Huomioi, että tämä on sivu 328 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuvassa Sonic Syndicate
Vuonna 1987 perustettu ja Saksan Donzdorfissa toimiva Nuclear Blast Records -levy-yhtiö liittoutui MySpace-sivuston kanssa ja avasi hiljattain bändikilpailun. Uniikin kisan ideana on houkutella kaikkialta maapalloa sellaisia metallibändejä kisailemaan, joilla ei ole vielä levytyssopimusta taskussaan. Levy-yhtiö palkitsee bändikilpailun voittaneen meteliryhmän sopimuksella. Nuclear Blast Records toivoo, että kilpailuun osallistuisi tuoreelta kuulostavat bändit, jotka täyttävät seuraavat reunaehdot:
Yhdysvaltalainen heavy metallia hönkivä Soulfly (www.soulflyweb.com) kertoo uuden "Conquer"-albuminsa ilmestyvän heinäkuussa 29. päivä Roadrunner Recordsin julkaisemana. Sen kansitaide julkaistiin eilen päivällä Webissä. Kuvaa voi katsoa suoraan tästä.
Tuoreinta tekelettään bändi on työstänyt viime vuoden syyskuusta lähtien, jolloin kitaristi-laulaja Max Cavalera, rumpali Joe Nunez, kitaristi Marc Rizzo ja basisti Bobby Burn siirtyivät Floridassa sijaitsevan Porch Studion tiloihin. Levyllä tulee vierailemaan Morbid Angelin keulamies David Vincent, sekä Throwdownin laulajana vakituisesti toimiva Dave Peters.
Albumi albumilistalle
Kotimaisen Kalmah (www.kalmah.com) -kaartin tuorein albumi hööki Suomen virallisen albumilistan sijalle 17. "For the Revolution" on bändin järjestyksessä viides studioalbumi. Sen saavuttama listasijoitus on korkein yhtyeen uralla. Albuminsa bändi kävi äänittämässä kemiläisen Tico-Tico -studion tiloissa tuottaja Ahti Kortelaisen kanssa. Albumi masteroitiin Ruotsin maaperällä Cutting Roomin laitoksessa. Albumin kansitaiteen on toteuttanut edesmenneen Sentenced-yhtyeen rumpali Vesa Ranta, joka on vastuussa myös Kalmahin koplan edellisen albumin, nimeltään "The Black Waltz", kansitaiteesta. Vesa Ranta on muusikkona toimimisen lisäksi puuhaillut ahkerasti bändivalokuvaajana.
Kuvassa bändin laulajat
Hämeenlinnan Sound Supreme Studioiden uumeniin ahtautunut fantasiametallibändi Battlelore (www.battlelore.net) uutisoi kitaristinsa Jyri Vahvasen suulla, että bändin viides albumi edistyy oikein hyvin. Levyn tuottajana toimii Janne Saksa ja sen työnimi on "The Last Alliance". Kitaristi kertoo yhtyeen vokalisti Kaisa Jouhkin hoitaneen loputkin lauluraitansa toissa päivänä. Bändi kuunteli eilisen aikana kappaleita varovaisesti ja pähkäili olisiko niissä jotakin korjattavaa tai parannettavaa. Kitaristi Jussi Rautio ja Vahvanen virittivät muutamia kitarariffejä albumille eilisen aamuna. Vahvanen kokee äänityssession sujuneen todella nopeasti — jopa niin vauhdikkaasti, että äänitystöiden päätyttyä hän, kuten varmasti muutkin jäsenet, olivat hieman hämmentyneitä.
Kuva: Terhi Ylimäinen
Suomalainen Moonsorrow (www.moonsorrow.com) kertoo aikovansa lähteä jakamaan hämmästystä ja kummastusta Norjan maaperällä. Yhtye on nimittäin reissaamassa Norjan Screamfest-festivaalin lavalle, jota vietetään 7. ja 8. päivä marraskuuta kolmella eri lavalla maan pääkaupungissa, Oslossa. Screamfestin konserttilavalle aiotaan näillä näkymin värvätä vielä ainakin neljä muuta metalliryhmää. Paikalle on hankittu jo Immortal, Sodom, Borknagar, Keep Of Kalessin, Grave Digger, Nightingale, Hate sekä The Zeronaut. Kyseessä on historiallinen esiintyminen, sillä Screamfest-festivaalin yhteydessä juonnetaan ensimmäistä kertaa koksaan Norwegian Metal Awards -gaala, joka on siis Norjan vastine Suomen Finnish Metal Awardsille. Lauantaina 8.11. tapahtumaa järjestävä taho aikoo palkita maansa parhaita hard rockia ja metallia soittavia muusikoita.
Kuva: Jani Mahkonen
Kotolan meteliryhmä Entwine (www.entwine.org) pisti ilmoille ilosanoman, joka varmistaa yhtyeen ympärillä velloneet odotukset, sillä bändi aikoo lähteä äänittämään uutta albumia lähiaikoina. Kiekon tuottajana toimii HIM_in ja _Apocalyptican sekä edesmenneen Sentencedin tuottajana toiminut Hiili Hiilesmaa. Hän tuottaa Entwinen järjestyksessä kuudennen studio-opuksen. Levyllä ei ole vielä nimeä. Se aiotaan purkittaa parin kuukauden periodin sisällä ja julkaista jossain vaiheessa kesän jälkeen.
Entwinen tuorein albumi on elokuussa -06 ulostunut "Fatal Design". Se äänitettiin sekä Petraxin että Grovelandin studioilla Entwinen rumputulivastaava Aksu Hantun ja tuottaja Janne Joutsenniemen toimesta. Albumi miksattiin Suomessa ja maailmalla kovassa huudossa olevan helsinkiläisen Finnvoxin tiloissa itse Mikko Karmilan toimesta.
Ilmestymishetki: 20.6.2008
Viikinkimetallia soittava saksalaisbändi Equilibrium (www.equilibrium-metal.de) uutisoi vieneensä päätökseen kauan odotetun "Sagas"-albumin, joka julkaistaan 20. kesäkuuta Nuclear Blast Recordsin kautta, ja joka on seuraaja yhtyen esikoisalbumille "Turis Fratyr". Yhtyeen debyytti ilmestyi kolme vuotta sitten.
Müncheniläinen Equilibriumin remmi rähisee saaneensa nimekkäimmäksi vierailijaksi uudelle kiekolle itse Ulrich Herkenhoffin. Bändi hehkuttaa kyseessä olevan sellainen mies, joka on tunnetuin pillimestari näinä aikoina. Herkenhoffin tilutusta kuullaan Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan Paluu -elokuvan tunnusmusiikissa. "Sagas"-albumilla soittaa viulusoolon Agnes Malich, joka on Augsburgin Filharmonisen Orkesterin apulaiskonserttimestari.
Ari Koivusen (www.arikoivunen.fi) toinen albumi alkaa valmistua, ja ilmestymispäiväksi on päätetty 11. kesäkuuta. Vielä nimeämättömän albumin ensimmäinen single on nimeltään "Give Me a Reason", ja se on tuottajakaksikko Nino Laurenteen ja Pasi Heikkilän käsialaa. Sinkku on digitaalisesti ostettavissa useimmilta kauppapaikoilta heti maanantai-aamuna 5. toukokuuta, ja ensisoittonsa se saa Radio Rockin uuden musiikin illassa.
Koivusen debyyttialbumi "Fuel For The Fire" myi yli 75 000 kappaletta. Albumi teki viime kesänä listahistoriaa pysymällä Suomen virallisen listan ykkösenä 12 viikkoa putkeen. Levy julkaistiin myös Japanissa, ja se viihtyi siellä metallilistalla pitkään. Uusi tuleva albumi on myös suunnitelmissa julkaista Japanissa — ja Koivunen bändeineen esiintyy Tokiossa kahden keikan verran toukokuun lopussa.
Äänekkään rockin äänitorvi Tuhma (www.tuhma.fi) täyttää tänä vuonna viisi vuotta ja juhlistaa syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008. Illan aikana esiintyvät Barbe-Q-Barbies, Sonic Roots, Defuse, Mind Of Doll, The Heartburns ja Turmion Kätilöt.
Viisi vuotta sitten muutamat rockin ystävät ympäri Suomen päättivät lyödä viisaat (?) päänsä yhteen ja tehdä jotakin hyödyllisempää kuin vain valittaa valittamisen ilosta.
Tuhmaa perustaessa lehden olemassaolo kiteytettiin toteamalla Tuhman olevan rockin sävyttämää hauskanpitoa. Tärkeintä oli pitää kivaa ja järjestää sitä myös muille samanhenkisille ihmisille.
Kuva: Ode Porkola
Kotimaan black metal -eliittiin kuuluva Catamenia (www.catamenia.net) kertoi eilen aikovansa vääntäytyä studion suunnalle hieman myöhemmin kuin se alunperin ajatteli. Yhtyeen uran uusinta albumia nauhoitetaan 7. heinäkuuta lähtien, sillä Mastervox Studion tiloja rakennetaan ja uusitaan sitä ennen. Albuminsa Catamenia aikoo julkaista jo lokakuussa. Ennen studioajan hyödyntämistä bändi suuntaa katseensa Kanadaan, jossa se aikoo tehdä parin viikon päästä kiertueen. "Canadian Brothers Of Cold Tour" -kiertueen keikka-aikataulu on seuraava: