Huomioi, että tämä on sivu 285 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Norjalainen The Konsortium sai hiljattain solmittua kahden albumin julkaisemisen kattavan levytyssopimuksen Agonia Recordsin kanssa. Yhtye tulee julkaisemaan debyyttialbuminsa vuoden 2009 syksyllä CD- ja LP-formaatissa. Agonia Recordsin bänditalliin kuuluu mm. Nocturnal Breed, Urgehal sekä Krypt. The Konsortiumin kopla julkaisi valitsemiaan ääninäytteitä tulevan albuminsa kappaleista MySpace-sivuillaan. Yhtye ilmoitti heinäkuussa 22. päivä päättäneensä yhteistyön Interregnum Recordsin kanssa ja ryhtyneensä etsimään uutta levy-yhtiötä tuekseen. Bändi oli allekirjoittanut debyyttialbumin julkaisua varten sopimuksen Interregnumin kanssa toukokuussa 2008. Albumi oli tarkoitus julkaista kuluvan vuoden syksyllä mainitun levymerkin voimin. The Konsortium ei ole kommentoinut sitä, minkä takia yhtye katkaisi välit norjalaiseen Iterregnumiin.
Norjalaisyhtye kertoo soittavansa black metallia, jossa on thrash metallin elementtejä, mutta myös ajoittain metallimusiikin ulkopuolisia vaikutteita.

32-vuotiaan italialaiskitaristi Marco Ruggieron (www.marcoruggiero.com) musiikkiprojekti Savior From Anger julkaisee 29. päivä kuluvaa kuukautta uuden studioalbuminsa saksalaisen Rock It Up Recordsin kanssa. Saman levy-yhtiön bändikaartiin kuuluu Reverend, Byfist, New Eden, Overtures, Negligence, Andro Coulton ja Into Eternityn laulaja Tony Knapp.
Savior From Angerin albumi julkaistaan tuolloin Saksassa, mutta muualla maailmassa opus ilmestyy 2. tammikuuta 2009. Levy-yhtiönsä kanssa heavy-yhtye solmi sopimuksen viime viikon lopussa. Nameless Crimen kitaristin sivuprojektin albumin nimi on "Lost in the Darkness". Edellisen kerran yhtyeeltä ilmestyi musiikkia vuonna 2006, jolloin bändin debyyttijulkaisu "No Way Out" ilmestyi. Omakustanteena ilmestynyt kiekko on neljä biisiä sisältävä EP-levy.
Julkaistaan 14.1.2009
Helsinkiläinen sellistillä ja kahdella vokalistilla varustettu goottimetalliyhtye Vanguard (www.vanguard.fi) tuo tammikuussa esiin uuden albumin, nimeltään "Hydralchemy", Shadow World Recordsin julkaisemana. Levy on seuraaja bändin lähes neljä vuotta sitten julkaisemalle "Succumbra"-kiekolle. Vanguard kertoo uuden opuksen sisältävän kymmenen uutta viisua, sekä tulkinnan Type O Negativen biisistä "Black No. 1". Uuden pitkäsoiton bändi äänitti ja miksasi vuosivälillä 2007–2008 Klaukkalassa sijaitsevan D-Studion tiloissa tuottaja Tonmi Lillmanin kanssa. Lillman toimii bändissä myös rumpalin virassa. Rumpuja hän takoo myös mm. Ajattaralle, Kylähulluille ja To/Die/Forille.
"Hydralchemy" miksattiin Helsingin Finnvox Studioilla Minerva Papin toimesta. Albumilla kuultavat kappaleet "Spellbroken" ja "Scion" voi kuunnella metalliryppään virallisilla MySpace-sivuilla.
Entisen Stratovarius-bändin keulahahmo Timo Tolkin uusi musiikkiprojekti, nimittäin Revolution Renaissance (www.revolution-renaissance.com), tiedottaa solmineensa levytyssopimuksen italialaisen Scarlet Recordsin kanssa. Sopimus on maailmanlaajuinen. Sen kautta perinteistä power metallia soittava Revolution Renaissance tulee julkaisemaan uuden studioalbuminsa "Age of Aquarius". Sopimus kattaa yhden albumin julkaisemisen. Uutta levyä bändi on nauhoittanut viimeisten kolmen kuukauden aikana Suomen rajojen sisäpuolella. Tolkin mukaan hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut tekemässä yhtä synkkää, raskasta ja sinfonista opusta kuin "Age of Aquarius". Albumi tullaan julkaisemaan 25.3.2009 Aasian mannuilla JVC:n kautta. Muualla maailmassa opus ilmestyy jo saman kuukauden 9. päivä. Revolution Renaissancen joukot kävivät taannoin kuvaamassa promovideon Helsingissä levynsä nimikkokappaleesta — musiikkivideo tullaan julkaisemaan lähitulevaisuudessa.
Kotimainen Souldgrind (www.soulgrind.org) kuulutti eilen solmineensa levytyssopimuksen nuoren Britanniassa toimivan Femme Metal Recordsin kanssa, jonka kautta Soulgrindin joukot tulevat julkaisemaan seuraavat äänitteensä. Yhtye vihjaa uutta musiikkimateriaalia sopivan odottaa ilmestyväksi loppuvuodesta 2009. Seuraava albumi tulee olemaan yhtyeen järjestyksessä yhdeksäs — bändin mukaan se tulee olemaan paras. Entisellä Lullacryn laulajalla ja muilla suomalaisten metallibändien joukoilla miehitetty Soulgridn julkaisi edellisen albuminsa helmikuussa 2007. Albumin nimi on "Pakana". Se julkaistiin ranskalaisen Holy Recordsin voimin. "Pakana" pantiin purkkiin klaukkalalaisen D-Studion tiloissa. Levy on seuraaja orkesterin tammikuussa 2005 esiin raahaamalle "The Origins of the Paganblood" -albumille.
Anthropia vuonna 2008
Ranskalainen progressiivisin elementein varustettua metallia soittava Anthropia (www.anthropia.org) aikoo julkaista kotimaassaan studioalbuminsa "The Chain Reaction" ensi vuoden helmikuussa. Levy julkaistaan Ranskassa 16.2.2009 Adarca Recordsin avustuksella. Yhtye ei vielä tällä hetkellä tiedä milloin pitkäsoitto levitetään muualle Eurooppaan. Levy sisältää 11 biisiä, joista kertyy tasan yhden tunnin verran musiikkia. Opuksen bändi kävi purkittamassa Artmusic Studion tiloissa Ranskan Rivieralla sijaitsevan Nizzan pitäjässä. Teos miksattiin François Merlen toimesta Manigance Studion uumenissa ja masteroitiin legendaarisen Tommy Hansenin avulla JailHousen studiotiloissa. Tommy Hansen on virittänyt musiikkia mm. sellaisille musiikkiprojekteille kuin Helloween, Pretty Maids ja Jorn. Anthropia kertoi aikaisemmin saaneensa maanitelluksi Adagion kosketinsoittaja Kevin Codfertin vierailemaan "The Chain Reaction" -albumilla.
Tanskalainen metallimiesten nelihenkinen Chainfist (www.chainfist.net) on juuri nauhoittanut debyyttialbuminsa "Black Out Sunday" Six String Studioilla tuottaja Søren Jensenin seurassa. Jensen on aikaisemmin työstänyt musiikkia tanskalaisille metalliyhtyeille Corpus Mortale, Iron Fire ja Vira. Chainfistin joukot kertovat levytysuransa ensimmäisen albumin miksatun ja masteroitun tuottaja Ziggyn toimesta ZigZoundin studiossa. Ziggy on hankkinut meriittejä musiikin muovaamisesta mm. black metallia murisevalle Illdisposedille ja Raunchylle, Mercenarylle, Scampille, sekä Hatespherelle. Pari kokonaista kappaletta esikoisalbumin soittolistalta on laitettu kuunneltavaksi yhtyeen MySpace-sivujen musiikkisoittimeen.
Julkaistaan 23.2.2009
Hollantilaisen After Foreverin perustajajäsen Sander Gommansin sivuprojekti, nimeltään HDK, tulee julkaisemaan levytysuransa ensimmäisen studioalbumin 23.2.2009. Albumin nimi on "System Overload". Se julkaistaan ensin Euroopassa ja sitten Pohjois-Amerikassa 21.4.2009 ranskalaisen levymerkki Season of Mistin kautta.
HDK tunnettiin aikaisemmin nimellä Hate Death Kill. Sen perusti biisintekijä-kitaristi After Foreverin joukoista kirjoitettuaan sellaisia extreme metal -biisejä, jotka eivät sopineet pääprojektin musiikilliseen tyyliin. HDK:n debyyttialbumilla kuullaan liuta vierailevia muusikkoja, kuten Avantasian ja Ainan Amanda Somervillea, Angran Andre Matosta sekä 37 Stabwoundzin joukoissa murisevaa Mike Scheijeniä. "System Overload" -levylle on haalittu myös kitaristeiksi Ayreonin Arjen Lucassen ja After Foreverista tuttu Joost van den Broek.
Kuva: Rudy De Doncker
Alankomaalainen metalliryhmä Epica (www.epica.nl) räväytti ilmoille vain muutamia tunteja sitten tiedonannon, jonka mukaan 6,5 vuotta bändissä soittanut kitaristi Ad Sluijter on päättänyt erota bändistä. Hän soitti yhtyeessä vuodesta 2002 lähtien. Kitaristi kertoo kyenneen omistautumaan yhtyeelle aikaisemmin täysin rinnoin, jonka tuleksena Epica on saavuttanut muusikon mukaan sangen hienoja asioita lyhyessä ajassa. Sluijter mieltää uransa kohokohdaksi muodostuneen Epican uusimman "The Divine Conspiracy" -albumin julkaisemisen ja sen merkeissä tehdyt live-esiintymiset. Viime aikoina mies on kokenut, että kaiken yhtyeen saaman suosion takia Epican musiikki on jäänyt häneltä taka-alalle. Uutta biisiaineistoa ei ole tehty siinä määrin kuin kitaristi on toivonut. Hän haluaa kirjoittaa uusia biisejä ja kehittyä biisintekijänä, mutta se ei Epican kanssa onnistunut yhtyeen kiireisten keikka-aikataulujen takia.
Julkaistaan 3.2.2009
Yhdysvaltalainen brutaalia death metallia murjova Cannibal Corpse (www.cannibalcorpse.net) julkaisee ensi vuoden helmikuussa Metal Blade Recordsin kautta uusimman studiolevynsä, jota bändi tituleeraa nimellä "Evisceration Plague". Se on seuraaja yhtyeen vuonna 2006 esiin raahaamalle "Kill"-kiekolle. Uuden levyn tuottajana toimi Erik Rutan Mana Recording Studioilla. Studio sijaitsee Cannibal Corpsen kotiseudulla Floridassa. "Evisceration Plague" -albumin kansikuvan loi kauhutaiteilija Vincent Locke. Sama mies on luonut aikaisempienkin albumien kansitaiteet. Cannibal Corpsen basisti, Alex Webster, tilittaa graafikon luoneen tällä kertaa kaksi toisistaan poikkeavaa kauhukuvaa — toinen etukanteen ja verisempi versio CD-paketoinnin sisäpinnalle. Floridan Tampassa majaileva bändi tulee julkaisemaan studiosoitostaan rajoitetun erikoisversion digipackina, jonka mukana tulee bonuskappaleita ja -DVD. Myös normaali CD-versio tullaan julkaisemaan, sekä hyvin rajoitettuna kappalemääränä ilmestyvä vinyylipainos.