Kanadan Merkabah (www.merkabah.ca) laittoi viime viikolla nettiin katsottavaksi ensi vuoden alussa ilmestyvän "Ubiquity"-albuminsa teaserin. Yhtye oli vienyt jo alkuvuodesta levynsä luomisprosessin pääasiassa valmiiksi niin, että vain naissolisti Jacinthen osuudet puuttuivat. Kiekkoa nauhoitettiin Wild Studion tiloissa, jossa bändin rumpali Nick Bilodeau hoiti ensimmäiset ääniraitojen nauhoitukset. Levyn biisejä työstettiin vuoden ajan. "Ubiquity" tulee olemaan ryhmän järjestyksessä kolmas pitkäsoitto ja se julkaistaan jossain vaiheessa ensi vuoden alkua. Merkabahin edellinen levy, "The Real of All Secrets" , saapui ihmisten ilmoille viisi vuotta sitten.
Julkaistaan 1.3.2013
Saksalainen death metallia ja grindcorea keskenään sekoittava Milking the Goatmachine (www.milkingthegoatmachine.com) tuo maaliskuussa kuunneltavaksi konseptialbumilla "Stallzeit" sellaisia biisejä kuin "When A Goat Loves A Woman" sekä "Goatriders In The Sky". Mukana on myös biisi utaretulehduksesta, yksi cover-biisi Motörheadilta ja luultavasti jotain vajan ympärille sijoittuvaa musisointia. NoiseArt Recordsin kautta julkaistava "Stallzeit" sisältää 16 biisiä. Niistä Motörheadin cover-biisi "Ace Of Spades" on laitettu kuunneltavaksi rytmiryhmän YouTube-kanavalle. Bändi uskoo tällä julkaisullaan asettavansa uudet standardit jollekin. Levyllä lupaillaan kuultavan raskasta, massiivista riffittelyä, mielipuolista grindiä ja kuolonmetallia, jonka ensiluokkainen tuotantojälki kruunaa.
Yhdysvaltalainen Mike Scaccia, joka toimi uransa varrella useissa ryhmissä, kuten Ministryssä, Rigor Mortisissa ja The Revolting Cocksissa kitaristina, menehtyi 47-vuotiaana viime lauantaina. Muusikon alustavaksi kuolinsyyksi on arveltu strobovalojen laukaisemaa sairaskohtausta. Hän oli esiintymässä Teksasissa sijaitsevassa The Rail Clubissa Rigor Mortis -yhtyeensä kanssa, kun hän odottamatta vajosi elottomana maahan. Mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa häntä ei kuitenkaan enää kyetty virvoittamaan. Keikka oli Rigor Mortisin vokalistin, 50 vuotta täyttäneen Bruce Corbittin syntymäpäiväkeikka. Scaccia toimi Rigor Mortisin parissa vuodesta 1983 lähtien. Myöhempinä vuosina hän toimi muun muassa Al Jourgensenin tähdittämän Ministryn kitaristina.
Kuva: Jouni Kautto
Stoner rockin pioneeri Monster Magnet ulotti kiertueensa myös Suomeen. Bändi piti harvinaislaatuisen iltapäivään sijoittuvan keikkansa My Sleeping Karman lämmittelemänä. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta Tavastialle kertyi täysi tupa kuulijoita, ja psykedeelisen metallin ystäviä. Seuraavassa yhteenveto siitä miltä bändi kuulosti. Jutun lopussa on myös valokuvia.
Kuvassa Thyrfing vuonna 2012
Vuonna 1995 perustettu Thyrfing (www.thyrfing.com) kertoi perjantaina odotetun uuden albuminsa valmistuneen. Jens Bogren viimeisteli levyn Ruotsin Örebrossa sijaitsevassa Fascination Street Studiossa. Luomus julkaistaan keväällä 2013 nimellä "De Ödeslösa". Nimi tarkoittaa jotakin, joka on vailla kohtaloa. Luomuksen yksityiskohtia paljastetaan seuraavina viikkoina. Paljastamista odottavat kansitaide, lopullinen biisilista ja julkaisupäivämäärä. Lokakuussa Thyrfingin väki vei päätökseen levynsä kitararaitojen uunittamisen, jolloin bändi paljasti "De Ödeslösa" -albumilla kuultavasta materiaalista osan olevan jopa neljän vuoden ikäistä.
Sinfonista metallia tekevä Amberian Dawn (www.amberiandawn.com) uutisoi löytäneensä hyvin lahjakkaan laulajan; vokalistin taustoja omaavan Päivi "Capri" Virkkusen. Rokkilaulajan hommia studiossa ja livenä tehnyt muusikko tuo Amberian Dawnin tyyliin uudenlaista tyyliä ja tunnetta. Bändi on jo nauhoittanut vokalistinsa kanssa runsaasti uransa valittuja paloja. Noin 75 prosenttiyksikköä yhtyeen parhaista biiseistä julkaistaneen uudelleen Caprin äänellä tähditettynä. Kappaleita ehostetaan myös Mikko P. Mustosen virittäessä niiden orkestraalisia osuuksia. Hän myös miksaa uuden albumin. Levyn yksityiskohtia, kuten julkaisupäivämäärä ja kansitaide sekä biisilista paljastetaan myöhemmin.
Juhannuksen perinteikkäin metallifestari Nummirock avaa pelin raskaalla kädellä. Lavalle astelee ruotsalainen viikinkimetalliyhtye Amon Amarth sekä kotimaista vauhtia ja soittotaitoa tarjoileva vientitykki Children of Bodom.
Kotimaista osaamista melodisen metallin osalta jatkaa pitkään uutukaistaan odotuttanut Wintersun sekä lavakarismaa uhkuva Ensiferum. Mukana ovat myös juhannustunnelmaan loistavasti sopivat Ghost Brigade ja kesän ainoan keikkansa Nummijärvellä soittava Insomnium. Vauhtia juhannukseen tuovat juuri uudet albuminsa julkaisseet Pain Confessor ja Mors Principium Est, kuten myös keväällä tuoreen albumin julkaiseva Nicole. Metalliväelle entuudestaan tuttuja nimiä löytyy myös yhtyeestä nimeltä Sons of Aeon, jonka tammikuussa julkaistava levy on jo nyt kerännyt kiitettäviä arvosteluja alan medioissa. Railakkaan juhannuksen kunniaksi kunnon humpat tarjoilee pari vuotta sitten jättiyleisön päälavan eteen kerännyt Eläkeläiset. Lisää esiintyjiä julkaistaan talven ja kevään mittaan.
Interaktiivisiin nettikeikkoihin erikoistunut LiveMusicStage uhmaa mayojen maailmanlopun ennustuksia osuvasti apokalyptisella vaihtoehtometallilla. Suomalaisen death metal -taivaan vimmainen musta tähti Medeia juhlistaa kymmenvuotista uraansa vuoden ainoalla sisäkeikalla Tampereen Klubilla perjantaina 21. joulukuuta. Koko esiintymisen voi katsoa netissä 5 euron lippua vastaan, mutta tarjolla on myös yhtyeen synttäribileiden kunniaksi kymmenen ensimmäisen minuutin ilmaiskatselu.
Hyvinkäällä 24.&ndash,25. toukokuuta järjestettävä SteelFest Open Air 2013 on syksyn mittaan tehnyt useita kovan luokan julkistuksia. Tänään lyötiin lisää löylyä esittelemällä kahdeksan uutta nimeä. 20-vuotisjuhlakiertueella keikkaileva Itävallan ylpeys Belphegor tarjoilee mustaakin mustempaa death metallia. Kotimaista murjotusta puolestaan edustavat mm. Baptism, Urn, Skirmish, Purtenance ja Flame.
Harvinaisempaa herkkua sen sijaan on luvassa kun haudasta nostetaan ylös kaksi jo kuopattua thrash-legendaa: National Napalm Syndicate ja Necromancer. Jälkimmäinen on vuonna 1986 perustettu hyvinkääläisyhtye jota ei montaa kertaa ole lavoilla nähty sitten 90-luvun alun. Samana vuonna aloittanut pudasjärveläinen NNS on luvannut soittaa SteelFesteillä vain ja ainoastaan ensimmäisen albuminsa alkuperäisellä vokalistillaan.
Amerikkalainen Job For A Cowboy, kanadalainen Beneath The Massacre ja saksalainen War From A Harlot’s Mouth tähdittävät äärimmäisen raskaan musiikin konserttikiertuetta Bonecrusher Festiä, joka saapuu Helsingin Nosturiin maaliskuun 25. päivä. Muut tässä erittäin kansainvälisessä mm. teknistä death metallia, metalcorea ja deathcorea tarjoilevassa konserttipaketissa nähtävät yhtyeet ovat ranskalaiset Gorod ja As The Burn sekä australialainen Make Them Suffer. Tapahtumaan myydään lippuja Tiketistä alkaen 21,5 € hintaan ja ovelta 23 eurolla. Lipunmyynti alkaa perjantaina 21.12.2012. Maanantai-illaksi ajoittuva tapahtuma on osittain ikärajaton ja täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.