Huomioi, että tämä on sivu 327 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Kuvassa Sentenced<br />Kuva: Toni Härkönen
Metallimusiikin pitkäaikainen toimija ja journalisti Chris "Professor" Black, joka tunnetaan kytköksistä Superchrist-nimiseen bändiin ja Metal Maniacs -musiikkijulkaisuun, on paljastanut aikovansa julkaista perustamansa levy-yhtiön kautta kaksi ensimmäistä levyä nimenomaan suomalaiselta Sentencediltä. Levymerkki Planet Metal aikoo julkaista Sentenced-yhtyeeltä 7"-vinyylinä demot "Glow of 1000 Suns" sekä "Amok Run". Molemmat demot suomalaispoppoo äänitti vuoden 1993 päivinä. Niitä ei ole aikaisemmin julkaistu muuten kuin kasettiversioina. Vinyyli aiotaan laskea levitykseen kesäkuussa kuluvana vuonna.
Sentencedin musiikin lisäksi nuoren levymerkin julkaisukatalogiin kuuluu yhdysvaltalaisen post-apocalyptic black metallia soittavan Wastelanderin "Wardrive"-nimisen albumin julkaiseminen kesäkuussa 2008. Wastelander on kotoisin Michiganista ja sen soittaman musiikin sopii odottaa vetoavan etenkin Venomin, Amebixin, Abigailin ja Nifelheimin tarjoaman metalliräimeen ystäviin.
Kuva: Toni Härkönen
Kotimainen goottimetallia soittava Poisonblack (www.poisonblack.com) kertoo nimenneensä uransa kolmannen studioalbumin. Levy tunnetaan nimellä "A Dead Heavy Day". Se julkaistaan täällä Suomessa keskiviikkona elokuun 27. päivä. Levy äänitettiin Poisonblackin kotikylillä Oulun alueella sijaitsevan Soundmix Studion tiloissa Kari Vähäkuopuksen avustuksella. Se miksattiin lahtelaisen Grooveland Studion uumenissa mestari Aksu Hantun osaavien hyppysten toimesta.
"A Dead Heavy Day" ilmestyy Century Media Recordsin saattamana tähän maailmaan seuraavan julkaisuaikataulun mukaan:
Kuva: Angela Boatwright
Kitaravirtuoosi Alexi "Wildchild" Laihon luotsaama Children Of Bodom (www.cobhc.com) julkaisee Spinefarm Records UK:n kautta kesäkuussa 9. päivä uuden singlen "Blooddrunk"-albumin seuraajaksi. Uuden singleriipaisun nimi on "Hellhounds On My Trail". Se aiotaan julkaista kahtena eri versiona, joista toinen on perinteinen CD-levylle ahdettu painos. CD:n soittolistalla kuullaan kaksi cover-kappaletta (yksi Kenny Rogersilta ja Alice Cooperilta). Coverien lisäksi levylle on laitettu kolme live-esiintymisestä Lontoon Astoria-klubissa tedystä keikasta taltioitua biisiä. Children Of Bodomin miehistö kävi Astoriassa maaliskuussa kuluvana vuonna. Näiden kappaleiden lisäksi "Hellhounds On My Trail" sisältää nimikkokappaleesta tehdyn musiikkivideon. CD-version vaihtoehtoksi orkesteri tarjoaa 12"-kuvavinyyliformaattia.
Kansikuvan toteutti Michal Loranc
Ruotsalainen melodeath/-thrash -yhtye Enemy Is Us (www.enemyisus.com) tulee julkaisemaan täällä Euroopassa 13. kesäkuuta Bastardized Recordingsin saattamana upouuden "Venomized"-albuminsa. Levy ilmestyy muutamia päiviä ennen Eurooppaa Yhdysvalloissa Tribunal Recordsin käsikynkässä. Albumi sisältää yhteensä 11 uutta biisiä, jotka on nauhoitettu yhdessä Meshuggahille, In Flamesille ja Soilworkille töitä tehneen Daniel Bergstrandin kanssa. Albumin miksauksesta ja masteroimishommista vastasi bändin jalo basisti, Lawrence Mackrory. Mies on aikaisemmin soitellut metallia Darkanessa ja Scarven tiimissä.
Albumi ilmestyy 26.5.2008
Suomalainen majesteetillista black metal -yhtye Gloomy Grim (www.gloomy-grim.info) tulee julkaisemaan Anticulture Recordsin välityksellä kuluvan kuukauden 26. päivä "Under the Spell of the Unlight" -albuminsa. Se sisältää erikoisesti nimettyjä biisejä tusinan verran — yhden kutakin vuoden kuukautta varten. Ryhmän MySpace-sivuilla, mitkä vaanivat osoitteessa www.myspace.com/agathon666, on pari kokonaista biisiä kuunneltavissa tulevalta pitkäsoitolta.
Bändi aikoo käydä esiintymässä kesällä Tsekin tasavallassa, jossa vietetään 14.–16. elokuuta Brutal Assault Festival -tapahtumaa. Suomea tapahtumassa edustaa GG-miesten lisäksi Swallow The Sun, mutta festivaalikaartiin kuuluu lisäksi nimekkäitä metallimaailman kärkinimiä, kuten Mayhem, Primordial, Soilwork, 1349, Cradle Of Filth ja Anaal Nathrakh. Festivaali järjestetään Josefovin mailla noin 130 kilometrin päässä Prahasta, tapahtuma-alueena on Jaromerin sotilaslinnoitus.
Stratovarius ilman Tolkkia?
Kitaristi-biisintekijä Timo Tolkki (www.timotolkki.com), joka Metallimusiikki.net:in aikaisemmin julkaiseman uutisen mukaan hajotti Stratovariuksen, on nyt joutunut ilmiriitaan ex-Stratovariuksen jäsenten kanssa. Revolution Renaissancen edellisen bändinsä tilalle perustanut Timo Tolkki kommentoi eilen englanninkielisessä lausunnossa hänelle kohdistettuja väitteitä. Ex-Stratovariuksen jäsenet julkaisivat Webissä laajan tilanneselvityksen, joka on heidän vastineensa Timo Tolkin aikaisemmin kirjoittamalle avoimelle kirjeelle. Tolkin ja Stratovariuksen jäsenet suomivat toisiaan verbaalisella tasolla — kumpikin osapuoli väittää toista rahanahneeksi valehtelijaksi ja huijariksi.
Teräsbetonin triumfi jatkuu
Suomalaisen sankarihevin airut, Teräsbetoni (www.terasbetoni.com), kiidätty uransa järjestyksessä kolmannen studioalbumin oitis sen ilmestymisen jälkeen kultakantaan kiinni. Teräsbetonin "Myrskyntuoja" on myynyt Suomessa yli 15 000 kappaletta. Albumin tuottajana toimi hyvin tunnettu Hiili Hiilesmaa, joka on tuottanut albumeja myös Ville Valon luotsaamalle HIMille, mutta myös Apocalypticalle sekä goottirokkariryhmä The 69 Eyesille. "Myrskyntuoja" on seuraaja Teräsbetonin vuonna 2006 julkaisemalle "Vaadimme metallia" -pitkäsoitolle. Kultaa myynyttä "Myrskyntuoja"-albumiaan yhtye itse tituleeraa nyt leikkimielisesti nimellä "Kultamyrskynkantaja".
Metalliryhmä edustaa Suomea Eurovision-laulukilpailussa, koska yhtye voitti Suomen finaalin 1. maaliskuuta kuluvana vuonna kappaleellaan "Missä Miehet Ratsastaa". Musiikkivideokin kyseisestä värssystä käytiin kuvaamassa Helsingissä ja Porvoossa 23. ja 24. helmikuuta kuluvana vuonna. "Missä Miehet Ratsastaa" koputteli Suomen singlelistan kärkisijoille asti.
Tuskan perinteikkäät jatkoklubit tarjoavat jälleen makeaa mahan täydeltä heille, joiden jano ei vielä festareilla ole sammunut ja menojalkakin vipattaa. Juhlapyhättöinä toimivat jälleen Tavastia, Nosturi, Virgin Oil Co. ja Punavuoren hevibaari Inferno.
Tavastialla aloitellaan jo torstaina 26.6. kun Turmion Kätilöt panevat parastaan. Tavastian muiden päivien esiintyjiä ovat Swallow the Sun, Norther, Blake sekä viime vuonna esitelty Metal Videoteque -musiikkivideokonsepti.
Nosturilla karkeloivat perjantaina 27. kesäkuuta Amoral, Battlelore ja Morian, lauantaina Enochian Crescent, Horna ja Alghazanth.
Albumi Eurooppaan kesällä
Saksalainen thrash metallia soittava Headhunter (www.official-headhunter.com) on se metalliryhmä, jonka remmissä toimii rumpalina edesmenneen Stratovariuksen pellinpaukuttaja Jörg Michael ja Destructionin keulahahmo Marcel "Schmier" Schirmer. Headhunter heräsi henkiin ja julkaisee uuden albumin, jonka nimi on "Parasite of Society". Levy aiotaan julkaista 10. kesäkuuta Candlelight Recordsin kautta Yhdysvalloissa. Euroopan alueella levyn julkaisuun liittyviä detaljeja ei ole vielä paljastettu. "Parasite of Society" -kiekon miksauksesta vastasi Achim Köhler Stuttgartissa.
Yhtyeen keulahahmo, Marcel Schirmer, on kertonut uuden pitkäsoiton luomistyön pelastaneen häneltä monta muuten pilalle mennyttä päivää. Biisit ovat metallimusiikin alkuajoille uskollisia, ne ovat Schirmerin mukaan rehellistä metallimättöä. Mies on kertonut tämän kiekon luomistyön olleen kunnia, koska hän pääsi pitkästä aikaa soittelemaan yhdessä kitaristi Schmuddelin, joka on entinen Talon-bändin jäsen, sekä tietysti suomalaisen Jörg Michaelin kanssa.
Pressikuva parin vuoden takaa
Argentiinalainen death metal -ilmestys, joka Warbreed (www.warbreed.com.ar) -nimellä itseään tituleeraa, kertoo julkaisevansa sellaisen albumin kuin "HIstory Undone". Kiekko on orkesterin ensimmäinen pitkäsoitto. Sillä käy vierailemassa Epican kitaristi ja laulaja Mark Jansen. Mark lauloi levyllä kuultavaan kappaleeseen "Rotterdam in Flames" lauluosuudet yhdessä Warbreedin rääkyjä Guillermon kanssa.
"History Undone" –opuksen bändi äänitti maalis-toukokuussa ja sitten syys-marraskuussa viime vuonna Argentiinan La Nave de Oseberg –studioilla maan pääkaupungissa. Levy miksattiin ja masteroitiin bändin ja Martín Toledon toimesta saman laitoksen tiloissa kuin se äänitettiinkin tämän vuoden tammi- ja helmikuun aikana.