Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 284 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

God Forbid: "Earthsblood".

  • Julkaistiin tiistaina 30.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 739 kertaa
  • Bändit:

Ilmestyy 16.2.2009God Forbidin albumin "Earthsblood" etukannessa piirros siivekkäästä enkelimäisestä olennosta, jolla ei ole kasvoissa suuta, silmää tai sieraimia lainkaan. Olennolla pienet höyhensiivet, käärmeitä hiuksinaan ja alaosassa mustia lonkeroita, joiden päällä Go

Yhdysvaltojen New Jerseystä kotoisin oleva metalliryhmä God Forbid (www.godforbid1.com) tulee julkaisemaan täällä Euroopan alueella uuden studioalbuminsa Century Media Recordsin kautta 16.2.2009. Kiekko, jonka nimi on "Earthsblood", julkaistaan bändin kotiseudulla vasta helmikuun 24. päivä. Metallibändi tulee juhlistamaan pitkäsoittonsa ilmestymistä järjestämällä Yhdysvaltojen Teksasissa kuuntelu- ja lehdistötilaisuuden 15. helmikuuta. Ilmaisessa musiikkitapahtumassa esitellään suurelle yleisölle median edustajien välityksellä "Earthsblood"-levyn antia. Paikalle saapuvilta lehdistön edustajilta edellytetään ennakkoon hankittua lehdistöpassia, joilla voi päästä juttelemaan kasvotustenkin God Forbidin jäsenten kanssa.

Lue koko julkaisu…

Requiem: "Infiltrate... Obliterate... Dominate".

  • Julkaistiin maanantaina 29.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 920 kertaa
  • Bändit:

Uusi albumi valmisRequiemin joukkioon kuuluu neljä mieshenkilöä, jotka seisovat ulkoilmassa kaatopaikalla mullan ja suurten roskakasojen edessä. Kuvan hepuista osalla pitkät hiukset, osalla kaljut. Parilla jampalla mustaa vaatetta yllään, mutta osalla maastohousut ja hihat

Sveitsiläinen kuolonmetallia soittava Requiem (www.requiem-net.com) sai pari päivää sitten valmiiksi studioalbuminsa "Infiltrate… Obliterate… Dominate" äänitystyöt ja viimeistelyvaiheet päätökseen. Albuminsa sveitsiläiset loivat Saksan Borgentreichissa sijaitsevan Stage One Studion syövereissä tuottaja Andy Classenin hellässä huomassa. Requiemin uusi rykäys on seuraaja vuonna 2007 esiin raahatulle "Premier Killing League" -levylle. Uusimman pitkäsoittonsa death metallistit nauhoittivat erittäin tiiviin äänitysjakson aikana, sillä kiekon kappaleiden purkittaminen käynnistyi 8. päivä kuluvaa kuukautta ja päättyi 26.12. Bändin mukaan levyllä kuullaan 11 biisiä, joissa on muutamia musiikillisia ja sanoituksellisia yllätyksiä luvassa. Levyn kansitaiteen loi Thomas Ewerhard.

Lue koko julkaisu…

Wardruna: "Runaljod — gap var Ginnunga".

  • Julkaistiin sunnuntaina 28.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1538 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 19.1.2009Wardrunan debyyttialbumin "Runaljod" etukannessa vaaleansininen ja kulunut, nuhjuinen, tausta. Kuvan keskellä punaisella maalattu selittämätön riimu.

Norjan Bergenistä kotoisin oleva Wardruna (www.wardruna.com) aikoo julkaista ensi vuoden tammikuussa uransa ensimmäisen albumin. 19.1. ilmestyvä norjankielinen albumi on nimeltään "Runaldjod — gap var Ginnunga" ja sen julkaisusta vastaa Indie Recordings. Entisen Gorgoroth-yhtyeen rumpali Kvitfarnin johtama yhtye kertoo tulevansa laskemaan debyyttilevyn ihmisten ilmoille 24-sivuisella bookletilla varustettuna. Wardrunan MySpace-sivuille siirrettiin albumin soittolistalle sisältyvä kappale "Hagal" kuunneltavaksi. Bändin joukot maanittelevat fanikuntaansa tilaamaan kotisivuiltaan uutiskirjeen, jonka vastineeksi tilaaja saa ladata ilmaisen version kappaleesta "Algir — Tognatale", joka sekin sisältyy yhtyeen esikoislätyn biisilistalle.

Lue koko julkaisu…

Rammsteinilta albumi syksyllä 2009.

  • Julkaistiin lauantaina 27.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1402 kertaa
  • Bändit:

Industrial metallia soittava Rammstein (www.rammstein.de) uutisoi tehneensä seitsemän viikon ajan töitä studiossa nauhoitellen uutta studioalbumiaan. Äänityssessioiden ensimmäinen osa päättyi alkuviikosta. Bändi siirtyi sen jälkeen lomaa viettämään ja tulee palaamaan sorvin ääreen ensi vuoden alussa. Rammstein aikoo julkaista seuraavan albuminsa, jonka nimeä ei ole vielä tiedossa, mutta jonka työnimeksi on paljastettu "Album 6", ensi vuoden syksyllä. Tähän mennessä saksalaisyhtye on purkittanut osan lauluraidoista ja kaikki rumpu-, kitara- ja bassoraidat. Rammstein päätti albuminsa esituotantovaiheen marraskuun alussa Berliinissä. Sen jälkeen miehistö ryhtyi valmistautumaan Los Angelesiin siirtymistä, jossa rumpuraidat nauhoitettiin pellinpaukuttaja Christoph Schneiderin ja tuottaja Jacob Hellnerin yhdessä tuotantotiimin kanssa. Valtaosa albumin tähänastisista ääniraidoista nauhoitettiin lähellä San Franciscoa, josta bändi vuokrasi runsaasti studioaikaa levyttämistä varten.

Lue koko julkaisu…

Thanateros: "Liber Lux".

  • Julkaistiin perjantaina 26.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1004 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 3.4.2009Thanateroksen albumin "Liber Lux" etukannessa näkyy jonkinlainen Stonehengen kivipaasirikula mustaa taustaa vasten. Yhtyeen logo yläosassa, albumin nimi alaosassa. Kuvan oikeassa laidassa pystysuunnassa jonkinlainen riimukoriste.

Saksalainen goottimetallibändi Thanateros (www.thanateros.net) julkaisee uransa varrella neljännen virstanpylväänsä, studioalbumin "Liber Lux", huhtikuun 3. päivä New Crusade Recordsin kautta. Nykyisen levy-yhtiönsä kanssa bändi solmi sopimuksen loka-marraskuussa. Bändi nauhoitti uusimman albumin RedHouse Studion uumenissa, jonka jälkeen se nakattiin Suomen maaperälle masteroitavaksi helsinkiläisen Finnvoxin studiossa Mika Jussilan toimesta. Thanateros tulee juhlistamaan opuksen ilemstymistä soittamalla julkaisukeikan 3. huhtikuuta Berliini K17-klubin tiloissa.

Thanateros-nimi on yhdistelmä muinaisten kreikkalaisten jumalolentojen nimistä. Nimen alkuosa on kuoleman jumala Thanatoksen nimi. Jälkimmäinen osa on rakkauden jumalan, Eroksen, nimi.

Lue koko julkaisu…

Celesty: "Vendetta".

  • Julkaistiin torstaina 25.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2693 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 11.3.2009Celestyn "Vendetta"-albumin etukannessa näkyy koristeellienn logo ja sen yllä bändin nimi. Kuvan alaosassa albumin nimi. Taustalla tulta, metsäistä pöpelikköä, myrskyävää taivasta ja vesiputouksia lokeroituina neljään lohkoon mainitussa järjestyksessä.

Seinäjokelainen power metallia soittava Celesty (www.celesty.net) uutisoi uransa neljännen pitkäsoiton tulevan levykauppoihin 11. maaliskuuta 2009. Albumin nimi on yksinkertaisesti "Vendetta". Sen julkaisee kotimainen Spinefarm Records. Albumi on ensimmäinen, jonka Celesty julkaisee Spinefarmin kautta. Bändi solmi nykyisen levy-yhtiönsä kanssa yhteistyösopimuksen huhtikuussa. "Vendetta"-levyään bändi nauhoitteli kesällä. Levyn miksausvaihe käynnistyi joulukuun alussa Sami Oittisen toimesta. Celesty kertoo kiekon miksausprosessin olevan ajoittain sangen haastava tempaus, sillä hetkittäin viritettävänä on yli 300 ääniraitaa. Uuden pitkäsoiton äänimaisemaa on rikastettu orkestraalisin osuuksin — bändi käytti Tampere Filharmonian joukkojen lisäksi ammattikuoron apua. Orkestraaliset ja kuoro-osuudet sovitettiin ja tuotettiin kapellimestari Kalevi Ollin avulla. Olli on aiemmin tehnyt töitä erityisesti Suomen Kansallisoopperan kanssa.

Lue koko julkaisu…

Profane Omen: "Inherit The Void".

  • Julkaistiin torstaina 25.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1820 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Markus LehtoProfane Omenin promovalokuva vuodelta 2007. Kuvassa näkyy lauma miehiä seisomassa ahtaassa huoneessa sähkölampun valon ympärillä. Miehistön jäseniä kuvassa viisi kappaletta. Osalla pitkät hiukset, osalla lyhyt letti.

Lahtelainen Profane Omen (www.profaneomen.net) on saanut valmiiksi uuden studioalbuminsa, jota ryhmä kutsuu nimellä "Inherit The Void", ensi vuoden maaliskuussa Playground Music Scandinavian kautta. Levyn yhtye nauhoitti Moonsorrowin Ville Sorvalin toimiessa tuottajana yhdessä Aleksanteri Kuosan kanssa. Profane Omenin joukot julkaisivat eilen "Inherit The Void" -promovideon Internetissä. Lähes kuuden minuutin pituisen videoleikkeen voi katsoa tästä.

Uusi albumi sisältää yhteensä yhdeksän uutta kappaletta, joiden bändi kertoo muodostavan yksinkertaisesti parhaan kokonaisuuden, jonka Profane Omen on tähän mennessä saanut koostetuksi. Yhtyeen mukaan kaikki julkaisun biisit on linkitetty toisiinsa sanoituksien ja musiikillisen puolen osalta. Teema-albumiksi levyä yhtye ei kuitenkaan kehtaa kutsua.

Lue koko julkaisu…

Frostbite Metalfestiin Mayhem.

  • Julkaistiin keskiviikkona 24.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1760 kertaa
  • Bändit:

Lahden Messukeskuksessa helmikuun 6. ja 7. päivä vietettävässä Frostbite Metalfest (www.frostbite.fi) -tapahtumassa koetaan porvoolaisen Corpolithin esiintymisen lisäksi norjalaisen black metal -kantaisä Mayhemin keikka. Kaksipäiväiseen metallifestivaaliin on värvätty myös Gaahlin edustama Gorgoroth, brittimetallin eliittiryhmä Cradle Of Filth sekä liuta suomalaisia kärkinimiä raskaan musiikin liigasta.

Frostbite-festivaalin pääsyliput maksavat 44 € yhdelle päivälle ja 66,6 euroa kahdelle päivälle. Lippuja on myyty ennakkoon jo 22.9. lähtien Tiketin välityksellä. Pääsypilettejä myyvät myös mm. Tampereen Swamp Musicissa ja Epe’s Musicin liikkeessä, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion Levykauppa Äxässä, Hämeenlinnan Levykellarissa ja Seinäjoen Fireboxissa.

Lue koko julkaisu…

Scorn Age: "Human Factor".

  • Julkaistiin keskiviikkona 24.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 757 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 17.1.2009Scorn Agen albumin "Human Factor" kansikuva on kylmänsininen. Siinä näkyy peltoa, jonka oikealla puolen suuri uhkaava ydinvoimala. Taivas on myrskyinen ja synkkä. Bändin logo vasemmassa yläkulmassa mustalla. Logon alla albumin nimi.

Ukrainan Kiovasta kotoisin oleva death metal -kopla Scorn Age ilmoittaa julkaisevansa debyyttialbuminsa 17. päivä tammikuuta. Albumin julkaisee Another Sphere Records. Vuodesta 2002 lähtien toiminut metalliyhtye kertoo ensimmäisen levynsä, jonka nimeksi he antoivat "Human Factor", soittolistalla kuultavan 11 biisiä, jotka purkitettiin Vulcan-studiossa ja masteroitiin moskovalaisen tuottaja Arkadij Navahon avustuksella. Kiekon soittolistalle sisältyvässä biisissä "Provocateur" kuullaan vierailevana vokalistina sessiomuusikko Sheshaa. Shesha on laulaja ukrainalaisessa metalliryhmä Kvadradjessimassa. Scorn Agen nelihenkinen kokoonpano on laskenut MySpace-sivujensa musiikkisoittimeen biisejä kuunneltavaksi albumiltaan.

Lue koko julkaisu…

This Ending: "Dead Harvest".

  • Julkaistiin tiistaina 23.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 869 kertaa
  • Bändit:

Ilmestyy 2.2.2009This Endingin "Dead Harvest" -albumin etukannessa näkyy petomainen ihmisolento, jolla mustat siivet selässään. Taustalla näkyy musta taivas ja horisontti liekeissä. Kuvan etualalla demoniolennon edessä bändin logo ja sen alla albumin nimi.

Tukholman death metal -hirmu This Ending (www.thisending.com) tulee julkaisemaan debyyttialbumilleen "Inside the Machines" seuraajan levystä, jota kutsutaan nimellä "Dead Harvest". Albumi on kaavailtu julkaistavaksi aluksi Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa 30.1.2009. Muualla Euroopan alueella opus tultaneen julkaisemaan 2. helmikuuta Metal Blade Recordsin kautta. Metallimiehet kertovat yhtyeen tarjoavan jälleen suuren maailman tyyliin death metallia "Dead Harvest" -albumillaan. Levy on yhtyeen ylistysvirsien mukaan monipuolinen, koska se sisältää niin raskaita riffejä kuin hypnotisoivia melodioitakin istutettuina blast beatien ja industrial-elementtien sekaan. Yhtye kuvasi albumin soittolistalle sullotusta kappaleesta "Parasites" musiikkivideon kahden päivän aikana parissa eri kuvauspaikassa. Ohjaajana toimi Marcus CF. Tinnerholm. Musiikkivideo tulee sisältymään levyn rajoitetun erikoisversion soittolistalle.

Lue koko julkaisu…