "Der Flaneur" neljällä biisillä varustettuna. Se saattoi tuoda yhtyeelle levytyssopimuksen Mighty Musicilta. Bändiltä on singlen ja vuonna 2007 esiin pullahtaneen demolevyn lisäksi ilmestynyt yksi albumi, "Entfremdet", kesäkuussa 2009. Senkin Nebelkrähe julkaisi omakustanteena. Bändin mukaan uutukainen on monipuolinen ja hyvin omintakeinen yhdistelmä perinteistä bläkkistä ja muiden tyylisuuntien aineksia.
The Man-Eating Tree (www.themaneatingree.com) aloitti vuoden 2013 uutisoimalla kokoonpanossaan tapahtuneesta muutoksesta, sillä vokalistin virkaa hoitanut Tuomas Tuominen ei enää jatka bändissä. Tähän tulokseen päädyttiin musiikillisten ja muiden tekijöiden vuoksi, vaikkakaan suurempaa draamaa siihen ei liity eikä bändi koe tarpeelliseksi selitellä tätä asiaa sen tarkemmin. The Man-Eating Tree tulee jatkamaan toimintaansa uuden laulajan kera kunhan aika on sopiva. Nyt ryhmä lataa akkujaan. Bändillä on jo uusi albumi sävellettynä ja treenattuna, mutta sitä ei aiota julkaista ainakaan lähitulevaisuudessa.
Julkaistaan alkuvuodesta 2013
Power metallia takova australialaisyhtye Dragonsclaw (www.dragonsclawband.com) aikoo tuoda alkuvuoden kuluessa esiin "Prophecy"-debyyttialbumin seuraajan, eeppiseksi ja aggressiiviseksi kutsumansa "Judgement Day" -kiekon. Bändi kertoo Acceptille ja Bangalore Choirille töitä tehneen David Reecen käyneen vierailemassa biisissä "Watching My Every MOre", jossa hänen kuullaan laulavan. Lisäksi Virgin Steelen Jack Starr soittaa kitarasoolon biisissä "Battle Cry" sekä Cursing Stonen Natalie Whitton osallistuu kuorolauluosuuteen "Fear"-kappaleessa. Dragonsclaw ei vielä ole kertonut uutukaisensa julkaisupäivää eikä -kuukautta.
Black metal -yhtye Dark Funeral (www.darkfuneral.se) kiittää fanejaan kuluneen vuoden aikana bändille osoitetusta tuesta. Yhtye aikoo jatkaa toimintaansa normaaliin tapaan ensi vuonnakin, tosin 20-vuotisen uran juhlallisuuksien kera. Niihin lukeutuu juhlalevyjen julkistaminen. Vielä ei ole tiedossa, tarkoittaako yhtye vanhojen kiekkojen uusintapainoksia vai uuden materiaalin julkaisemista. Bändi aloitti toimintansa Tukholmassa vuonna 1993. Viime vuoden aikana Dark Funeralin kokoonpanossa koettiin muutoksia, kun vokalisti Magnus "Masse" Brogerg lopetti bändissä toimimisen. Hänet korvattiin Steve "Nachtgarm" Marbsilla. Toinen uusi tulokas on basisti Tomas "Zornheym" Nilsson. Kokoonpanossa koettujen uudistusten lisäksi bändi jätti Regain Recordsin taakseen ja solmi yhteistyösopimuksen Century Media Recordsin kanssa. Century Media Recordsin kanssa solmittu sopimus kattaa seuraavien kolmen Dark Funeralin pitkäsoiton julkaisemisen.
Julkaistaan 29.3.2013
Power metallia soittava skotlantilaisyhtye Gloryhammer (www.gloryhammer.com) tuo maaliskuun lopussa esikoisalbuminsa "Tales from the Kingdom of Fire" kuultavaksi kahtena eri painoksena. Perusversio sisältää tasan 10 biisiä ja erikoisempi myös bonuskappaleen "Wizards!" soittolistan lopussa. Debyyttialbumi, konseptialbumi, sijoittuu kuvitteelliseen keskiaikaisen Skotlantiin, jossa magia ja noituus jylläävät. Albumi kertoo Angus McFifen eeppisestä sodasta pahaa velhoa, Zargotraxia, vastaan hänen yrittäessään tuoda vapauden Dundeen asukkaille. Gloryhammer kertoo edustavansa sankarihenkisen fantasiavoimametallin suuntausta. Bändi on Christopher Bowesin viimeisin bändiprojekti. Hänet tunnetaan parhaiten piraattimetallibändi Alestormista.
Julkaistaan alkuvuodesta 2013
Brasilialainen Frost Despair paljasti joulukuun ensimmäisenä päivänä maanmiehensä Marcelo Vascon luoman kansitaiteen "Surreal"-albumiaan varten. Vasco on aikaisemmin kuvittanut Dimmu Borgirin, Keep of Kalessinin, Dark Funeralin ja Chrome Divisionin äänitteitä. Bändi kertoo albuminsa sävellystyöhön haetun vaikutteita kristittyjen pyhästä kirjasta, Richard Dawkinsin ja Carl Saganin ajatuksista sekä ateismista. Taidepuoleen innoitusta haettiin surrealismista. Front Despairin keulahahmo ja biisintekijä Odommok kertoo "Surreal"-levyn olevan ehkä erilaisten klassisen musiikin elementtien johdosta täysin erilainen kuin bändin aikaisempi albumi. Kiekko ilmestyy ensi vuoden alussa. Levyn soittolista sisältää 10 tai 12 biisiä versiosta riippuen.
Kivenlahti Rockiin, Sauna Open Airiin ja Nummirockiin jo hyvissä ajoin kiinnitetty Children Of Bodom (www.cobhc.com) aloittaa nyt seuraavan studioalbuminsa nauhoittamisen rumpuraitojen purkittamisella. Bändin rumpali Jaska Raatikainen tiedotti torstaina järjestetyn viimeiset bänditreenit ennen tositoimiin ryhtymistä. Hän on vakuuttunut uusien biisien mahtavuudesta — niissä on pala black metallia, hevimetallia, vanhan liiton kuolonmetallia ja myös melodioita, sooloja sekä muita hyvän albumin aineksia on kuultavissa. Children Of Bodomin seuraavan albumin biisien säveltäminen päättyi hieman ennen joulua.
Julkaistaan 25.1.2013
Saksan Majesty (www.majesty.metal.de) paljasti julkaisevansa uuden albumin ensi vuoden alussa. Sen sanomaa ruvettiin pohjustamaan keskiviikkona, kun kiekon nimikkokappaleeseen "Thunder Rider" kuvattiin musiikkivideo ja laitettiin YouTubeen katsottavaksi. Tähän mennessä elokuvaohjaaja Dirk Behlaun visioima lähes viisiminuuttinen musiikkivideo on saanut tuhatkunta katselukertaa. Metalliryhmä julkistaa "Thunder Rider" -voimalevynsä tammikuun alussa ja lopussa hieman eri puolilla Eurooppaa; Saksan, Itävallan ja Sveitsin fanit saavat levyn ulottuvilleen 4.1. ja muu manner 25.1. Yhtyeen mukaan uuden albumin raidoista joka ainoa on erinomainen, maata järisyttävä, taistoon kutsuva heavy metal -biisi.