Huomioi, että tämä on sivu 281 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Julkaistaan 28.1.2009
Brittein saarilta kotoisin oleva Napalm Death (www.napalmdeath.org) nakkaa esiin uuden studioalbuminsa, nimeltään "Time Waits For No Slave", tänne Suomeen kuluvan kuukauden 28. päivä. Albumi julkaistaan Century Median avulla tammikuun aikana myös muualla Euroopan alueella. Yhdysvaltoihin kiekko leviää vasta 10. helmikuuta. Grindcore-kopla on laskenut koko albumin kuunneltavaksi ennakkoon MySpace-sivujensa musiikkisoittimeen. Albumi nauhoitettiin tuottaja Russ Russellin seurassa. Sen rumpuraidat ikuistettiin erikseen Parlour Studioilla, mutta kitarat, basso ja laulu nauhoitettiin Walesin mannuilla sijaitsevan Foel Studion tiloissa. "Time Waits For No Slave" -levyn kansitaiteen toteutti graafikko Mick Kenney.
Ranskan Mondevillessa majaileva black metal -yhtye Blut aus Nord ilmoittaa saaneensa nyt valmiiksi seuraajan 12 vuotta sitten julkaistulle studioalbumille "Memoriea Vetusta". Uuden albumin nimeksi annettiin "Memoria Vetusta II — Dialogue With The Stars". Se julkaistaan Candlelight Recordsin kautta 23. päivä helmikuuta kuluvana vuonna. Kolmihenkisen bändin vokalisti-kitaristi Vindsval kertoo uusimman albumin olevan bändille erittäin tärkeä. Levylle on sävelletty muusikon mukaan samanlaisia majesteettisia biisejä, joita kuullaan "Fathers Of The Icy Ages" -julkaisulla. Vindsvalin kertoman mukaan uusimman pitkäsoitolla ei tulla kuulemaan lainkaan industrial-henkistä menoa. Levyä hän luonnehtii eeppiseksi, massiiviseksi, tekniseksi ja progressiiviseksi black metal -albumiksi.
Kansikuva: Mottla Art
Alankomaalainen brutaalia kuolonmetallia mättävä Supreme Pain kastoi uusimman albuminsa nimeksi "Nemesis Enforcer". Albumi on seuraaja debyyttilevylle "Cadaver Pleasures", jonka bändi julkaisi huhtikuussa 2008 yhdysvaltalaisen Comatose Musicin kautta. Uuden studioluomuksen yhtye tulee julkaisemaan todennäköisesti alkukesän aikana Slovakiasta käsin toimivan Metal Age Productionsin avustuksella. Pitkäsoiton biisilistaa ei ole vielä kerrottu. Supreme Painin joukot marssivat studioon helmikuun alussa nauhoittamaan kiekkoaan tuottaja Jorg Ukenin kanssa. Levy purkitetaan saksalaisen Soundlodge Studion tiloissa. Ääninäytteitä yhtyeen aikaisemmasta tuotannosta löytyy ryhmän MySpace-sivuilta.
Bändi solmi yhteistyösopimuksen slovakialaisen Metal Age Productionsin kanssa lokakuussa 2008.
Kuvassa bändin logo
Ruotsalainen The Cold Existence (www.thecoldexistence.com), joka aikooo soittaa melodista death metalliaan tänään illalla Seinäjoen Bar 15:n tiloissa, julkaisee levymerkki Colony Recordsin avustuksella uusimman studioalbuminsa maaliskuussa. Yhtye on nimennyt levynsä "Sombre Gates". Se julkaistaan Euroopassa 13.3., mutta Irlannissa ja Iso-Britanniassa vasta 16. maaliskuuta. Yhdysvalloissa levy julkaistaan päivää myöhemmin. Bändin mukaan uusi albumi edustaa sellaista mustanpuhuvaa metallimusiikkia, joka muistuttaa Dissectionin tarjoamaa musiikkia, mutta myös ajoittain samankaltaisuuksia Behemothiin, Nileen, Hypocrisyyn ja legendaariseen At The Gatesiin on aistittavissa.
The Cold Existence solmi levytyssopimuksen Kolony Recordsin kanssa lokakuussa 2008. Sopimuksen ensimmäinen hedelmä on "Somber Gates".
Albumi syksyllä 2009
Saattometalliyhtye Saattue (www.saattue.net) nauhoittaa toisen albuminsa huhtikuussa 2009. Albumi tulee olemaan luonnollista jatkumoa debyyttialbumi Jäähyvästin raskaalle, synkälle ja moniulotteiselle äänimaisemalle. Albumi nauhoitetaan Jarno Hännisen D-Studiolla ja sen julkaisee Spikefarm Records. Julkaisuajankohta tulee sijoittumaan alkusyksyyn 2009.
Saattueen debyyttialbumi "Jäähyvästi" ilmestyi tammikuussa 2008. Yhtyeen musiikissa yhdistyy suomenkieli, sekä hidas, tunnelmallinen ja tuhoisan raskas metallimusiikki. Painostavan soundin ohella, Saattueen tunnusmerkeiksi ovat muodostuneet mielensyövereihin soimaan jäävät kertosäkeet.
Brittiläinen doom metal -bändi My Dying Bride (www.mydyingbride.org) julkaisee 23. maaliskuuta 2009 studioalbuminsa "For Lies I Sire" Peaceville Recordsin kautta. Uusi albumi on seuraaja vuonna 2006 ilmestyneelle "A Line of Deathless Kings" -kiekolle. Bändi käytti uudenkin levynsä tuottajana Magsia, joka on työstänyt My Dying Briden musiikki useita kertoja aikaisemminkin. Brittibändin uran jo kymmenes albumi on bändin hiljattain medialle antaman lausunnon mukaan paras tähänastisista, kuten sopii odottaakin, sillä levyllä yhdistyy niin vanha kuin uusikin MDB-tyyli. Albumilla kuultavat viuluosuudet ovat ryhmän kertoman mukaan kuin henkäys menneestä.Samalla uudet kitarariffit ja lauluosuudet näyttävät tietä kohti tulevaisuutta. Bändin vokalisti Aaron Stainthorpen lausunnon mukaan "For Lies I Sire" on depressiivisin albumi, jonka My Dying Bride on kuunaan luonut.
Uusimaalainen metallibändi Amoral (www.amoralweb.com), joka koppasi hiljattain kainaloonsa Ari Koivusen hoitamaan vokalistin virkaa, tulee julkaisemaan uuden singlen tulevalta albumiltaan 11. helmikuuta. Singlen nimi on "Year Of The Suckerpunch". Singleviisun kirjoitti ja sävelsi kitaristi Ben Varon. Kyseisen kappaleen lisäksi julkaisulla kuullaan Amoralin tulkinta Misfitsin biisistä "Dig Up Her Bones", jossa Idols-kilpailun voittanut Ari Koivunen hoitaa lauluosuudet. Esikoissingle tulevalta pitkäsoitolta lasketaan huomenna 16. päivä radioaalloille soitettavaksi Suomessa. Amoralin joukot eivät ole vielä tähän mennessä kertoneet sanallakaan uuden albuminsa nimestä. Kiekko nauhoitettiin Hämeenlinnassa sijaitsevan Sound Supreme Studion tiloissa. Sitä miksataan tällä hetkellä. Levytysuransa neljännen albumin yhtye haluaa julkaista jossain vaiheessa toukokuuta.
DVD:n kansikuva
Suomenkielisen modernin metallin ykkösnyrkki Nicole (www.nicoleband.com) julkaisee uuden DVD:n 11.2. "Nicole X" -nimeä kantava tuotos kuvattiin bändin 10-vuotissynttäreillä loppuunmyydyllä Seinäjoen Rytmikorjaamolla. "Nicole X" sisältää mm. maratonimittaisen 18 biisiä koko uran varrelta käsittävän keikan, kiertuedokumentin ja muita extroja. Lavalla nähtiin myös Nicolen entisiä jäseniä soittamassa vanhoja klassikoita, sekä vierailijoina Saran Joa Korhonen ja Rotten Soundin Keijo Niinimaa. DVD on tuttua Biotech Records -laatua 5.1-soundeilla, ja se tarjoaa nyt mahdollisuuden päästä entistä lähemmäs autenttista Nicole-keikkakokemusta mosh pit -kameran myötä. Tällä keikalla kun ei iskuja säästelty! Maistiaisia DVD:stä on ollut tarjolla yhtyeen Myspace-sivuilla jo 14.1. alkaen.
Raskasmetallia soittava Wainas on julkaissut uusimman "Tuomio"-EP:n ilmaiseksi nettisivuillaan. Wainas on Kanttori Wainaan alkuunpistämä, luotsaama ja yhdenmiehen kokoonpanolla häärivä raskaampaa metallimusiikkia suoltava orkesteri Lappeenrannasta. Uutukainen "Tuomio"-EP sisältää raksaasti jyräävää metallia 3 biisin ja noin 24 minuutin edestä. Kyseisen ongelmajätteen voi ladata itselleen osoitteesta www.wainas.net.
Wainaksen uuden EP-julkaisun musiikkia kuullaan ukrainalaisen Boyanov Gimnin joulukuussa 2008 julkaisemalla split-kiekolla, jossa on biisejä suomalaisbändin lisäksi Hukkunud Hingediltä sekä S.O.M.:ltä.
Kuvassa Beleth
Espanjalainen ulkoisesti näyttävä metalliryhmä Noctem (www.noctem.es) tulee julkaisemaan levytysuransa ensimmäisen täyspitkän loitsun, nimeltään "Divinity", huhtikuun aikana täällä Euroopan alueella. Albumi julkaistaan myös Yhdysvalloissa itävaltalaisen levy-yhtiö NoiseHead Recordsin avittamana. Kiekko sisältää yhteensä 11 biisiä, joista koostuu Noctemin hahmottelema konsepti kadonneesta Atlantiksesta. Bändin ensimmäisellä studioalbumilla kuullaan vierailevana muusikkona kahta metallipiireissä tuttua naamaa, nimittäin Septicfleshin sekä Chaostarin tiimistä tuttua Christos Antoniuta ja Forever Slaven joukoissa soittavaa Lealia. Noctemin sakki tekee tällä hetkellä pitkää päivää Wienissä, Itävallassa, jossa albumin nauhoitusurakka käynnistyi 13. päivä kuluvaa kuukautta. Bändi on järjestänyt studioaikaa jokaiseksi päiväksi ajalle 13.–17. tammikuuta.